HEi
Olen nyt toista kertaa elämäni aikana sairaalahoidossa, molemmilla kerroilla kyseessä ollut melkein samat oireet: itsetuhoaikeet,masennus,ahdistuneisuus,vihan ja agressiivisuuden ja epätoivon sekä päivässä monta kertaa ailahteleva tunneskaala;mieliala vaihtelee ilman näkyviä syitä rajusti.
Olen ollut viimekerralla 10 vuotta sitten suljetulla osastolla, diagnoosi oli Epäkypsä persoonallisuushäiriö.Yritin itsemurhaa,jonka takia jouduin suljetulle.
Nyt on kulunut melkein 10 vuotta,ja olen nyt 27v. Sairastuin masennukseen viime syksynä, ja asiat mennyt siihen pisteeseen,että en olisi jaksanut ilman tukiperhettä, eli lapset sijoitettiin väliaikaisesti sijaisperheeseen, ja välillä ovat minulla.
Kysymys kuuluukin MIKSI lääkäri ei myönnä että minulla olisi EPÄVAKAA persoon.häiriö, vaikka itse tunnistan oireista täsmälleen oman olotilani,ja elämäni ongelmat on juuri kuin tuosta kirjoitettu:(
Lääkärini sanoi, että "en vain ole kasvanut aikuiseksi". Siis epäkypsä. Mutta eikö epäkypsä ja epävakaa ole melkein samat asiat?
Lääkäri sanoi, että " siinä on niin montaa asiaa, ja se on miksi sitä halutaan kutsuakaan" ? ELI??
Käytän liikaa alkoholiakin, ja ahmin ruokaani, sekä kärsin valtavasta tyhjyyden tunteesta joka päivä....

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lääkitykseksi sain viime syksynä mielialaa tasoittavan lääkkeen, KETIPINOR:n. Syön myös masennuslääkettä.
Käytkö terapiassa,psykiatrilla säännöllisesti?
Mitä jos hakisit toisen lääkärin mielipiteen?
käyn terapiassa, tällä hetkellä siis olen päiväsairaalassa. Saa nähdä kun lääkäri vaihtuu toukokuun lopussa, että mitä hän "ehdottaa", tahdon selvyyden koska tuo epävakaa on sentään melko vakava asia, ja toimintakykyä suuresti heikentävä sairaus. En ole pystynyt koskaan suorittamaan esim. ammatillista koulutusta loppuun asti. Tämä olisi hyvä selitys sillekin, MIKSI en ole pystynyt loppuun asti viemään kouluja.