Poliisi huolissaan ylinopeuksista

Siinäpä se ongelman ydin tulikin poliisin itsensä toteamana. Pitäisi reagoida ongelmaan muutenkin kuin vain olemalla huolissaan. Pääteitä Suomessa riittää kytättäväksi 24/7. Tehovalvontakampanjat toistuvat pääteillä 3-4 vkon väliajoin. Samanaikaisesti kylien raiteilla ajetaan ilta illan perään kaksinkertaisia nopeuksia tuntikausien ajan illassa ilman että poliisi puuttuu tilanteeseen millän lailla. Poliisi ei tietenkään pysty yhtä aikaa valvomaan kaikkialla, mutta onko tarkoituksenmukaista kohdistaa suurinta osaa valvontaresursseista pääteille. Korttelirallaajien piittaamattomuus ja törkeät ylinopeudet taajamissa ovat paljon vaarallisempia.

Poliisin aloitteesta huomattava osa pääteistä on kameravalvottuja. Poliisi ajoi kameravalvonnan moninkertaistamista kuin käärmettä pysyyn. Nyt poliisi sitten valvoo 3-4 vkon välein tehovalvonnalla jo entuudestaan kameravalvottuja tieosuuksia. Joku naulaohta tai päätero saisi edes yhden kerran perustella julkisesti miksi kameravalvotut tieosuudet tarvitsevat tehovalvontaa 3-4 vkon väliajoin.

Väitän että tosiasiallisesti alueelliset polisiipäälliköt eivät ole huolissaan ylinopeuksista. Nopeusvalvnnan ainoa päämäärä on kerätä sakkotuottoja valtion pohjattomaan kirstuun ja työllistää poliiseja askartelutehtäviin. Kuten kirjallisten huomautusten lähettämiseen 3 km/h ylinopeuksista.
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lausunta automaattina ja osa-aika tuomarina, niistä on kuulemma puutetta, vaikka sata muutakin aapelia tekee samaa hommaa......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päätero museoon kirjoitti:

Siinäpä se ongelman ydin tulikin poliisin itsensä toteamana. Pitäisi reagoida ongelmaan muutenkin kuin vain olemalla huolissaan. Pääteitä Suomessa riittää kytättäväksi 24/7. Tehovalvontakampanjat toistuvat pääteillä 3-4 vkon väliajoin. Samanaikaisesti kylien raiteilla ajetaan ilta illan perään kaksinkertaisia nopeuksia tuntikausien ajan illassa ilman että poliisi puuttuu tilanteeseen millän lailla. Poliisi ei tietenkään pysty yhtä aikaa valvomaan kaikkialla, mutta onko tarkoituksenmukaista kohdistaa suurinta osaa valvontaresursseista pääteille. Korttelirallaajien piittaamattomuus ja törkeät ylinopeudet taajamissa ovat paljon vaarallisempia.

Poliisin aloitteesta huomattava osa pääteistä on kameravalvottuja. Poliisi ajoi kameravalvonnan moninkertaistamista kuin käärmettä pysyyn. Nyt poliisi sitten valvoo 3-4 vkon välein tehovalvonnalla jo entuudestaan kameravalvottuja tieosuuksia. Joku naulaohta tai päätero saisi edes yhden kerran perustella julkisesti miksi kameravalvotut tieosuudet tarvitsevat tehovalvontaa 3-4 vkon väliajoin.

Väitän että tosiasiallisesti alueelliset polisiipäälliköt eivät ole huolissaan ylinopeuksista. Nopeusvalvnnan ainoa päämäärä on kerätä sakkotuottoja valtion pohjattomaan kirstuun ja työllistää poliiseja askartelutehtäviin. Kuten kirjallisten huomautusten lähettämiseen 3 km/h ylinopeuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu