toimenpide

Varasin ajan kätilöopistolle aborttiin kun olin käynyt tk. lääkärillä. Epähuomiossa jäi vähän epäselväksi, että kun menen sinne niin tehdäänkö ko. toimenpide sillä kerralla vai tutkiiko lääkäri minut vain silloin UÄ:llä ja mietitään millä tavalla abortti tehdään. Käsitin niin, että tuolloin ei vielä sitä tehdä, mutta jos tehdäänkin olisi kiva varautua siihen ottamalla avokki mukaan.
2379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse kun tein abortin 2002 kävin ensin tk:ssa sieltä sairaalaan lääkärille jossa tehtiin UÄ siinä keskusteltiin kumpi keskeytys tehdään tällä reissulla sain ajan milloin tulen keskeytykseen.
Aborttiin tarvitsin kahden lääkärin hyväksynnän eli terveyskeskus lääkärin ja sairaalan lääkärin.
En usko ainakaan,että keskeytystä tehdään samalla kerralla pilleri keskeytystä varten piti ottaa esilääke kahta vuorokautta ennen kuin menin poliklinikalla varsinaiseen keskeytykseen.
Tuosta minun abortista on jo aikaa joten en tiedä miten asiat nykyään hoidetaan.

Äänestä

Kätilöopistolla (on siis keskeytyssairaala) tehdään ekalla käynnillä ultrat, jos ei oo ennen tehty ja päätetään keskeytystavasta. Jos lääkkeelliseen päädytään ja saadaan aika varsinaiseen keskeytykseen varattua 1-3 vrkn sisään, otetaan lääkkeellisen ekat pillerit jo sillä ensimmäisellä käynnillä. Mutta varsinainen keskeytys ei siis tapahdu vielä silloin. Kaavintaa varten mennään myös toisena päivänä uudestaan, jos siihen keskeytystapaan päädytään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


** kirjoitti:

Varasin ajan kätilöopistolle aborttiin kun olin käynyt tk. lääkärillä. Epähuomiossa jäi vähän epäselväksi, että kun menen sinne niin tehdäänkö ko. toimenpide sillä kerralla vai tutkiiko lääkäri minut vain silloin UÄ:llä ja mietitään millä tavalla abortti tehdään. Käsitin niin, että tuolloin ei vielä sitä tehdä, mutta jos tehdäänkin olisi kiva varautua siihen ottamalla avokki mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu