Ensinnäkin kiitos!! luettuani näitä juttuja aloin huomaamaan että olen itsekkin uhri, ehkä hieman narsistinen itsekin, mutta se johtuu siitä että olen koko ikäni asunut kahden narsistin kanssa, yh isän ja siskon joka sai juuri toisen lapsensa (käy sääliksi lapset ja toivon niin sydämeni pohjasta että siskoni tajuaisi minkälainen on ja muuttaisi käytöstään, taitaa olla toiveunta). Ensimmäisenä huomasin siitä että en oo koskaan voinu puhua kummankaan kanssa puolta minuuttia kauempaa, se on kuin puhuisi seinälle joka osaa vain tuomita jokaisen sanan. Toinen juttu on kun isäni kanssa mennään kylään minne tahansa niin hän ei koskaan anna mun puhua ja aina keksii jonkun jutun mistä nolostun ja nauttii kun näkee että häpeän, sit kuitenki esittää ylimpiä ystävyksiä mun kans vaikka kotona on pahin vihamies.. Sairainta tässä on se että rakastan isääni kuitenkin vaikka hän syyllistää minua sairaudellaan, heikkoudellaan yms. ja kierolla tavalla on saanut mut uskomaan etten selviä ulkomaailmassa jotta asuisin mahdollisimman kauan hänen apurinaan, mut mä en kestä enää..
Siskoni taas asuu omassa mielikuvitusmaailmassaan jossa millään muulla ei oo mitään merkitystä kuin omalla ulkonäöllä ja kalleilla leluilla, hänen miesystävästään en tiedä onko itsekin narsisti vai miten on kestänyt niin kauan ja aikooko jättää siskoni ja lapset, hankala tilanne kaikinpuolin..
Sitten vielä yksi jonka luulin olevan erittäin hyvä ystäväni petti täysin luottamukseni..
ensimmäinen rakkauteni ja ainoa tyttökaverini oli kylmä kuin jääkaappi ja pettikin mua, ja hänestäkin yllätys, löytyi narsistisia piirteitä.. aavistin alusta asti että siinä ei käy hyvin mutta en voinut lopettaa, olin yksinäinen ja hukassa ja masentunut..
Tuntuu että kaikki merkittävimmät ihmissuhteeni on ollut mun alistamista, koulussakin opettajatkin kiusas mua, sen takia itsekin "piikittelen" ihmisiä vaikkakin hyväntahtoisesti mutta eihän kaikki sitä ymmärrä, en vain osaa olla oma itseni, vaikka sisimmiltäni olen lämmin kuin aurinko niin en kuitenkaan osaa sitä näyttää ulkopuolisille, vaikeuttaa hieman rakkauden löytämistä, sitä suorastaan janoan koska en ole sitä vielä koskaan saanut takaisinpäin ja luulen että se onkin ainoa keino parantua, en vain tiedä että pystynkö saamaan enään normaalia elämää koska en luota yhteenkään ihmiseen ja niin heikko itsetuntoinen olen etten oikein uskalla tehdä mitään tai tutustua uusiin ihmisiin, pelkään myös että ne uudet ihmiset ovat samanlaisia, oon liian herkkä (sitä oon saanuki kuulla) toisaalta vihaan kaikkia, mutta enemmän käy kyllä sääliksi, uskon että he joutuvat vielä kokemaan kaiken aiheuttamansa ahdistuksen itse ja se ei todellakaan ole mikään kevyt taakka. ehkä mulla on joku mahollisuus nousta vielä täältä ku tajuan kuitenki nyt niin paljon enemmän..
Voiko joku auttaa? ja vaikutanko minä narsistiselta?
Vähän kyllä pelottaa lähettää tää jos joku heistä vaikka tunnistaa, ja muutenkin en hirveästi kirjottele mihinkään :/
Siskoni taas asuu omassa mielikuvitusmaailmassaan jossa millään muulla ei oo mitään merkitystä kuin omalla ulkonäöllä ja kalleilla leluilla, hänen miesystävästään en tiedä onko itsekin narsisti vai miten on kestänyt niin kauan ja aikooko jättää siskoni ja lapset, hankala tilanne kaikinpuolin..
Sitten vielä yksi jonka luulin olevan erittäin hyvä ystäväni petti täysin luottamukseni..
ensimmäinen rakkauteni ja ainoa tyttökaverini oli kylmä kuin jääkaappi ja pettikin mua, ja hänestäkin yllätys, löytyi narsistisia piirteitä.. aavistin alusta asti että siinä ei käy hyvin mutta en voinut lopettaa, olin yksinäinen ja hukassa ja masentunut..
Tuntuu että kaikki merkittävimmät ihmissuhteeni on ollut mun alistamista, koulussakin opettajatkin kiusas mua, sen takia itsekin "piikittelen" ihmisiä vaikkakin hyväntahtoisesti mutta eihän kaikki sitä ymmärrä, en vain osaa olla oma itseni, vaikka sisimmiltäni olen lämmin kuin aurinko niin en kuitenkaan osaa sitä näyttää ulkopuolisille, vaikeuttaa hieman rakkauden löytämistä, sitä suorastaan janoan koska en ole sitä vielä koskaan saanut takaisinpäin ja luulen että se onkin ainoa keino parantua, en vain tiedä että pystynkö saamaan enään normaalia elämää koska en luota yhteenkään ihmiseen ja niin heikko itsetuntoinen olen etten oikein uskalla tehdä mitään tai tutustua uusiin ihmisiin, pelkään myös että ne uudet ihmiset ovat samanlaisia, oon liian herkkä (sitä oon saanuki kuulla) toisaalta vihaan kaikkia, mutta enemmän käy kyllä sääliksi, uskon että he joutuvat vielä kokemaan kaiken aiheuttamansa ahdistuksen itse ja se ei todellakaan ole mikään kevyt taakka. ehkä mulla on joku mahollisuus nousta vielä täältä ku tajuan kuitenki nyt niin paljon enemmän..
Voiko joku auttaa? ja vaikutanko minä narsistiselta?
Vähän kyllä pelottaa lähettää tää jos joku heistä vaikka tunnistaa, ja muutenkin en hirveästi kirjottele mihinkään :/
Vastaukset 14
Vanhimmat
mä en kestänyt. Jätin lukion kesken ja menin amikseen, missä oli asuntoja opiskelijoille. Se oli hyvä ratkaisu silloin, olen hyvin pärjännyt. Ikävät muistot vaan nousevat aina pintaan kun lukee samanlaisia kohtaloita. varmaan olisi hyvä hakeutua terapiaan, jos sillai pääsisi eroon niistä.
Musta tuntuu et tää oli virhe tulla tänne avautuun, tulee vaan ahistuneempi olo, arvostan kyllä vastauksianne mut en osaa netissä keskustella, liikaa väärinymmärtämisen mahollisuuksia joita korjatessa menis vaan hermot, esim ku sanoin että ainoastaan rakkaus voi pelastaa niin tarkotin sitä ihan tosissaan ja myös uskon siihen, rakkaus ja terapia yhessä paketissa.. pitäs nyt vaan päästä pois täältä ja alottaa jossain alusta, ahistaa vaan tää suuri ja vaarallinen maailma.. on tästä jotain hyötyäkin ollu nimittäin vaikka olenkin nyt aika rikki, niin joinakin aikoina tunnen itseni jopa vahvaksi, eli kokemus on vahvistanu ja jonku vittuilut tuntuu varmaan aika mitättömiltä sit ku saan itteni taas kasaan.. Nyt ku sais halin joltain jota rakastaa
Ei ole yhtään virhe tulla tänne avautumaan. Katsos moni ongelma johtuu juuri siitä, kun ei uskalleta kenellekään avautua, pelätään liikaa tuomitsemista ja sitä, ettei kukaan ymmärrä ja ties mitä. Herkkänä ihmisenä joudut tasapainoilemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka käyttävät herkkyyttäsi ja kiltteyttäsi hyväkseen, se ahdistaa ja vie helposti yksinäisyyteen. Pelkosi tähden sinulta puuttuu rohkeus puhua asioista, et voi olla oma itsesi ja se ahdistaa sinua. Voi olla, että olet itsekin hieman narsistinen ja ylikriittinen toisia kohtaan? Ehkä puhuminen isäsi kanssa auttaisi, kertoisit tuntosi hänelle ja sen miten hänen käytöksensä ja sanansa loukkaavat sinua. Puhumisen arvo on kiistaton, siitä kaikki lähtee purkautumaan. Kukaan ei voi tietää toisen ajatuksia ellei niitä oteta esille kunnolla. Vasta keskinäisessä kommunikoinnissa tulemme ymmärtämään toisiamme ja tutuksi toisillemme. Kerää rohkeutta ja ota asioita puheeksi niin huomaat että moni asia saakin aivan toisenlaisen merkityksen. Toisaalta narsisteille puhuminen on yhtä tyhjän kanssa, mutta muitakaan keinoja tuskin paljonkaan on tarjolla. Terapia on yksi vaihtoehto, jossa voit ilman tuomitsemisen pelkoa keskustella ammattiauttajan kanssa asioistasi.
Hyvä kommentti! Tohon lisäisin ainoastaan sen että tän palstan narsistiksi itsensä tunnistaneitten kanssa kannattaa jutella, koska he ovat tavallaan uudisraivaajia kuten Sam Vaknin, oman kokemuksensa takia!
Kuunnelkaa, ja uskokaa mitä haluatte! =)
-"kaikki merkittävimmät ihmissuhteeni on ollut mun alistamista"
-"koulussakin opettajatkin kiusas mua, sen takia itsekin "piikittelen" ihmisiä vaikkakin hyväntahtoisesti mutta eihän kaikki sitä ymmärrä, en vain osaa olla oma itseni, vaikka sisimmiltäni olen lämmin kuin aurinko niin en kuitenkaan osaa sitä näyttää ulkopuolisille, vaikeuttaa hieman rakkauden löytämistä, sitä suorastaan janoan koska en ole sitä vielä koskaan saanut takaisinpäin ja luulen että se onkin ainoa keino parantua,"
-"ja hänestäkin yllätys, löytyi narsistisia piirteitä.. aavistin alusta asti että siinä ei käy hyvin mutta en voinut lopettaa, olin yksinäinen ja hukassa ja masentunut.."
-"toisaalta vihaan kaikkia,"
"kaikki", "koskaan", "enää", "ne muut"...Ikävä kyllä mun mielestä kuulostat melko narsistiselta. :)
Miksi odotat, että rakkaus parantaa? Parantuminen lähtee itsestä päin, eikä siitä, että heittäydytään kokonaan jonkun toisen varaan...Se on toisen kautta elämistä.
Suosittelen samaa, mitä joku toinenkin, nimittäin terapiaa.
Muuten todennäköisesti löydät itsesi vielä joku päivä, jonkun psykopaatin kainalosta, ja odotat, että tämä parantaa sut rakkaudellaan. :)
"koulussakin opettajatkin kiusas mua"
Oliko näin? Ihan jokainenko...Aika epätodennäköistä.
Itsekin vielä vuosi takaperin ajattelin, että muut ovat pilanneet mun elämän, kaikilla on jotain mua vastaan, olen silmätikku jne. jne...En tiedä, voihan se ollakin, mutta paljon se on myös itsestä kiinni, miten muut suhtautuu.
Onko tätä helppoa myöntää? Ei! Itsekin vasta alkanut jotenkin käsittämään asian pintapuolisesti, käyttäytymisessä se tietous ei vielä näy...
kyllä minustakin kirjoittaja kuulosti ns. narsistiselta ihmiseltä, joka sysää kaiken ja jokaisen asian jonkun toisen harteille - itseään on vaikea katsoa peilistä - ja myöntää omaa osuuttaan yhtään mihinkään.
mielestäni koko narsismi -buumi kuvaa jotenkin hyvin tämän aikakauden ongelmien sysäämistä jonkun "ihmeen ja kumman" syyksi.. omaa vastuuta on vaikea ottaa mistään, jos asiat menevät ns. persiilleen - odotetaan valmista pullaa ja kaakoamukia eteen - mieluiten jonkun valmiiksipyykätyt ja prässätyt vaatteet kaappiin.. kun näin ei elämässä selviä, sen täytyy olla jonkun vika.
miksi meistä kaikista ei syntynyt lottomiljonääreja tai edes vanhanrahan miljonäärejä? kysyy marsu ja narsu..
on se niin väärin.
ja tyttöystäväkään ei ymmärrä MUN erityislaatuani :((
tekisi kyllä mieli potkaista aika monta ihmistä persuuksiin.. toki joskus v oi olla hyvä aloittaa vaikkapa itsestään, kitinän sijaan?
Neuvoisin sinua maaarjaaaaaa 88 menemään vaikka narsistien uhrit palstalle. Täällä näkojään saat hyvin kylmiä ja kovia kommentteja kuten tuo jepssssa. tarvitset tukea ja varsinki puhumista asioista että totuus valkenee. Totuus on sinun tärkein juttu. Sillä saat lopulta rauhan ja voiman
Itse olen joutunut sietämään äitini henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko pienen elämäni 25 v. Olen vahinko lapsi jota äitini ei uskaltanut abortoida, koska hän pelkäsi ettei olisi "kunnon nainen" näin tehdessään. Hän on käyttänyt kaikkensa tuhotakseen kaikki pyrkimykseni tulevaisuuteni suhteen, kuten esim. viimeisimmäksi amk opintoni. Hän tunsi pari opettajaa ko. oppilaitoksesta ja se riitti minun ulos savustamiseen ( kokeista joista osasin vastata jokaiseen kysymykseen sain aina arvosanan 0 esityksistä jotka valmistelin huolella sain arvosanaksi 0). Kun olin lapsi hän yritti kastroida minut lyömällä nyrkillä kiveksille ja aina välillä liha nuijalla (liha nuijaa tosin pääsin aina karkuun). Ennen ajattelin että voisin itse tehdä tulevaisuuteni, se sai minut jatkamaan. Nyt minut saa jatkamaan vain se tosi asia että äitini tulee kuolemaan n. vuoden sisällä (pitkälle edennyt maksa sairaus).
VUODEN PÄÄSTÄ OLEN VAPAA TEKEMÄÄN TULEVAISUUTENI!!!! Huolimatta siitä mitä äitini tahtoo.
että tunnen olevani vapaa vasta narsistisen äitini kuoltua.
narsisti-äitini on tuhonnut itsetuntoni alistamalla ja mitätöimällä, loppua ei näy, ennenkuin hän kuolee.
hän ei tunne olevansa sairas vaan jatkaa pirunmoista peliään niin kauan kun hän elää, hän ei pysty muuttumaan.
toivon, että joskus koittaisi aika jotta voisin maksaa potut pottuina, antaa hänen kokea, millaista on olla hänen armoillaan, piikittelyn ja ivaamisen kohteena.
Mutta tiedän että jos lähtisin hakemaan hyvitystä niin seurauksena olisi henkilökohtaisen vapauden menetys. Enkä sen jälkeen voisi olla koskaan vapaa, ainakaan vuosiin. Strategianani on ollut heti omaan asuntoon muuton jälkeen olla mahdollisimman vähän perheeni kanssa tekemisissä. Se on osoittautunut äitini kontrollointi taipumusten vuoksi mahdottomaksi (soittelee koko ajan ja mikäli en vastaa niin tulee oven taakse häiriköimään). Tänäänkin sain 20 puhelua ja 3 tekstaria, joihin en ole vastannut. Joskus tosin saattaa mennä viikkokin että en kuule hänestä mitään. Keskustelut äitini kanssa ovat lähinnä kuulusteluja (jankuttaa asioita niin kauan että vastaan ja kerron mitä hän haluaa kuulla).
Nyt kun opiskeluni ovat tuhottu olen päättänyt että olen yhteydessä heidän kanssaan vain kuolleen ruumiini yli (en halua suoda heille sitä iloa minkä varsinkin äiti kulta saa siitä kun kärsin). Viimeksi kun olin hänen kanssaan tekemisissä hän mässäili tulevan mahdollisen asuntotilanteeni johdosta (1kk. aikaa jäljellä etsiä uusi, koska en ole enää opiskelija. Varattomana joudun asunnottomien asuntolaan/ yö majaan). Olen päättänyt mikäli hän pyrkii asuntooni vielä joskus niin soitan poliisit paikalle poistamaan hänet paikalta.
Voimia! Hirveä sieluton narsisti ei ole edes ihminen. Narsisti on peto lampaan vaatteissa. Oli se sitten äippä tai isukki, taai paras kaveri. Järkyttävää, mutta totisinta totta. Narsistit pannaan!
Miten tää voiki olla niin ristiriitasta ja hankalaa, tavallaan ei usko omista läheisistään mitään pahaa mutta kuitenkin tietää miten ne on kohdellu, onko se tahallista vai ei on vaikea sanoa, onneks löysin tän palstan ja sain huomata että on niitä sairaampiakin narsisteja olemassa kuin omat läheiset,, onneks on nyt saanu nyt olla yksin ja miettiä kaikkea,, keksin hyvän "koston" isälleni,, hän on tupakoitsija kuten minäkin ja aina kun olen lopettanut ja sitten lopulta sortunut niin se onnellisuus paistaa niin läpi hänestä, olen yrittänyt lopettaa jo n.5 vuotta mut "hyvä" itsetuntoni yms. sekalaiset syyt pisti polttamaan, tupakastakin voi mennä ihan paskaksi jos tarpeeksi polttaa kuten minä, kostona siis on että tällä kertaa en sorru vaan kestän kaikki hänen yrityksensä plus nikotiinin yritykset, nytkin on keuhkot ihan paskana ja halu lopettaa on vaan kasvanut.. tuo rööki on kyllä ihmiskunnan pahin vitsaus narsistien jälkeen, ainaki mulle :)
Vielä siitä että en tiedä onko isäni narsisti vai ei, ainakin hän on vitummoinen kusipää mut varmaan hänellä on siihen joku syy, ihminen hänkin on pohjimmiltaan ja annan hänelle anteeksi kaiken koska en ymmärrä hänen syitään, voishan sitä vaikka loppu elämän vatvoa kuinka hirveitä ihmisiä on ollu ympärillä mut varmaan parempi keino on vaan antaa anteeksi kaikille, itsekin oon varmaan käsittäny väärin asioita ja loukkaantunut joskus turhastakin, jotka sitten ajan mittaan paisunu traumoiksi asti, en kuitenkaan aio kauaa katella tuollasta kusipäätä jonka kans en tuu ees toimeen, pitää vähän syyttää myös itseä koska en oo koskaan uskaltanu sanoa jos joku asia on tuntunu pahalta, ehkä kukaan ei oo huomannu että häpeän (toisaalta huomaan isäni nauttivan siitä) tai joku asia loukkaa minua.. Hankalaa vaan on se lähteminen, ehkä se on jotain pentu vaistoa tjtn, ei isäni nyt mikään maailman pahin ihminen ole vaikka käyttääkin mua hyväkseen kun taitaa olla aika yksinäinen hänkin (ei sexuaalisesti) käytänhän minäkin häntä esim ruoka ja katto pään päällä :) Taidan silti kallistua siihen että kyllä se narsisti on eli se on sairas, ehkä itsekin ollut uhri, en kuitenkaan voi sietää kaikkea sitä valehtelua ja muiden väheksymistä ja itsensä ääretöntä kehumista..
En varmaan tuu enää kirjottamaan tänne ku sain selvitettyä mielestäni nyt tarpeeksi asioita, voimia kaikille tasapuolisesti, otan osaa Oki, Ukkospilvi ja As, voin sanoa että tiedän miltä teistä tuntuu (en tietenkään tarkalleen), kiitokset muillekkin vastauksista
mä vihaan kans yli kaiken mun mutsia. nyt en oo ollut narsun kanssa tekemisissä ja ajattelin etten soita tai ota mitään yhteyttä. toivottavasti narsu katuis taas tekojaan, mut taitaa olla toiveajattelua, eihän narsu kadu.
muistan kun se veemäinen virne kasvoillaan kertoi muille, kuinka mulla ja mun sillosella miesytävällä meni välit poikki. tuun varmaan muistamaan koko elämäni sen virneen ja kuinka tyytyväiseltä se näytti, kun mulla oli rankkaa.
mun mutsi on tuhonnut kaikki mun suhteet.
mua v******* niin paljon, kun mutsi haukkuu mua systereilleen ja jättää kertomatta omat solvauksensa tai mistä riidat yleensä alkaa. ja sitte nää systerit lähtee mukaan mutsin herjauskamppanjaan! mutsi ilmoittaa innoissaan mulle, kuinka hänen systerit moittivat mua. tosi kivaa.. mä ajattelin kans, että nyt riittää, en aio olla tekemisissä mutsin enkä sen systereitten kans. en tarvitse tuollaisia sukulaisia lähelleni, jotka ei osaa ajatella omilla aivoillaan.
yks asia mua vaivaa, että miks en oo aiemmin laittanut väkejä poikki. joka kerta oon narsulle antanut anteeks. narsuhan ei koskaan pyydä anteeks vaan oottaa että häneltä pyydetään.
nyt mulla on parempi olla, sosiaalisten tilanteidenkin pelko on hävinnyt. kyl narsu-mutsi on niin paljon pahaa saanut aikaan! mut näinhän narsu toimii, murentaa läheisten itsetunnon palasiksi.
surettaa, kun oon antanut narsun puuttua liikaa mun elämään ja ihmissuhteisiin; mulla vois olla mies ja lapsia. nyt olen yksin ilman ystäviä tai sukulaisia kun mutsi on onnistunut kääntämään mut kaikkia vastaan kertomalla kuinka sukulaiset mua haukkuu.
toivottavasti mun elämä lähtis nyt oikeeseen suuntaan ja löytäisin itselleni tuen joka tukis mua ja auttais tän vaikean vaiheen yli.
oon päättänyt että narsu-mutsi saa kuolla aikanaan yksinäisyydessä. multa se ei tukee saa, jos siihen joku sairaus tulee. lohduttakoot sisaret ja saatelkoot mutsin viimeiseille matkalla, aikanaan.