Syntyvyys kasvaa 1 000 euron lapsipalkkiolla!

Taantuva Valtimo maksaa 600 euroa synnytyspalkkiota. Väestöä tuli 17 lisää viime vuonna.
ILOMANTSIN
kannattaisi otta käyttöön 1 000 euron synnytyspalkkio.
Raha ei ole suuri, mutta se olisi hieno apu nuorelle perheelle.
MENOERÄ 50 lapselta olisi 50 000 euroa.
ei paljon lisäisi menoja ja väestönkehitys turvaisi itsenäisen kunnan säilymisen.
33403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Vaikka 1000 euroa ei ole suuri summa olisi se osoitus siitä, että kunta haluaa lisää lapsia.

Äänestä
  • Saattaisi mennä läpikin ja saataisiin jotain hyvääkin aikaan kun jatkuva EI-politiikka on vallannut Ilomantsin.

    Äänestä

  • Kostin konsti kirjoitti:

    Saattaisi mennä läpikin ja saataisiin jotain hyvääkin aikaan kun jatkuva EI-politiikka on vallannut Ilomantsin.

    Kyllä siihen syntyvyyden lisääntymiseen tulee olla parempia keinoja,kuin kunnan maksama palkkio. Tuppaa nimittäin olemaan myös vastuuntunnottomia näissä lisääntymisikäisissä,toki vanhemmissakin,mutta heillä on tullut jo luonto hätiin. Miten helppoa onkaan saada lapsi,mutta onko se sitten enää helppoa,kun avustus on syöty,ja pitäisi alkaa omillaan pärjäillä? Seuraavat parikymmentä vuotta ,kuka sen ajan maksaa? ennen kuin nuoren omat siivet kantavat. Silloin ei ole apuja saatavissa kuin kunnan kassasta,tuskin me sitä haluamme?

    Äänestä

  • Kostin konsti kirjoitti:

    Saattaisi mennä läpikin ja saataisiin jotain hyvääkin aikaan kun jatkuva EI-politiikka on vallannut Ilomantsin.

    Sanoitpa asiat jetsulleen niin.

    Äänestä

HipHop!
tulihan se sieltä.
Itä-Suomen kuulu KADE!
Älkää hyvät sewlittäjät viitsikö kaikkea kateellanne tyrmätä.
Ei kukaan hanki 1000 euron lapsipalkkion vuoksi lisää lapsia.
Kunnan apua olisi pieni kädenojennus lapsiperheelle.
MIKSI TE ÄNKYRÄT AINA TUHOATTE KAIKEN ....................???????????????????????????????

Äänestä
  • Kukaan ei pääse kadehtimalla pilaamaan tätä ideaa, kun maksamme 1000 euroa per lapsi takautuvasti kaikille hengissä oleville äideille ja lisäksi tietysti tuleville hamaan maailmanloppuun saakka.

    Äänestä

  • kade mummo kirjoitti:

    Kukaan ei pääse kadehtimalla pilaamaan tätä ideaa, kun maksamme 1000 euroa per lapsi takautuvasti kaikille hengissä oleville äideille ja lisäksi tietysti tuleville hamaan maailmanloppuun saakka.

    En ole kateellinen,mutta peräänkuulutan vanhemmuuden vastuuta jälkikasvustaan. Totuttu aina huutamaan joku maksajan paikalle,kun ei omillaan pärjätä. Esim. lapset hoidossa ja molemmat vanhemmat kotona,joko työttömänä ,tai jonkin muun syyn takia. Tämä kaikki maksaa,mutta kun asianomaiset itse ovat maksukyvyttömiä, niin yhteiskunta maksaa. Maalaisjärki käyttöön.

    Äänestä

  • kadehtija kirjoitti:

    En ole kateellinen,mutta peräänkuulutan vanhemmuuden vastuuta jälkikasvustaan. Totuttu aina huutamaan joku maksajan paikalle,kun ei omillaan pärjätä. Esim. lapset hoidossa ja molemmat vanhemmat kotona,joko työttömänä ,tai jonkin muun syyn takia. Tämä kaikki maksaa,mutta kun asianomaiset itse ovat maksukyvyttömiä, niin yhteiskunta maksaa. Maalaisjärki käyttöön.

    Oikea komentti aloitettuun keskusteluun.
    Ei mitään palkkioita.
    Jokainen joka lapsia tekee, heidän on myös vastuunsa kannettava ja lapsensa kasvatettava ilman höpö höpö rahoja.
    Yhteiskunta maksaa nykyisin jo aivan liikaa näitä vastuuttomien tekoja.
    Lapsilisä on ihan hyvä asia ja se riittäköön.

    Äänestä

Jos Ilomantsista tulee lapsitehdas, millä te elätätte heitä? Lehmien on vähän eri asia poikia joka vuosi, kun ne syövät heinää ja kun niiden lihaa syödään.
Jos te hankitte lapsia sitä ajatellen, että he sitten peruskoulusta päästyään muuttavat Etelä-Suomeen, teidän on hyvä tietää, että niiden lasten pitää tehdä kaikki paskahommat pienellä palkalla. Lisäksi heidän on kestettävä rasismia.

Äänestä
  • Kyllä lapsia aina tarvitaan, menivät he sitten Etelä- tai Pohjois-Suomeen.

    Äänestä

Miksi Ilomantsissa ei uskalleta synnyttää.
Miksi syntyvyys on kunnassa Suomen alhaisempia ?
Viiden alhaisimman syntyvyys kunnan joukossa .

Missä kunnassa on Suomen korkeimmat huostaanotto luvut 3%
No se kunta on Ilomantsi. Siitä iloitsevat siellä sosiaalialan yrittäjät.

No miksi kunassa ei uskalleta synnyttää, syytä ei tarvitse kaukaa hakea.

Äänestä
  • Työllistymismahdollisuudet vaikuttavat paljon enemmän syntyvyyteen kuin poppakonstit. Parempi olisi ottaa kotihoidontuen kuntalisä taas käyttöön Ilomantsissakin, kuin odottaa ruuhkaa neuvolaan jollain kertamaksulla..

    Jos Ilomantsiin/Joensuuhun saataisiin työpaikkoja voisi kunnan väestökehitys muuttaa suuntaa, sillä onhan siellä moni asia hyvinkin lapsiperheen näkökulmasta.

    Äänestä

Lapsiraha ei ole mikään almu vaan osoittaa lapsiperheelle, että kuntapäättäjät arvostavat lapsia ja perheitä.
1.000 €a on pieni summa, mutta kun se maksetaan kolmena vuotena peräkkäin on siitä apua perheelle.
100 lasta tietäisi vain 100.000 euron kulua/ vuosi, eli puolet siitä summasta minkä vbuokraa maksamattomat kunnalta vievät.

Äänestä

Osoittaisi, että päättäjät arvostavat lapsia ja lapsiperheitä.

Äänestä

Rahaa kyllä riittää tuhlattavaksi vuokrarästeihin, jopa 200 000 euroa vuodessa. Rahalla saataisiin jokaisesta uudesta lapsesta 2.000 euron kummilahja kunnalta. ( 100 x 2.000 = 200.000).

Äänestä

Ai yhä lisääkö sossuun elättejä? Joopa. Älkää innostako enempää näitä, joilla jo on liuta... huh huh... Miks ihmeessä tänne pitäisi lisää saada työttömiä (sillä niitähän niistä joka tapauksessa tulisi) ja kunnan elättejä??? Kunnan kustannukset eikun nousisi vaan!

Äänestä

Huh mitä puhetta.....ei kai sentään lisää, sinun mielesi taitaa olla jostakin syystä katkeroitunut ja änkyröitynyt tyypilliseksi valittajan ininäksi.
Jos uutta lasta ei kuntaamme saada loppuu väki, veronmaksu ja eläkeläisten hoitokin.

Minä ottaisin nuo vuokrapinnarit niin kovaan otteeseen, että yksikään ei jättäisi vuokriaan muiden kuntalaisten maksettavaksi.
Ja mitä tulee tuohon 2.000 euron kummilahjaan se on ihan paikallaan.

Äänestä

Jopa taloudeltaan rapakunnossa olevan Kiteen päättäjät suunnittelevat kaupungin kummiksi tuloa. Meillä Ilomantsissasyntyvyys on romahtanut ja ilman selvää kunnan kädenojennusta ei uutta väkeä synny.
Ja mitä tulee vuokrarästeihin, on karmeaa, että joidenkin anetaan pinnata jopa vuokranmaksusta. 100.000 - 200.000 euroa on hirmuinen summa.
Pinnareitako me suosimme on lapsia syrjimme?

Äänestä
  • Kyllä malli muuttuu kun perussuomalaiset saavat valtuustoon enemmistön.

    Äänestä

  • vaaleissa valtaa kirjoitti:

    Kyllä malli muuttuu kun perussuomalaiset saavat valtuustoon enemmistön.

    Jarin terhakassa johdossa perusturvakin saavuttaa kliimaksin.

    Äänestä

  • Sopiipa kysy ja ihmetellä.

    Äänestä

Eppäilen, että valtuuosssa olevat mummot ja vaarit eivät anna lapsiperheille mitään.

Äänestä
  • Kateus on niin syvällä, että se estää järjen käyttämisen.

    Äänestä

Se näkyy jopa turhakkeiden viesteissä.

Äänestä

Lisää lapsiako huostaan otettavaksi tai sijoitukseen? Uskomatonta älyilyä.

Äänestä

Tiedoksi teille katkeroituneille ja kaikkea vastustaville. Älkää sekaantuko asioihin joista olette jo ulkona. Eivät nuoret perheet tee lapsia huostaanotettaviksi.
Olkaa silloin hiljaa kun ette tiedä mitään asioista.
Ei ihme, että nuoret muuttavat pois kun nämä itsensä elämästä syrjäyttäneet sekaantuvat jokaiseen asiaa.

Äänestä
  • Ala-arvoiset viestit eivät kuulu koko kansan keskustelusivuille.
    Kiitos luotsille kun siivoaa sivuja.

    Kuntien toimiminen uusien perheiden lasten kummina on asiallista ja perheitä kannustavaa.

    Äänestä

10.000 € on sopiva summa kun se maksetaan 10-15 vuoden aika, jolloin jokaiselle vuodelle tulee pienehkö lisäraha. Lapsiperheille jo 100 euroa on iso raha.

Äänestä

5.000 €, 1.000 euron pompseina!

Kun maksetaan tipottain pysyy nuoriväki kunnassa.

100 uutta kuntalaista vuodessa tietää 100.000 euroa vuodessa.
Eikös se PKS:ltä tulo ole samaa luokkaa.

Nythän tuo summa menee ketmujen vuokrarästeinä ketuille.

Äänestä

Laskeppa jos teet lapsia vaikka 5 kpl eri isille niin arvaappa kuka ne elatustuet maksaa lapsilisät lapsikorotukset ei varmaan niitä isille makseta,maksajana kyllä kelpaan...

Äänestä

Ilomantsissa on liikaa naisia, jotka jäävät kotiin vuosiksi lapsia tekemään, kun muutakaan perspektiiviä elämässä ei ole. Kasvattavat uuden kouluttamattominen työttömien sukupolven.

Äänestä

Jos teet lapsia, niin elätät ne myös! Hullun hommaa velvoittaa kunta elättämään! Vastuuta vanhemmat! Juuri tuollaiset tonnin avustukset innoittavat juuri niitä lisääntymään, joilla siihen ei todellakaan olisi varaa ei henkisesti eikä rahallisesti!

Äänestä

lapsia lisää ja ukonköpelöt olkoon hiljaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mamman ajatus kirjoitti:

Taantuva Valtimo maksaa 600 euroa synnytyspalkkiota. Väestöä tuli 17 lisää viime vuonna.
ILOMANTSIN
kannattaisi otta käyttöön 1 000 euron synnytyspalkkio.
Raha ei ole suuri, mutta se olisi hieno apu nuorelle perheelle.
MENOERÄ 50 lapselta olisi 50 000 euroa.
ei paljon lisäisi menoja ja väestönkehitys turvaisi itsenäisen kunnan säilymisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu