Tyylikästä

Ihastuin kun näin Pogostassa havainnekuvan uudesta kerrostalosta Ilomantsin järven rannalla aitoon ympäristöön peilattuna! Kerrostalohan sopii Pääskynpesän kylkeen kuin nyrkki silmään. Ihmettelen tätä syntynyttä hälyä aiheesta. Mielestäni betoni kuuluu betoni vierelle ja taajamaan paljon paremmin kuin jonnekin korpeen rakennettuna. Eipähän tarvitse ihmisten risukoissa rämpiä. Ja kuten luonnonystävä Pauli Baukin asian muotoilee, tuo alue oli ennen läpipääsemätöntä risukkoa kunnes tartuttiin toimeen ja raivattiin kaunis näköalamaisema esiin. Luonto ja ihminen kuuluvat Ilomantsissa läheisesti yhteen ja miten kauniisti asia on ajateltu tämän uuden kerrostalonhankkeen suunnittelussa. Ten points!

dzei dzei
19270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

betonikolossi(t) tulee seisomaan, on ihana näkymä järvelle. Pappilanvaaran rinteellä olen monesti ihaillut miten pilvet peilaavat veteen, miten siintävät utuisen sinisenä suot ja vaarat järven takaa.

Mutta tällaisilla seikoillahan ei ole mitään merkitystä ilomantsilaisille, noille 1500-1600-luvulla Savosta tänne rämpineille puiden vihaajille.

Äänestä
  • missä lastenlasten nauru heläjää
    kun käyvät isovanhempainsa mailla
    katsomassa kauneutta luonnon
    siell sitä kaiken keskellä viel on

    Näkyy neljännestä kerroksesta
    kuntaa ikuisen Ilomantsin maan
    Väyrynvaaraa sekä Sonkajaa
    ei vaan näy Kepua ei Hoskolaa
    ne ilomantsilaisia kun eivä ole
    olleet ikupäivänä, konsanaan.

    Äänestä

Mainiota! Hieno maisema ja talot sopivat kuin nuppi lipputangon päähän. Ilomantsilaiset voisivat vaikka tuijotella keskustaan ja miettiä miten sitä voisi kehittää. Turhaa huutaa sen perään, joka ihan oikeasti tarvitsee kehittämistä ja luultavasti saa myös maksajiakin kehityksensä perään. Maisemia riittää ja jos sitä haluaa, käyköön kukin Hutunniemessä tai missä tahansa rannassa. Kyläkuva on tosi kamala ja perinnemaisemat Pampalon ympäristössä tulleevat tuskin säilymään. Mitenkähän käy sen Runon ja Rajan tien - nyt se tuntuu ja näyttää inhalta.

Antakaa vain rakentaa kyläämme. Loppupeleissä siitä hyötyvät kaikki. Ainakin elämisen meininki näkyy ulospäin. Muuten jäämme yksityistenhoitolaitosten paratiisiksi. Ja elinvoimainen kyläkeskusta onkin vain myytti. Kovin perinnemaisema ei tuo entisen synnytyslaitoksen viereinen tontti ole. Vain risukkoa se on ollut.

Äänestä
  • Hyvä nimimerkki "Kuullttuuriako""! Sekavasti kirjoitat, mutta siinä sut oikeaan, että kyläkuva on tosi kamala.

    Runon ja Rajan tie korjataan Hoskosen hankkimilla valtion rahoilla. Sen kaikki mutkat suoristetaan ja tietä levennetään tukkirekoille sopivaksi. Tietysti se päällystetään. Näkyvyyden parantamiseksi puut ja muukin kasvillisuus poistetaan noin 10 metrin matkalta tien molemmin puolin. Vilkkaimpiin risteyksiin tarvittanee liikenneympyrä. Korjauksen jälkeen nopeus voidaan nostaa sataan kilometriin tunnissa, se se on kehitystä! Elämisen meininki paitsi näkyy myös kuuluu uloskinpäin! Ei mitään hiljaisia kyläteitä inhasta menneisyydestämme muistuttamassa!

    Äänestä

Sinunlaistesi ihastuttaminen Pogostan Sanomien jutun ja hienon kuvan tarkoituskin oli. Mistään uutisesta ei ole kysymys, vaan ns. tekstimainonnasta. Journalistin eettiset ohjeet tällaisen tekstimainonnan kylläkin kieltävät, mutta meillä ei taida olla oikeita ammattimiehiä tässäkään työssä. Yleensäkin tätä paikallista kolmatta vai oliko se neljäs valtiomahtia pyörittää kunkin ilmestymisalueen ns. piiri pieni. Tä ssä raiskiossa kepu ja demarit ovat löytäneet toisensa samaan valokuvaankin - onko A Kettunen kuvasta pois tahallaan vai vahingossa????

Äänestä
  • Niin sitä pitää

    Äänestä

  • Cava Youri kirjoitti:

    Niin sitä pitää

    Hyvältä näytti tosiaankin kuvassa. Voisimpa harkita asunnon ostamista siitä talosta. Upeaa!

    Äänestä

  • Sanoinpahan vaan oman mielipiteeni ja piste. Enhän halua olla mikään kehityksen jarru kuten tuo mainostamasi Pogosta hankkeen vastustajia nimitteli. Joka tapauksessa, saattaisin jopa viihtyä asua tuollaisessa kerrostalossa järven rannalla. Siinä on monta pointtia, ja vähäisin ei ole se, että olisihan se kokonaan toista kuin kyyhistellä kaukana jumalan selän takana korpilammen rannalla itikoitten syöttinä paikassa, missä ihmisiä ei mailla ei halmeilla: räminää sentäs pitää olla. Joillekin moinen erakoituminen muutamaksi viikoksi tuntuu hipovan lähellä taivaallista euforiaa - mitä tuo termi sitten pitäneekään sisällään. Ja samaan syssyyn sanon Ullallekin, että jätä hyvä viisas ihminen se valittamisesi poies hyvän sään aikaan, sen kun kaiverrat vain omaa verta nenästäsi. Etkö muista, miten kävi sille yhdelle sitkeälle demarivalittajalle jolle tuli sitten lopulta hatkat koko kylästä? Ota vaari tapahtuneesta! Ullat sopisivat hyvin kaupunkikuvaan, missä saman aatteen kannattajia on usein useampikin valmiina toimeen. Täällä sinulla on koko kerma vastassa aina paikallista lehdistöä myöten. Itse en ole järkevää keskustelua vastaan. Mutta tässä pelissä on panoksena sellaisia suureita, mikä menee huisisti yli ja ohi tavallisen kaduntallaajan pään ja ymmärryksen.

    Äänestä

  • jyrkki jörö kirjoitti:

    Sanoinpahan vaan oman mielipiteeni ja piste. Enhän halua olla mikään kehityksen jarru kuten tuo mainostamasi Pogosta hankkeen vastustajia nimitteli. Joka tapauksessa, saattaisin jopa viihtyä asua tuollaisessa kerrostalossa järven rannalla. Siinä on monta pointtia, ja vähäisin ei ole se, että olisihan se kokonaan toista kuin kyyhistellä kaukana jumalan selän takana korpilammen rannalla itikoitten syöttinä paikassa, missä ihmisiä ei mailla ei halmeilla: räminää sentäs pitää olla. Joillekin moinen erakoituminen muutamaksi viikoksi tuntuu hipovan lähellä taivaallista euforiaa - mitä tuo termi sitten pitäneekään sisällään. Ja samaan syssyyn sanon Ullallekin, että jätä hyvä viisas ihminen se valittamisesi poies hyvän sään aikaan, sen kun kaiverrat vain omaa verta nenästäsi. Etkö muista, miten kävi sille yhdelle sitkeälle demarivalittajalle jolle tuli sitten lopulta hatkat koko kylästä? Ota vaari tapahtuneesta! Ullat sopisivat hyvin kaupunkikuvaan, missä saman aatteen kannattajia on usein useampikin valmiina toimeen. Täällä sinulla on koko kerma vastassa aina paikallista lehdistöä myöten. Itse en ole järkevää keskustelua vastaan. Mutta tässä pelissä on panoksena sellaisia suureita, mikä menee huisisti yli ja ohi tavallisen kaduntallaajan pään ja ymmärryksen.

    Pelaavat tätä peliä sinun rahoilla ja sinun isänmaasi maisemilla. Pakkohan sinun on asiaan paneutua, kyllä tavallisenkin ihmisen ymmärrys näin yksinkertaiseen peliin riittää. "Kerma" ja paikallinen lehdistö jos rupeaa Ullaa ja meitä Ullan kavereita ulos kylästä heittämään, kannattaa kysyä turvapaikkaa Hattuvaarasta.

    Äänestä

Vierailin ensimmäisen kerran Ilomantsissa 3.6 ja yövyin Pääskynpesässä.Ihana paikka ,älkää hyvät ihmiset pilatko sitä jollain kerrostalolla.Sijoittakaa se keskustaan se kaipaisi kunnostusta ja vanhojen kerrostalojen sekä pihojen siivoamista.Muutoin matka oli onnistunut ja jäi hyvä muisto kauniista karjalasta. Matkalainen Vantaalta.

Äänestä

Rakentakaa kerrostalo hiukan matalampana niin loppuu valitukset.

Äänestä

Ei kerrostaloa ollenkaan! Todellakin, menkää joskus Pappilanvaaralle käyskentlemään niin ymmärrätte miten tylsät betonilaatikot täydellisesti tärvelevät romanttisen, kauniin näkymän järvelle.

Kuntalaisille ei ole myöskään kerrottu sitä tosiasiaa, että parkkipaikka-alue tullaan rakentamaan Pappilanvaaran rinteeseen suojellulle maalle.

Nimittäin tuolle rantaläntille ei mitenkään mahdu kahta kerrostaloa omine parkkipaikkoineen, sisääntuloteineen ja piha-aluineen sekä Pääskynpesän tarvitsemine päätyparkkipaikkoineen.

Niinpä parkkialueet tullaan rakentamaan rinteeseen, vaikka siitä ollaan nyt hiljaa. Hyvästi kaunis, vuosisataista tunnelmaa tulviva kirkon ympäristö ja järvinäkymä!

Äänestä

Eihän täällä olisi saanut tehdä mitään uudistuksia, jos olisi eletty eräitten mielen mukaan. Ei olisi Kirkkotien kevyen liikenteen väylää, joka jo turvallisuussyistä on ehdoton liikenteen vilkkauden vuoksi, muista väylistä nyt puhumattakaan. Ryteikköjen olisi pitänyt antaa joka puolella kasvaa villisti. Suur` kiitos vaan niin Kauppa-, kuin Kalevalantien varsien puhdistajille, on ilo katsella siistittyjä teitten varsia kulkeissaan. Hutunniemen rantatiellä kulkeissa on ilo katsella Ilomantsin järven selälle, nyt kun sinne näkee. Olen muuten käyskellyt hyvin usein Pappilanvaarallakin, eikä minusta se Pääskynpesän rakennus niin rumalta näytä, kuin annetaan ymmärtää. Annetaan vaan kerrostalon nousta rantaan, alkuunhan siitä purnataan, mutta siitä se purina rauhoittuu, kun huomataan, ettei se niin paha juttu ollutkaan. Pois tyhjä narina ja pahansuopaisuus ja nautittaan jokaisesta päivästä, joka saadaan elää täällä ihanassa Ilomantsissa.

Äänestä

Pääskynpesä menee kun se on vähän syrjässä, mutta kolme betonimötikkää rannassa vie koko rannan kauneuden, ja katkaisee vaaralta yhteyden järveen

Kyseiselle ranta-alueelle voisi tehdä viehättävän puiston. Siis oikeasti viehättävän, tunnelmaltaan vanhahtavan puiston penkkeineen yms.

Ei siis teknisen toimen jepen, jotka ei puistoasioissa osaa muuta kuin kaataa puita.

Äänestä
  • Oho...jäi puuttumaan välistä lause....

    tarkoitin että puisto pitäisi olla oikean puistosuunnitelijan suunnittelema, ei teknisen toimen jepen........

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    Oho...jäi puuttumaan välistä lause....

    tarkoitin että puisto pitäisi olla oikean puistosuunnitelijan suunnittelema, ei teknisen toimen jepen........

    Mitähköhän kaunista muuten näette Kauppatien ja Kalevalantien kulmauksessa olevassa "puistossa".

    Kyllähän siinäkin veroeurot palaa, kun kunnan työmies hinkkaa sitä tyhmän näköistä länttiä ruohonleikkurilla muutaman kerran kesässä.

    Äänestä

  • Siistiä olla pitää kirjoitti:

    Mitähköhän kaunista muuten näette Kauppatien ja Kalevalantien kulmauksessa olevassa "puistossa".

    Kyllähän siinäkin veroeurot palaa, kun kunnan työmies hinkkaa sitä tyhmän näköistä länttiä ruohonleikkurilla muutaman kerran kesässä.

    On se teiden risteyskohta nyt paremman näköinen kuin se entinen pöpelikkö.
    Pöpelikköä ja kaunista kuusimetsää on riittämiin Piäskyn lähellä järven rannassa Hutunniemen suuntaan mennessä.

    Äänestä

Mikä pöpelikkö se oli? Erittäin komea suuri vanha kuusi, useita hienoja täyskasvuisia koivuja, muutama tuomi kasvoi siinä nimenomaisessa kulmauksessa.

Kasvoi siinä ehkä muutama pajukin seassa. MUTTA MIKSI ei voinut aluskasvillisuutta raivata pois ja jättää täysikasvuiset puut ja sen nätin keväisin kukkivan tuomen pieneksi puistomaiseksi metsiköksi?

Kuulin että eräs luottamushlö tahtoi tuon metsikön kaadettavaksi. Niin se kaadettiin ja satakielen laulun ja tuomen tuoksun sijaan katselemme nurmikkoa jota kunann työmies jyrää kahden viikon välein.

Äänestä

Istutettaisiin edes jotain kauniita pensaita siihen läntille ja vaikka muutama pihlaja siihen läntille. Vaan ei. Aaakeeta ja laakeeta sen olla pitää, jotta on tarpeeksi siiiiiistiä!

Korvessa kasvaneiden ilomantsilaisten mielestä nykyaikaista ja modernia edustaa tasainen, millin sänkeen nylitty nurmikko. Mitä siitä jos ok-tontilla nurmikon laidasta aukeaa hakkuuaukea. On avointa, on siistiä!

Vielä lapsuuteni aikaan oli joka pihassa pihlajat, kotikuuset, muut puut. Lapset kiipeilivät puissa, linnut laittoivat pesiä. Ei kellekään juolahtanut mieleen niitä kaadella. Nyt jokainen suuri puu on "lahona" kaadettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jyrkki jörö kirjoitti:

Ihastuin kun näin Pogostassa havainnekuvan uudesta kerrostalosta Ilomantsin järven rannalla aitoon ympäristöön peilattuna! Kerrostalohan sopii Pääskynpesän kylkeen kuin nyrkki silmään. Ihmettelen tätä syntynyttä hälyä aiheesta. Mielestäni betoni kuuluu betoni vierelle ja taajamaan paljon paremmin kuin jonnekin korpeen rakennettuna. Eipähän tarvitse ihmisten risukoissa rämpiä. Ja kuten luonnonystävä Pauli Baukin asian muotoilee, tuo alue oli ennen läpipääsemätöntä risukkoa kunnes tartuttiin toimeen ja raivattiin kaunis näköalamaisema esiin. Luonto ja ihminen kuuluvat Ilomantsissa läheisesti yhteen ja miten kauniisti asia on ajateltu tämän uuden kerrostalonhankkeen suunnittelussa. Ten points!

dzei dzei

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu