Heräilen syvästä unesta kuin tikka. Minun nimeni on Lars (ei kutsumanimi, mutta oikea kolmas nimeni) ja olen vanginvartijana Helsingissä. Intimiteettisyistä en kerro tarkempaa työpaikkaani enkä myöskään tarkkaa asemaani. Venyttelen hetken Anttilasta ostamillani lakanoilla. Lakanoiden ohjevähittäishinta oli 32 euroa, mutta sain ne alennuksella, koska käytin ovelaa keinoa. Tutkiessani lakanoita espoolaisessa Anttilassa, työnsin sormeni muovipussin läpi ja hieroin aamulla kesärenkaan vaihdossa likaantunutta sormeani lakanaan. Tämän jälkeen hain paikalle myyjän, jolle esitin likaantunutta lakanaa ja alennuksen saamista. Saamani alennus riitti hyvin Hesburgerin kerrosateriaan ja jäi vielä toista euroa ylikin. Ovelat elävät tässä maailmassa paksusti. Katselen rauhallisesti katon rajaan kiinnittämästäni 28 tuuman Elektroluxista aamu-uutisia. Pidän itseni valistuneena, vaikka ääni hiukan rätiseekin, onhan televisio jo lähes 30 vuotta vanha ja naapurilta ilmaiseksi saatu. Ei se mitään, tykkään katsella kuvia. Lapsenakin lukiessani Urho Tulitukkaa ja Aku Ankkaa, katselin vain kuvia. En siis lukenut puhekuplia, vaikka muut pojat tavasivat hiki hatussa. Lukemisesta ei ole hyötyä. Jos lukemisesta olisi hyötyä, miksi maailmassa olisi niin paljon katseltavia elokuvia? Nii-in. Lukeminen on homojen hommaa. Sitä mieltä olen aina ollut.
Asuntoni puinen ja vanha alaovi aukeaa narahtaen. Oven takaa kasvoilleni tulvahtaa raikasta aamu-ilmaa. Asuntoni sijaitsee toisessa kerroksessa. Työkaverini kutsuvat loistavalla paikalla sijaitsevaa asuntoani penthouseksi. Sitähän se onkin. Edullinen, työnantajani kautta hankittu asunto. Ei kannata vartijan näin sopivan vuokra-asunnon vuoksi omaa asuntoa ostaa. Eikä olisi rahaakaan. Jotkut vanginvartijat antavat ymmärtää itselleen, perheelleen ja muille, että vartijan töissä ansaitsee leveää leipää. Pöyristyttävä valhe. Jotkut vartijat elelevät yli budjetin, hankkivat hienoja autoja, rakastelevat julkkiksia ja pukeutuvat Hugo Bossiin. Ei jatku kauaa tällainen elämä. Tulee itku pitkästä ilosta. Minä olen laskenut itselleni budjetin. Autoni osamaksun, vuokran ja ruokakulujen jälkeen minulle jää käteen 83 euroa 54 senttiä. Tästä pistän säästöön heti palkkapäivänä 32 euroa 50 senttiä. Joka ikinen kuukausi. Loput kuluvat yleisiin kuluihin kuten polttoaineeseen ja vaatteisiin. Rumat koreilevat vaatteilla, joten pidän itse koreilun minimissä. Hankin hansikkaita lukuun ottamatta vaatteeni UFFista, josta saa erittäin sopusuhtaiselle, lihaksikkaalle ja miehiselle vartalolleni hyvin istuvia vaatteita sopivaan hintaan. UFFia suosin siksikin, että siellä on mukiinmenevän näköinen tyttölapsi töissä. Olen hiukan ihastunut häneen. Siitä on nyt kulunut 7 vuotta 21 päivää kun viimeksi seurustelin tyttölapsen kanssa. Sain kenkää, kuten sanotaan. Tyttöystäväni kyllästyi vankilan ummehtuneeseen hajuun ja kurinpitoon. Pidän kotona samaa kuria ja järjestystä kuin vankilassa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat meillä samaan aikaan kuin vankilassa. Ruoka on samaan aikaan ja samaa kuin vankilassa. Olen pyytänyt keittiöemännältä tarkat reseptit juuri oikeiden ruokien valmistamiseksi. Meillä askarrellaan ja ulkoillaan aivan kuten vankilassa. Muuten menee työrytmi sekaisin ja sitä minä en salli tapahtuvan. Työ on minulle kaikki kaikessa.
Astelen reippain askelin kohti työpaikkaani. Hengitän aamun raikasta ilmaa sisääni. Rintakehäni pullistuu miehekkäästi. Keinokuituisen univormuni prässään itse virheettömäksi. Virkalakkini on päässä napakasti, ei liian syvällä eikä liian irtonaisena. Tervehdin vastaantulevaa virkaveljeäni vetämällä kättä lippaan. Armeijatervehdys on tervehdyksistä parhain, suoraselkäinen, jämäkkä ja miehinen. En koskaan käytä sanoja: moi tai moikka enkä varsinkaan sanaa moro. Katson silmiin, nyökkään terävästi ja vedän kättä lippaan.
Työpaikkani ulko-ovesta astuessani tiedän, että vankila on minun elämäni. Vankila on kuin valtio valtion sisällä. Minä todella rakastan työtäni. Rakastan olla virkamies. Minulla ei ole huolta palkkani saamisesta. Suomi ei koskaan mene konkurssiin. Työpaikalla saan ravitsevaa ruokaa, työni on mieltä ylentävää ja etenemismahdollisuudet ovat loistavat. Aikoinaan selvitin tieni vartijakurssille neljännellä yrittämällä. Sen jälkeen ura onkin ollut yhtä matalalentoa. Pyrin lentämään tutkan alapuolella, sopivasti liitäen ja yllätysiskuja tehden, aivan kuin japanilainen kamikaze. Tietämykseni Japanista on peräisin Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä, joiden puhekuplien sisältöä aika-ajoin lapsuudessani silmäilin. Olen aina siellä missä virka on vapaana. Useita ylennyksiä on jo takataskussa, kiitos taktikointini.
jatkuu...
Asuntoni puinen ja vanha alaovi aukeaa narahtaen. Oven takaa kasvoilleni tulvahtaa raikasta aamu-ilmaa. Asuntoni sijaitsee toisessa kerroksessa. Työkaverini kutsuvat loistavalla paikalla sijaitsevaa asuntoani penthouseksi. Sitähän se onkin. Edullinen, työnantajani kautta hankittu asunto. Ei kannata vartijan näin sopivan vuokra-asunnon vuoksi omaa asuntoa ostaa. Eikä olisi rahaakaan. Jotkut vanginvartijat antavat ymmärtää itselleen, perheelleen ja muille, että vartijan töissä ansaitsee leveää leipää. Pöyristyttävä valhe. Jotkut vartijat elelevät yli budjetin, hankkivat hienoja autoja, rakastelevat julkkiksia ja pukeutuvat Hugo Bossiin. Ei jatku kauaa tällainen elämä. Tulee itku pitkästä ilosta. Minä olen laskenut itselleni budjetin. Autoni osamaksun, vuokran ja ruokakulujen jälkeen minulle jää käteen 83 euroa 54 senttiä. Tästä pistän säästöön heti palkkapäivänä 32 euroa 50 senttiä. Joka ikinen kuukausi. Loput kuluvat yleisiin kuluihin kuten polttoaineeseen ja vaatteisiin. Rumat koreilevat vaatteilla, joten pidän itse koreilun minimissä. Hankin hansikkaita lukuun ottamatta vaatteeni UFFista, josta saa erittäin sopusuhtaiselle, lihaksikkaalle ja miehiselle vartalolleni hyvin istuvia vaatteita sopivaan hintaan. UFFia suosin siksikin, että siellä on mukiinmenevän näköinen tyttölapsi töissä. Olen hiukan ihastunut häneen. Siitä on nyt kulunut 7 vuotta 21 päivää kun viimeksi seurustelin tyttölapsen kanssa. Sain kenkää, kuten sanotaan. Tyttöystäväni kyllästyi vankilan ummehtuneeseen hajuun ja kurinpitoon. Pidän kotona samaa kuria ja järjestystä kuin vankilassa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat meillä samaan aikaan kuin vankilassa. Ruoka on samaan aikaan ja samaa kuin vankilassa. Olen pyytänyt keittiöemännältä tarkat reseptit juuri oikeiden ruokien valmistamiseksi. Meillä askarrellaan ja ulkoillaan aivan kuten vankilassa. Muuten menee työrytmi sekaisin ja sitä minä en salli tapahtuvan. Työ on minulle kaikki kaikessa.
Astelen reippain askelin kohti työpaikkaani. Hengitän aamun raikasta ilmaa sisääni. Rintakehäni pullistuu miehekkäästi. Keinokuituisen univormuni prässään itse virheettömäksi. Virkalakkini on päässä napakasti, ei liian syvällä eikä liian irtonaisena. Tervehdin vastaantulevaa virkaveljeäni vetämällä kättä lippaan. Armeijatervehdys on tervehdyksistä parhain, suoraselkäinen, jämäkkä ja miehinen. En koskaan käytä sanoja: moi tai moikka enkä varsinkaan sanaa moro. Katson silmiin, nyökkään terävästi ja vedän kättä lippaan.
Työpaikkani ulko-ovesta astuessani tiedän, että vankila on minun elämäni. Vankila on kuin valtio valtion sisällä. Minä todella rakastan työtäni. Rakastan olla virkamies. Minulla ei ole huolta palkkani saamisesta. Suomi ei koskaan mene konkurssiin. Työpaikalla saan ravitsevaa ruokaa, työni on mieltä ylentävää ja etenemismahdollisuudet ovat loistavat. Aikoinaan selvitin tieni vartijakurssille neljännellä yrittämällä. Sen jälkeen ura onkin ollut yhtä matalalentoa. Pyrin lentämään tutkan alapuolella, sopivasti liitäen ja yllätysiskuja tehden, aivan kuin japanilainen kamikaze. Tietämykseni Japanista on peräisin Korkeajännitys-sarjakuvalehdistä, joiden puhekuplien sisältöä aika-ajoin lapsuudessani silmäilin. Olen aina siellä missä virka on vapaana. Useita ylennyksiä on jo takataskussa, kiitos taktikointini.
jatkuu...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Piste kirjoituksesta. Hyvin kirjoitettu ja hyvä ilmaisukyky/ huumori..
ONKO KENTIES TÄSTÄ LARSSISTA KYSE?
Tsekkasin risestä. ei ole ktään larssia töissä pamppuna!
tsekkasitko kuolleidenkin listat jos sieltä löytyisi?
Jollain on nyt jotain tunnollaan?
Kadehdin sinua.Sulla on elämä ja arvot kohdallaan.
Olisipa minullakin,mutta kun tuomarit ovat joskus hankalia tuvillaan...
Näkee että tän on skrivannu joku bamari!! :D
Kuuleha sie Vahti-Lassi! Vaik nää siu juttuis ei ookkaa nooppeli arvosii, minnuu kyl melkei välil rupes naurattammaa. Eihä sil oo vällii, uot sie vähä niiko kaapo uusil alotuksil tai kaapose joku kummajaine vanhois vällyis, an sie männä vaa.
Tuo Vahti-Lassi touhui ois aika metka seurata enemmänkii, hääko ottaa nii vakavast kaik. Vähäses viras ja pienes näläs eläminehä ei oo helppoo, vaik se välil tuppaap kyl naurattammaa paremposasii. Näät millo itetunto vaa on kohallaa, paskaaks muust. Ja kuuleha viel: siul se tuntuu olevan virkasmi nappi sarkapuvussais hyvi kohallaa? Päästähä sekkii lävestää välemmäks, nii jo alkaa naurattammaa iha yhtenää. Eikä vaa välil.