Milloin on oikea aika antaa lasten toimia itsenäisesti ja missä asioissa?
Pitäisiko heitä rohkaista siihen?
Tällaisia olen miettinyt alakouluikäisten kohdalla, esim. liikkuminen kaupungilla, matkustaminen junalla tai bussilla, uimarantareissut varsinkin nyt kun saatiin kesäkelit, kaupassakäynnit, jne.
Muistelen omasta lapsuudestani, että aika varhain sai kaikkea tehdä kavereitten tai serkkujen ja muiden kanssa keskenään. Porukalla liikuttiin ja pidettiin toinen toisistamme huolta. Ja välillä piti toimittaa aikuistenkin asioita, esim. nuo kaupassakäynnit.
Nyt isovanhempana mietin, uskallanko päästää lapset valvovan silmän alta itsekseen tekemään asioita. Selkeä viesti lasten suunnalta on, että kyllä me osataan, tiedetään ja pärjättän (ikähaarukka 8-12 v).
Toisaalta ajattelen, että näin pitäisi ehdottomasti tehdä, ettei heistä kasvaisi nk. uusavuttomia.
Toisaalta huolettaa, voinko esim. päästää heidät keskenään uimarannalle. Tietävät kyllä vesielementin riskit ja ovat kyllä uimataitoisia, joskaan eivät mitään mestareita.
Entäs jos sitten sattuukin jotakin - olenko iltapäivälehtien otsikoissa holtittomana isovanhempana, jos en ole ollut valvomassa heitä. Ja vaikka olisin ollutkin rannalla katselemassa, niin olisinko sitten vastuuntuntoisempi ja olisinko voinut estää sieltä rannalta käsin vaaratilanteen syntymistä.
Milloinka voi siis luottaa siihen että homma kuin homma hoituu ilman että itse olen koko ajan paikalla.
Pitäisiko heitä rohkaista siihen?
Tällaisia olen miettinyt alakouluikäisten kohdalla, esim. liikkuminen kaupungilla, matkustaminen junalla tai bussilla, uimarantareissut varsinkin nyt kun saatiin kesäkelit, kaupassakäynnit, jne.
Muistelen omasta lapsuudestani, että aika varhain sai kaikkea tehdä kavereitten tai serkkujen ja muiden kanssa keskenään. Porukalla liikuttiin ja pidettiin toinen toisistamme huolta. Ja välillä piti toimittaa aikuistenkin asioita, esim. nuo kaupassakäynnit.
Nyt isovanhempana mietin, uskallanko päästää lapset valvovan silmän alta itsekseen tekemään asioita. Selkeä viesti lasten suunnalta on, että kyllä me osataan, tiedetään ja pärjättän (ikähaarukka 8-12 v).
Toisaalta ajattelen, että näin pitäisi ehdottomasti tehdä, ettei heistä kasvaisi nk. uusavuttomia.
Toisaalta huolettaa, voinko esim. päästää heidät keskenään uimarannalle. Tietävät kyllä vesielementin riskit ja ovat kyllä uimataitoisia, joskaan eivät mitään mestareita.
Entäs jos sitten sattuukin jotakin - olenko iltapäivälehtien otsikoissa holtittomana isovanhempana, jos en ole ollut valvomassa heitä. Ja vaikka olisin ollutkin rannalla katselemassa, niin olisinko sitten vastuuntuntoisempi ja olisinko voinut estää sieltä rannalta käsin vaaratilanteen syntymistä.
Milloinka voi siis luottaa siihen että homma kuin homma hoituu ilman että itse olen koko ajan paikalla.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Lasten vanhemmat tuntevat lapsensa, joten heidän kanssaan kannattaa asioista keskustella ja sopia. Jokaisella lapsella on omat kypsyytensä asioiden tekemiseen, eivätkä aina ole ikään sidonnaisia.
Lapsia ei yleensä tarvitse rohkaista tekemään asioita, vaan itse alkavat pyytämään ja tekemään mikä sopii heille missäkin iässä, ja ehkäpä ovat silloin valmiitakin niitä asioita tekemään. Mutta nämä asiat kannattaa sopia vanhempienkin kanssa.
Ei sinun tarvitse tuollaisia pohtia, kysyt vain vanhempien mielipidettä asiaan. Ja sitten tietysti toimit sen mukaisesti.
ihmeessä isovanhempi joutuu murehtimaan tällaisista asioista?
Missä lasten vanhemmat ovat?
Perhe asuu muutaman sadan kilometrin päässä, joten lapset eivät kovin usein pääse tapaamaan isovanhempiaan. Sitten kun tulevat ehkä noin kerran kuussa tai harvemminkin ja loma-aikoina ovat koko viikonlopun ja lomalla pidempäänkin mummolassa.
Noina aikoina ehtii sattua yhtä sun toista ja lapsilla on omia toivomuksiakin, ja silloin tulee mietittyä miten pitäisi toimia.
Olen pääsääntöisesti suhtautunut asiaan niin, että jossain kohdin kotona ja mummolassa voi tavat ja periaatteet erotakin kunhan turvallisuus tulee otettua huomioon. 'Maassa maan tavalla' niinkuin tapana on sanoa. Ja silloin kun tulevat pitkän matkan takaa isovanhemmilleen, on päävastuu lapsista niillä isovanhemmilla. Jossain kohtaa pitäisi osata isovanhempienkin irrottautua valvovasta otteesta, ja sitä tässä mietin, milloin on oikea aika.
Asia on varmastikin toinen, jos asuisivat lähistöllä ja silloin tällöin piipahtaisivat mummolassa.
Omia lapsiaan uskalsi päästää uimaan ja seikkailemaan. Vastuu heistä oli itsellä.
Nyt isovanhempi joutuu vastaamaan lapsen järkyttyneille vanhemmille, jos jotain sattuu, ja löytää itsensä iltapäivälehtien lööpeistä!
Lapsien on ennenkin pitänyt selviytyä ja paljon hankalammista asioista kuin tämän päivän suojeltujen lapsien. Ja selvisiväthän he. Jos ja kun jotain sattui, niin kolhut hoidettiin ja muistutettiin, että tästä oli varoitettu: Noin käy kun ei muista!
Lapset osasivat veistää pajupillejä, kaivaa itse onkilierot, ja he saivat itse soutaa järvelle onkimaan, osasivat pilkkoa hellapuita, hakea kaivosta vettä. Muistan, että lapset meillä pitivät uuneissa tulet, hakivat uunipuut ja vahtivat pellit kiinni oikealla hetkellä.
Nyt lapsille ei opeteta mitään arkielämän askareita. Jos lapsi joutuu osallistumaan kotitöihin, pidetään sitä lapsen orjuuttamisena, ja ainakin pitää maksaa palkka.
Ehkäpä moni lapsi joutui liiankin kovaan rääkkiin ennen vanhaan, mutta ainakin oppivat jo pienestä monia käytännön asioita.
oli vastuu pikkuveljestäni ollessamme ulkona siitä asti kun olin nelivuotias. Ja varsinkin kesällä ulkona oltiin päivät pitkät.
Ihania olivat lapsuuden kesät metsässä, joella ja suolla ilman vahtivia aikuisia. Mutta päävastuu oli vanhempien, ja tiesimme, että selkäsauna odotti, jos pahaa tehtiin tai ikävyyksiä tapahtui.
Kirveet, sahat, vasarat, lapiot ja puukot olivat ahkerassa käytössä. Kotona myös vesi- ja likaämpärit, puuteline, heinäharava ja -hanko. Vintillä käytiin salaa tutkimassa isoisän revolveria.
En pysty edes kuvittelemaan, mitä isoäitini olisi sanonut tai tehnyt, jos vanhempani olisivat antaneet hänelle ohjeita tai vaatineeet häntä vastuuseen lastenhoidosta.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Nykyään lapsia kunnioitetaan, eikä kohdella kuin kapista rakkia kurittamalla ja alistamalla.
Lapsia syntyi ja kuoli perheissä eri tahtiin vielä 60 vuotta sitten kuin mitä nykyään. Onnettomuudet, joissa lapsia kuoli, oli ns. arkipäivää, eikä paljon piitattu, jos joku hukkui vaikka vesipaljuun. Uusia lapsia kun syntyi tilalle, ja olihan vähemmän suita ruokittavana.
Lasten vanhemmat päättävät omista lapsistaan, isovanhemmat ovat hoitaneet jo omat lapsensa. Jos ei vanhempien toiveita kunnioiteta, ei lapset silloin voi olla isovanhempien hoidossa.
Nykyiset arkiaskareet ovat erilaisia kuin ennenmuinoin.
Eikö se ole selvää, että aikuiset huolehtivat lapsista, ja jos jotain sattuu, niin vanhemmat ovat vastuussa! Lakikin jo sanoo noin, eihän siinä ole mitään epäselvää.
Ehkä isovanhemmat möhlivät lastenlasten hoidossa juuri sen takia, että luulevat elävänsä entisajan maalaiselämää, missä lapsille ei annettu minkäänlaista ihmisarvoa, ja viis veisaavat lasten turvallisuudesta.
Kyllä nykynuoret osaavat kaikenlaista ja tekevät asioita ihan maksutta. Nykyään on erilaista tämä elämä, ja on elettävä sen mukaan.
suinkaan kohdeltu kuin kapista rakkia. Eikä nykyään lapsia useinkaan kunnioiteta.
Minä pidin itseeni kohdistuneena kunnioituksena sitä, että sain vastuullisia tehtäviä ja että olin oikeasti vastuussa. Olen läpi elämäni muistanut ne kiitoksen sanat, joita sain, kun olin tehnyt vaativan työn kunnolla, tiesin sen itse ja huomasin, että vanhemmat ihmisetkin se tiesivät. Se synnytti luottamusta itseen ja omiin kykyihin.
Voin vakuuttaa, että lasten kuolemaan ei suhtauduttu niin kevyesti kuin kerrot, ei ainakaan niissä perheissä, jotka minä tunsin. Väitteesi loukkaa lapsensa menettäneitä.
Isovanhemmilla ei ole vastuuta lastenlapsistaan. Vanhemmat huolehtikoot heistä.
Näissä vanhempien viesteissä näkyy se käsitys, että "ennen" on ollut koko maailma erilainen. "Ennen" oli kuitenkin n. 30-40 v. sitten. Oli tv:t, autot, puhelimet, jne. Kirjoittajat voisivat katsoa vaikka vanhoja elokuvia tai lukea muutaman vuosikymmenen ikäisiä kirjoja. Huomaisivat, että maailma oli koko lailla samanlainen kuin nyt. Silti oli enemmä'n kosketusta luontoon ja omilla käsillä tekemiseen.
Eivät lapset hukkuneet saaveihin, kyllä lapsilla oli ihmisarvo, ja sanoisin, että lapsia kunnioitettiin enemmän kuin tänä päivänä, sillä heille opetettiin elämässä selviämistä paljon tunnollisemmin kuin näinä aikoina.
Lapset itsekin oppivat hyvät käytöstavat, ja lapsikin loukkaantui, jos hänelle huudettiin tai kiroiltiin päin silmiä.
Nuoret vanhemmat voisivat kysyä omilta vanhemmiltaan, oliko heidän kasvatuksensa aikanaan nöyryyttämistä ja alistamista, ja jos oli, kuinka he pääsivät pois siitä kasvatusmallista.
Monia isovanhempia loukkaa tuo iänikuinen väittämä, että lapsia kasvatettiin selkäsaunoin ja luunapein. Moni isovanhempi ei ole koskaan ollut sen väkivaltaisempi kuin tämänkään päivän vanhemmat. Kuitenkin vasta nykylapsissa on näkyvissä agressiivisuus ja turhautuminen. Olisiko heillä kuitenkin vähemmän virikkeitä kasvuun kuin edellisten polvien lapsilla, joilla vielä oli omat puukot ja käpylehmät ja uimapaikat metsälammilla, jonne saivat juosta vapaasti paljain jaloin.
Milloin se vastuu ja huolehtiminen päättyy?
Silloin kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi? Ei suinkaan, vaan vanhemmilla se säilyy läpi elämän.
Miten niin elämä on nykyään erilaista? Jotkut arkiaskareet ovat erilaisia ja onhan meillä tietokoneet ja vehkeet ja vempaimet, ties minkälaiset, mutta ihmismieli on pysynyt samana useita tuhansia vuosia!
Kokonaan toinen asia onkin se, miten valmennamme lapsiamme ja lapsenlapsiamme tähän vastuun ottamiseen ja huolehtimisen tehtävään, ja milloinka siitä isovanhemman tai vanhemman huolehtimiseta pitää luopua. Luopua ei kai voi koskaan, mutta milloin asiaa voi höllentää.
Omat lapseni saivat käydä lähikaupassa samassa korttelissa 5-6 v toimittamassa jonkun ostoksen, kuten maitolitran, leivän tai kananmunia. Lapsi saattoi olla innoissaan, kun sai palkaksi vaikka jäätelön tai jonkin pikkuhyvän.
Mutta nyt isoäitinä en kyllä laittaisi 5-6 v. kauppaan, koska ei ole niitä korttelikauppoja enää - marketeita, liikenne on hurjaa, jopa kadut monikaistaisia.
Uimarannalle, en edes lähipuistoon sallinut pienten samanikäisten lasteni mennä keskenään - oli joku aikuinen mukana - enkä muuten isoäitinäkään ja kyllä lasten vanhemmatkin aika hyvin suojelevat alle 10-vuotiaita lapsiaan. Se on tarkkaan määritelty mitä voi ja saa tehdä lapset itsekseen ja keskenään.
- Kyllä ne lapset sitten murkkuiässä jo haluavat tavata kavereitaan ja kulkea keskenään , mutta tällöinkin on vanhempien oltava tietoisia lastensa tekemisistä ja menemisistä. Lapset pitävät kyllä siitä, että heille antaa vastuuta ja he kasvavat ottamaankin vastuuta ikänsä mukaisesti.
(Mutta luulempa, että me mummot ja papat ollaan vielä enempi huolehtivaisia lastenlapsistamme, ettei vain satu mitään - kas, kun ne lastenlapset ovat lastemme lapsia).
kun on kerrottava, oma 34v. poikani joka on avoliitossa jo 11 vuotta, 35v avopuolisonsa kanssa, heillä kaksi ihan työllä tehtyä lasta 4,5 v. ja 1v..
Kun kehotin poikaani hieman siivoamaan tai edes järjestämään huonettaan, on 4h k asunnon yksi huone, hän ilmoitti minun olevan syyllinen hänen huoneensa sotkuun? MITÄ? huoneessa on minun hänelle mukaansa antamat huonekalut, kun muutti omaan asuntoon 14 v. sitten. Huoneessa on ohut käytävä tietokoneen edessä olevalle tuolille...vaatteita krääsää harrastusvälineitä jne.
No minä voisin todetta avopuoliso on järjestyksen mestari ovat asuneet yhdessä nyt 11 v. poika on asunnunut itsellisenä 1/3 osan koko elämästään Minäkö olen se vastuu henkilö?
Mummon siisteyskäsitykset voivat olla ihan toiset kuin nuorenparin. Monet mummot puuttuvat liikaa nuorten talouteen ja esim '17' nimimerkki kaivaa ihan jonninjoutavaa asiaa. Eikö ole tärkeintä, että nuoripari hoitaa lapsensa. Pidä sinä mummo vaan oma kotisi kunnossa - moni mummo ei osaa tehdä mitään muuta kuin siivota aivottomana.
Ai sulla on ihan yleistieto asiasta.
Luulo ei ole tiedon väärtti.
Niin ja miniä epäsuorasti huomautti tai pyysi enkö voisi auttaa asiassa, joten et tiedä asiasta mitään.
se elämä.
Vanhemmat antavat omilla toimillaan esimerkkiä lapsilleen.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Haluavatko nykyajan vanhemmat todella antaa esimerkkiä epäjärjestyksestä ja epäsiisteydestä. Jos näin on, niin jo on aikoihín eletty.
Ennen oli tapana sanoa, että puhtaus on puoli ruokaa.
Ja vaikkei kaikkeen rahaa olisikaan, niin siihen puhtauteen ja siisteyteen ei sitä tarvita, ei ainakaan kovin paljon. Se, jos mikä on ihan muusta kiinni. Kysymys on enemmänkin tavoista.
On se kamalaa, kun jotkut tällä palstalla pistävät asian ihan läskiksi tai lekkeriksi niinkuin joidenkien kommenttien perusteella voi päätellä. Ja, vielä kamalampaa on havaita, että osa nykyajan lapsista ei osaa korjata omia jälkiään. Asitat jäävät ruokapöydälle, vaatteet ja pyyhkeet sun muut lojuvat pitkin lattioita niin, että yli saa harppoa, ja sitten ei jälkeenpäin enää löydy mitään, vaikka niillä kaikilla pitäisi olla oma paikkansa, mistä ne sitten helposti seuraavalla kerralla löytyvät. Vanhemmat jättävät vastuun siisteydestä lapsilleen neuvomatta ja opastamatta kuinka se pitäisi hoitaa ja surffailevat itse netissä tai jossain muualla. Mistähän ne lapset itseksensä sen voisivat keksiä kuinka asioita tulee hoitaa.
Onko sitten väärin, jos vaikka mummeli huomauttaa asiasta.
Valitettavasti huomautuksetkaan eivät aina mene perille.
miniän häpeän paikka.
kun 34 v. on asunut itsellisenä 14v. ja miniä pyytää anoppia pyytämään puolisoaan siivoamaan huoneensa?
Kuka ilkeilijä?
11 vuoden jälkeen pitäisi olla jo yhteiset kotiasiat.
Jos nykyvanhemmat ovat niin fiksuja viisaita että osaavat kaiken, tietävät kaiken - niin kertokaa:
mistä tulevat nämä super-aggressiviset lapset jotka potkivat, lyövät, räkäisevät, kiusaavat pienempiään, potkivat jopa maassa makaavaa ?
Mistä periytyy tämä ?
Ja ei, älkää syyttäkö isovanhempia.
Kun meidän lapsemme olivat pieniä tällaista ei tasan tarkkaan tapahtunut.
Pojat ovat kautta aikojen painineet keskenään, mutta tuo ylenmääräinen aggressiviisuus jopa tytöillä on käsittämätöntä.
Tyttöjen kielenkäyttö on hyvin roisia, huutavat huora huora sekä toisilleen että ohikulkijoille ja pienetkin tytöt pukeutuvat kuin luntut, kaikki saa - ja myös näkyy - kotiin saakka.
Persvaot sun muut, vähän voisi ehkä ajatella - vanhemmat.
Ei 10 vuotiaan tytön tarvitse näyttää ilotytöltä meikkeineen.
Missä on näiden lasten lapsuus?
Ehtiikö kukaan huomata, että he ovat lapsia?
Vanhemmilla kiire sinne sun tänne, pitää pitää pitää sitä sun tätä - lapset siinä jäävät jalkoihin.
Ja se, että lapsia kunnioitetaan nykyään?
Mitenhän se näkyy?
Että saavat tehdä mitä ikinä haluavat, vanhemmat ´kunniottavat´lapsiaan niin paljon ettei välitä heistä eivätkä aseta mitään rajoja.
Ja jos ennenvanhaan kuoli lapsi/lapsia, kyllä äidille oli ihan yhtä kamalaa kuten nytkin!!!
Lapsen menetys ei ole koskaan läpihuutojuttu.