Yksinäisyys...Tuttu tunne.
Vähän minusta:
Olen kärsinyt vuosia masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, ja aina olen tuntenut olevani jollain lailla ulkopuolinen, joten tiedän mitä yksinäisyys on. Oli aikoja, jolloin ei kukaan pitänyt yhteyttä, enkä minäkään yhteyttä keneenkään. Miten tällaisesta suosta voi sitten nousta.
Ensinnäkin, opettelin tulemaan toimeen itseni kanssa. Ajattelin, että jokainen, jolla sitä seuraa on, on joka tapauksessa sen seurannsa itse hankkinut, jokainen elää elämäänsä jollain tavalla yksin.
Kehittelin joka päivälle jotain tekemistä, jaksamiseni rajoissa tietenkin. Masentuneena ja sosiaalipelkoisena, ei ollut/ole helppoa, mutta sinnittelin. Pieni kävelyretki puistossa, pihalla istumista ja lukemista...Kaikkea pientä. Ja tärkein. Opettelin käymään yksin paikoissa, kuten esim. yökerhossa...
Pari olutta, niin ihmisten kanssa puhuminenkin helpottui huomattavasti.
En nyt sano, että pitäisi turvautua alkoholiin, vaan näin itse ratkaisin osaltani yksinäisyys ongelman...
Pakotin itseni liikkelle, otin yhteyttä tuttuihin, vaikka tottakai pelkäsin, että minua ei huolittaisi seuraan sun muuta. Tästä ajatuksesta kannattaa pyrkiä eroon.
Jokaisella on yksi elämä, koitetaan tehdä siitä arvokas, kukin oman jaksamisen mukaan tietenkin. Masentuneena on vaikea nähdä toivoa missään, mutta jokainen huominen on uusi, ja madollisuuksia täynnä. Jokainen voi itse päättää kuluttaako aikansa sisällä, vai ulkona ihmisten ilmilla, vaikka pelottaisikin. Iso osa ihmisiä kärsii samoista peloista, mutta ei kannata pilata hienoa kesää, murehtimalla.
Kaikki on lopulta kiinni asenteesta. (vähättelemättä masennuksen voimaa, mutta siitäkin selviää, kun vain jaksaa toivoa)
Ei kannata jäädä ajatustensa orjaksi. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat tutustua sinuun, kun vain uskallat heittäytyä. Ottaa riskin, jatkuvista pettymyksistä huolimatta.
Monilla tuntuu olevan ongelma siinä, ettei uskalla lähteä ulos, koska tuntee olonsa naurettavaksi ollessaan yksin. Minä lähdin ulos siitä huolimatta ja se kannatti. Turha murehtia, jos joku tulee kysymään, mitä sinä täällä yksiksesi istut, tai vastaavaa. Sillä silloinhan et ole enää yksin.
Ottakaa yksinäiset rohkeasti yhteyttä tuttuihin, jos niitä on. Jos ei ole hommatkaa...Moni varmasti ymmärtää ujouden ja pelot, eikä hylkää ihmistä sen takia. Jos joku sellaista tekee, hän ei ole sinun arvoinen, eikä kannata menettää ihmisarvoaan idioottien takia. :)
Menkää terassille. Nauttikaa kesästä. Se ei ole helppoa, mutta ajansaatossa, teillä on muistoja joita muistella, ja ne auttavat jaksamaan seuraavaan päivään.
Hyvät kesät kaikille! :)
http://www.youtube.com/watch?v=OW4P2KYFYm0
Vähän minusta:
Olen kärsinyt vuosia masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, ja aina olen tuntenut olevani jollain lailla ulkopuolinen, joten tiedän mitä yksinäisyys on. Oli aikoja, jolloin ei kukaan pitänyt yhteyttä, enkä minäkään yhteyttä keneenkään. Miten tällaisesta suosta voi sitten nousta.
Ensinnäkin, opettelin tulemaan toimeen itseni kanssa. Ajattelin, että jokainen, jolla sitä seuraa on, on joka tapauksessa sen seurannsa itse hankkinut, jokainen elää elämäänsä jollain tavalla yksin.
Kehittelin joka päivälle jotain tekemistä, jaksamiseni rajoissa tietenkin. Masentuneena ja sosiaalipelkoisena, ei ollut/ole helppoa, mutta sinnittelin. Pieni kävelyretki puistossa, pihalla istumista ja lukemista...Kaikkea pientä. Ja tärkein. Opettelin käymään yksin paikoissa, kuten esim. yökerhossa...
Pari olutta, niin ihmisten kanssa puhuminenkin helpottui huomattavasti.
En nyt sano, että pitäisi turvautua alkoholiin, vaan näin itse ratkaisin osaltani yksinäisyys ongelman...
Pakotin itseni liikkelle, otin yhteyttä tuttuihin, vaikka tottakai pelkäsin, että minua ei huolittaisi seuraan sun muuta. Tästä ajatuksesta kannattaa pyrkiä eroon.
Jokaisella on yksi elämä, koitetaan tehdä siitä arvokas, kukin oman jaksamisen mukaan tietenkin. Masentuneena on vaikea nähdä toivoa missään, mutta jokainen huominen on uusi, ja madollisuuksia täynnä. Jokainen voi itse päättää kuluttaako aikansa sisällä, vai ulkona ihmisten ilmilla, vaikka pelottaisikin. Iso osa ihmisiä kärsii samoista peloista, mutta ei kannata pilata hienoa kesää, murehtimalla.
Kaikki on lopulta kiinni asenteesta. (vähättelemättä masennuksen voimaa, mutta siitäkin selviää, kun vain jaksaa toivoa)
Ei kannata jäädä ajatustensa orjaksi. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluavat tutustua sinuun, kun vain uskallat heittäytyä. Ottaa riskin, jatkuvista pettymyksistä huolimatta.
Monilla tuntuu olevan ongelma siinä, ettei uskalla lähteä ulos, koska tuntee olonsa naurettavaksi ollessaan yksin. Minä lähdin ulos siitä huolimatta ja se kannatti. Turha murehtia, jos joku tulee kysymään, mitä sinä täällä yksiksesi istut, tai vastaavaa. Sillä silloinhan et ole enää yksin.
Ottakaa yksinäiset rohkeasti yhteyttä tuttuihin, jos niitä on. Jos ei ole hommatkaa...Moni varmasti ymmärtää ujouden ja pelot, eikä hylkää ihmistä sen takia. Jos joku sellaista tekee, hän ei ole sinun arvoinen, eikä kannata menettää ihmisarvoaan idioottien takia. :)
Menkää terassille. Nauttikaa kesästä. Se ei ole helppoa, mutta ajansaatossa, teillä on muistoja joita muistella, ja ne auttavat jaksamaan seuraavaan päivään.
Hyvät kesät kaikille! :)
http://www.youtube.com/watch?v=OW4P2KYFYm0
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.