Lukijalta -sivulla Maire-Liisa Salmela Ylivieskasta:
.."Miksi teillä on edelleen käytäntö, että seuroissa nostetaan käsiä ylös ja seurapuhuja lukea posmittaa tietyillä sanoilla kaikki synnit anteeksi.
kädennostajalla on se käsitys, että ei tarvitse sen kummempaa ripittäytymistä, ja kun anteeksi annettuihin tekoihin ei puututa, se on silvä selvä.
Odotan, että seuraavan kerran kun uskovaiset yrittävät tätä totuttua oikotietä, saarnamies sanoo: "räpylät alas, ei syntejä niin helposti anteeksi anneta"..
.."Miksi teillä on edelleen käytäntö, että seuroissa nostetaan käsiä ylös ja seurapuhuja lukea posmittaa tietyillä sanoilla kaikki synnit anteeksi.
kädennostajalla on se käsitys, että ei tarvitse sen kummempaa ripittäytymistä, ja kun anteeksi annettuihin tekoihin ei puututa, se on silvä selvä.
Odotan, että seuraavan kerran kun uskovaiset yrittävät tätä totuttua oikotietä, saarnamies sanoo: "räpylät alas, ei syntejä niin helposti anteeksi anneta"..
Vastaukset 16
Vanhimmat
..vielä helpompaa on rukouksessa Jumalalta pyytää anteeksi.
mitään, mitä pyytää anteeksi. Silti rukoillaan: "anna meille meidän syntimme anteeksi.. Lestadiolaiset lisäksi pyytävät toisiltaan ja antavat toisilleen anteeksi tietyn käytännön mukaisesti.
Maire-Liisa Salmela kirjoittaa: saarnamies sanoisi "räpylät alas, ei syntejä niin helposti anteeksi anneta. Mene sen luo ketä vastaan olet rikkonut, tunnusta hänelle tekosi ja jos kykenet nöyrtymään, mikä ei ole suinkaan helppoa(turha teeskennellä nöyrää, se paljastuu) ja pyydä häneltä anteeksi´.
kuuluisaa vilkuttelua.
Mutta muistakaa, jos kirjoitatte Kalevaan, niin kirjoituksessa ei saa käyttää sanaa "vilkuttelu", koska se kuulemma loukkaa viilkuttelijoita.
Olen ehdottanut tilalle sanaa "huitominen". En ole vielä saanut ehdotukseeni virallista SRK:n vastausta.
enää vl. Kaikki vl:t eivät vilkuttele seuroissa eivätkä pyytele toisiltakaan anteeksi. Seuroissa puhuja voi antaa anteeksi kaikille yleisesti ilman omakohtaista vilkuttelua. Sehän se vasta helppoa on! Viimeksi kritisoin sinun kirjoitusta Kalevassa, koska kaikki lehden lukijat eivät tiedä, mitä "vilkuttelu" tarkoittaa.
Vanhoillislestadiolaiset puhuvat ns.nimellisistä synneistä, joista täytyy ripittäytyä eli tunnustaa toiselle tekonsa. Tämä sitten antaa katuvalle "Jeesuksen nimessä ja veressä" synnit anteeksi.
SANA.
Jos vl on vaikkapa juonut alkoholia tai värjännyt hiuksia(syntilista), hänen täytyy paljastaa toiselle se teko. Tai, jos on loukannut toista fyysisesti tai henkisesti, niin silloinkin ripittätymään. Nämäkö ovat siis nimellisiä syntejä?
Toisaalta, jos on esim. kironnut yksinään/ollut pahalla päällä, tupakoinnut kielletyssä paikassa tai kuullut tahtomattaan vääränlaista musiikkia, se voidaan saada anteeksi vilkuttelulla tai yleisestä saarnasta malliin: kaikki synnit anteeksi, sen kummemmin niitä nimeämättä. Näinkö?
Hiusten värjäys on jo varmaan sen luokan teko, että voisi puhua epäuskosta, josta pitäisi tehdä parannus.
huulikiilto.
Kuuluin aikoinaan vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Seurojen kaavaan kuuluu, että seuroissa lähimmissä penkeissä yleensä istuvat, aktiivisimmat ja vanhimmat, sekä johtoasemassa olevat nostavat käden ylös ja pyytävät sillä tavoin henkilökohtaisesti "evankeliumia" kohdalleen. Sitten puhuja, yleensä ääni sopivasti murtuneena, pyytää omalle kohdalleen "siunausta" "väärien valvomisten ja kiusausten" vuoksi. Anteeksi hieman halveksiva sävyni, mutta näin jälkikäteen niin tyhjältä ja tekopyhältä se tuntuu.
Varmasti oli monesti myös niitä, jotka esimerkiksi lähiomaisen kuoleman tai muun vakavan kriisin vuoksi olivat tulleet etsimään apua ja lohtua uskonnosta. Siinäkin tulee mieleen, että onko sopivasti "isketty kimppuun", kun toinen on pahassa kriisissä ja valmiina ottamaan vastaan mitä tahansa apua?
Kerran Oulun ry:llä oli joku nuori puhuja, joka puhui 70-luvusta vaikeana aikana. Hän pyysi sitten syntejään anteeksi, ja kaikki eivät nostaneet kättään. Takapenkin nuorison tapoihin kun se ei välttämättä kuulu - ei oman käden nostaminen eikä osallistuminen puhujan siunaamisrituaaliin. Sitten puhuja kysyi, että miksi kaikki eivät nostaneet kättään ja rituaali toistettiin uudelleen. Silloin nuorisokin havahtui ja "siunaaminen" tehtiin paremmalla menestyksellä.
Ehkä siinä kuitenkin oli jonkinlaista pyrkimystä pois kaavasta ja todelliseen sisältöön?
Nyt kiinnostaiskin tietää, missä noita sielunhoidollisia keskusteluja, joissa voisi puhua "nimellisistä" synneistä, oikein käytiin? Käytiinkö niitä seurojen jälkeen jossakin takahuoneessa? Minulle ei ainakaan tullut tietoon, miten asiassa toimitaan, jos sellainen tilanne olisi tullut.
Tietysti joskus kavereitten kanssa puhuttiin uskon asioista. Kerran 20-vuotiaana puhuin muutamille, että haluaisin jättää liikkeen, koska olin niin pahassa ristiriidassa monien asioiden vuoksi. Ajattelin eri tavalla kuin opetettiin ja tunsin olevani vankilassa. He saarnasivat minulle "evankeliumin" eli "usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi". He opettivat, että tämä on voima ja "matkasauva".
Eli käsittäisin, että tuon siunaamisrituaalin tarkoitus ei ole pohjimmiltaan syntien anteeksiantaminen, vaan voiman antaminen jatkaa "lauman mukana".
Kasvoin siis lestadiolaisperheessä (sinänsä olen ylpeä ja kiitollinen perheestäni) juuri 70-luvulla, mustimpina hoitokokousvuosina.
En minä ainakaan olisi edes ikinä uskaltanut mennä mihinkään seurakunnan johdolle puhumaan "synneistäni". Esim. kyllä minusta oli ihanaa kuunnella kevyttä musiikkia - rakastin sitä - mutta auta armias, jos ois jääny kiinni justiin kun naapurin lestadiolaistäti olisi tullut kylään. Nykyään sapettaa se, että leimataan synnilliseksi esim. kaikki kevyt musiikki. Senkin tekijät palvelevat Jumalaa omilla lahjoillaan!
Olen vanhin lapsista. Naapurin lestadiolaistäti oli kerinnyt käydä jo nuhtelemassa äitiäni ehkäisystä ainakin äitini kertoman mukaan. Jälkikäteen olen laskenut todennäköisen hedelmöittymishetkeni, ja se on ollut korkeintaan 2 viikoa vanhempieni häiden jälkeen. Kiitokset tuolle vahtikoiralle - mitä jos minua ei olisi nyt olemassakaan?
Esimerkkejä riittäisi, mutta varmaan monet katsovat minun tavoin, että parempi oli olla hiljaa "synneistään", jos oli mennyt "syntilistaa" rikkomaan, kyllä seurakunnan eteen joutuminen on sellainen paikka, jota ei toivo pahimmalle vihollisellekaan. Seurakunnan eteen joutuneista oon kuullut monta kauhutarinaa.
... M-L.Salmelaa kirjoittamaa Kalevaan? Ylivieskan "sisar" yrittää takoa, kun rauta on kuumaa.
"Miksi teillä on edelleen käytäntö, että seuroissa nostetaan käsiä ylös ja seurapuhuja lukea posmittaa tietyillä sanoilla kaikki synnit anteeksi."
Kädennostolla ei ole mitään osuutta anteeksiannossa. Kädennoston tarkoitus on sama kuin koulussakin, eli tulla havaituksi kysymystä/vastausta/puheenvuoron pyyntiä varten.
Ennen ainakin puhvelin aloittaessa -jeesuksen nimessä ja veressä-mantran, kädet nuosivat ja kysyttiin oikein sanojen kanssa: saanko minäkin..." Ei siinä käden nostossa ja anelussa ollut kysymys vastaustaen tai puheenvuorojen pyytelystä. Ainoastaan syntien anteeksi saamisesta.
Outo homma, että täytyi oikein kysyä puhvelilta , saanko, saanko. On tainnut loppua moinen anelu.
Ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Näin lukee Raamatussa. Suviseuroissa on monta peräkkäistä puhetta, joissa puhujat antelevat syntejä anteeksi. Joskus myös penkissä vierekkäin istuvat voivat antaa toisilleen anteeksi. Yleensä jos pyytää joltain saada uskoa synnit anteeksi, tämäkin pyytää heti vastavuoroisesti ensin annettuaan. Lienee pietismiä.
Parannus on mielenmuutos(metanoia).
Matt.18:21: "Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee
väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti
seitsemän kertaako?" 22. "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.
Seitsemän on maaginen luku Raamatussa. Se ei esiinny sattumalta.
ei juuri koskaa ole kyse mistään väärin tekemisestä tai rikkomuksesta toista kohtaan.