hyttysten torjunnasta

Alkaa olla ajankohtainen tämä hyttysten hyökkäys pihoihin.

Löysin siinä surffattaessa uudemman keinon hytysten vähentämisksi: tablettia, joka sisältää sellaista bakteria, joka tappaa hytysten toukat vedessä. Lisätietoja saa googlamalla hakusanalla "BTI-Tabletten".

Melko kallis juttu kyllä, 6€/ 10 m2 vesilätikön pinta-ala, eli laajemmin sitä nyt tuskin Suomessa käytetään. Rheinin yläjoukuslla sitä on kyllä käytetty suuria määriä viranomaisten taholta ja joissakin kunnissa sitä jaetaan asukkaille ilmaiseksi. Ongelmana ja pääsyy taitaapa olla malaariahyttysten leviäminen Keskieuroopaan.

Jo pihassa innesevien hyttysten tappamiseksi olen alkukesällä käyttänyt tätä konsti aivan tyynellä kelillä ja hyttysten parhailla lentoaikana:

Otan kaljapurkin ja teen rautalangasta kahvan sen kaulaan. Siten laitan näitä kaupoista saattavia myrkkyspiraaleja pätkinä sen verran, että purkki on puolillaan. Sytyttäminen on ongelmallista ja siihen saa varataa aikaa, eli parhaksi on osoitautunut laitaa pohjaan jo palavia. EN tee reikiä pohjaan, ettei vain tippuu kipinöitä heinikkoon.

Siten kävelen pihassa sen vähäisen ilmavirran yläpuolella edestakaisin ja annan sen runsaasti kehittyvän savun "valua" bussikkoon. Siinä se velloa edestakaisin.

Jos on tuuri ja oikea ajankohta ensimäisen hyttyssukupolven aikana, on loppukesällä jo rauhallista.
1594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kuivatan kaikki vesilätäköt. Ja vesisaaveissa mulla on kannet päällä, samoin ämpäreissä. Ei hyttyset pääse. Ja jos hyttyset mua on häirinneet, olen yleensä laittanut paitaa päälle ja suunnannut sisätiloihin.

Mutta ihan kokeiltavissa oleva juttu. Saatan testatakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9175504 kirjoitti:

Alkaa olla ajankohtainen tämä hyttysten hyökkäys pihoihin.

Löysin siinä surffattaessa uudemman keinon hytysten vähentämisksi: tablettia, joka sisältää sellaista bakteria, joka tappaa hytysten toukat vedessä. Lisätietoja saa googlamalla hakusanalla "BTI-Tabletten".

Melko kallis juttu kyllä, 6€/ 10 m2 vesilätikön pinta-ala, eli laajemmin sitä nyt tuskin Suomessa käytetään. Rheinin yläjoukuslla sitä on kyllä käytetty suuria määriä viranomaisten taholta ja joissakin kunnissa sitä jaetaan asukkaille ilmaiseksi. Ongelmana ja pääsyy taitaapa olla malaariahyttysten leviäminen Keskieuroopaan.

Jo pihassa innesevien hyttysten tappamiseksi olen alkukesällä käyttänyt tätä konsti aivan tyynellä kelillä ja hyttysten parhailla lentoaikana:

Otan kaljapurkin ja teen rautalangasta kahvan sen kaulaan. Siten laitan näitä kaupoista saattavia myrkkyspiraaleja pätkinä sen verran, että purkki on puolillaan. Sytyttäminen on ongelmallista ja siihen saa varataa aikaa, eli parhaksi on osoitautunut laitaa pohjaan jo palavia. EN tee reikiä pohjaan, ettei vain tippuu kipinöitä heinikkoon.

Siten kävelen pihassa sen vähäisen ilmavirran yläpuolella edestakaisin ja annan sen runsaasti kehittyvän savun "valua" bussikkoon. Siinä se velloa edestakaisin.

Jos on tuuri ja oikea ajankohta ensimäisen hyttyssukupolven aikana, on loppukesällä jo rauhallista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu