hei!olen melkein 18vuotias tyttö. haluaisin tietää onko normaalia kun olen ollut jo noin 3-4 vuotta joka päivä yksin kotona perheeni kanssa. minulla on koulussa kavereita,jotka haluaisivat tulla joskus meille mutta jos joku kavereistani tulee niin jotenkin nolostun vanhempieni edessä. koulussa olen aivan erilainen kun kotona.esim. koulussa olen kaikkein innokkain, mutta koton taas olen yksin koko päivän sisällä omassa huoneessani koneella. vanhempieni kanssa puhuminen on mielestäni vaikeaa. tuntuu että minut olisi adoptoitu kun olemme niin erilaisia. harrastankilpauintia se on ainoa paikka missä käyn koulun jälkeen. kaverit ovat montakertaa pyytänyt minua leffaan tai kahville, mutta en ole koskaan halunnut mennä onko se normaalia?? koton aollessani yksin , kun vanhemmat ovat töissä saatan laulaa koko päivän tai kuunnella kovalla musiikkia, mutta jos vanhemmat ovat kotona olen yksin huoneesani hiljaa ja melkein joke päivä äiti tulee huoneeni ovelle ja sanoo´´ eikö sinulla ole muuta tekemistä??``
onko kellään samankaltaisia tuntemuksia??
onko kellään samankaltaisia tuntemuksia??
Vastaukset 17
Vanhimmat
Don't worry, olen 19-vuotias ja ollut 10 vuotta ilman ystäviä joka päivä vain perheen kanssa ^__^ Minkään laisia kavereita ei ole edes koulussa vaan siellä kiusattiin joka vitun päivä. EIkä ole harrastuksiakaan, ei mmmimtään.
Sinulla on siis asiat hyvin. ^^
Miksi mietit tällästä ku ihan itteäs saat syyttää kun et ikinä halua mennä mihinkään. Sellaset kaverit, jotka ei ikinä halua tehdä mitään ärsyttää mua, kun tulee sellane olo et vihaakohan se mua ku ei ikinä lähe minnekkään. Et älä ihmettele jos nei kohta jaksa katella sun naamaa.
Mutta jos tykkäät olla aina yksin kotona niin mikäs siinä sitten. Ei kukaan kiellä.
no olisit todella tyytyväinen jos sua ees pyyetään jonnekki. mua ei oo ikinä ees kaffille tai leffaan ikinä pyydetty aina itse saa soitella kavereitten perään ja ei ees välttämättä käy. itse aina joudun järjestään kaveri tapaamisia, mut ois kyl tosi kiva jos mut joskus pyydettäis jonnekki. tuntuu et kukaan ei pidä musta ja et ne vaa pyörittelee silmiä mun selän takana. en ymmärrä mikä mus on vikana, ihan normi 18 tyttö.
pienet teot tekevät mut onnelliseksi, mut viel ei oo tapahtunnu. et sillee :/
samoja juttuja itsellänikin? mistäpäin olet? ehkä voisimme joskus tavata:)?
"niin jotenkin nolostun vanhempieni edessä"
Onko vanhemmissasi jotain oikeasti nolostuttavaa vai oletko vain typerä teini, joka ei tajua olevansa normaali? Jos kyse on ensinmainitusta, niin koita kestää. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin haista vittu ja lopeta tollanen. Veikkaan että kyse on jälkimmäisestä. Vanhempasi käyvät ainakin töissä. Mun vanhemmat eivät käyneet.
Olen sinua jo aika lailla vanhempi, mutta muistan että elämäni oli jokseenkin tuontapaista vielä kotona asuessa.
Kävin kyllä kavereillakin muutaman kerran vuodessa, mutta pääasiassa viihdyin omissa oloissani. Rauha ja yksinolo olivat asioita joita arvosti eniten ja joita yhä arvostan paljon enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Yksin asumaan muuttaminen oli minulle todella vapauttavaa, enkä montaa kertaa vuodessa enää vanhemmillani kyläile.
Se, että täällä kuitenkin asiasta puhut viittaa ehkä johonkin tyytymättömyyteen. Sen sijaan että miettisit onko normaalia, mieti mitä itse haluat. Jos kaipaat jonkin verran kanssakäymistä muidenkin kanssa, niin toimi sitten ihmeessä sen kaipauksen mukaan. Esimerkiksi vanhemmilta puolittain salaa jos et halua kuulla heidän kommenttejaan, jotka esimerkistäsi päätellen eivät ehkä ole mihinkään omista haluista lähtevään elämäntapaan rohkaisevia vaan enemmänkin syyllistäviä, ehkä johonkin heidän itsensä sinulta toivomiensa asioiden suuntaan syyllistäviä?
Loppujen lopuksi sinä olet se joka päättää mitä sinä haluat. Olit sitten minkä ikäinen tahansa. Ja sinä itse ensisijaisesti tiedät ja voit ottaa selvää siitä mitä itse haluat.
Jos tuo kilpauinti on sinun ikioma juttusi, niin pidä siitä kiinni! Minullakin oli teininä harrastus, mutten harrastanut sitä niinkään omasta halustani, joten se jäi pois muutettuani pois vanhempien vaikutuspiiristä, enkä kadu lopettamista. Sen sijaan kadun etten harrastanut vakavissani mitään ikiomaa ja olen hiukan katkera siitä, ettei minua mihinkään rohkaistukaan, ainoastaan syyllistettiin tekemään niin kuin muut katsoivat "parhaakseni" ja velvollisuudekseni. Lopetanpa tähän ennen kuin lähtee katkeruus käsistä. ^^
Hei, mullakin on melkeinpä täysin samanlainen tilanne kuin sulla. Minäkin olen 18 vuotta, mutta poika eikä mulla ole mitään kilpauintiharrastusta. Kuntosalilla ja lenkillä tulee kyllä käytyä, mutta ilman ketään kaveria. Vapaa-ajalla tosiaan kuntoilen, mutta kavereita en tapaa (tai ole heihin edes kunnolla yhteydessä), vaikka sellainenkin mahdollisuus olisi. Tuntuu siltä kuin en kuuluisi minnekään, ei ole mitään jengiä, johon kuulun. Olen ns. yksinäinen susi, ja joskus se todella ketuttaa.
Ja kyllä, myös mulla tulee jokin häpeän tunne, kun tuon (lue toin) kavereitani meille kylään. En tiedä, mutta varmaan kaikilla nuorilla on joskus samanlaisia tuntemuksia, kai.
Haluisiks vaihtaa ajatuksia esim. sähköpostilla, tai jotain?
Moi!
Olen kesäkuussa 18v täyttävä poika. En tiennytkään, että maailmassa olisikin samanlaisia ihmisiä kuin minä. Vietän kaiken vapaa-ajan kotona(omassa huoneessa koneella), käyn salilla ja pyöräilen ja kesäisin frisbeegolffia(ja tämän kaiken teen yksin). En ole juuri kavereiden kanssa yhteydessä. Nykyään sitä on tullut aina tunne, että kun parikin kertaa yks kaveri on pyytänyt pelaamaan firsbeegolffia, en ole lähtenyt vaan sitten ite samana päivänä myöhemmin olen yksikseni mennyt pelailemaan. Eli aina keksin kavereille tekosyitä, että miksi en voi lähteä. Tai minulla on itseasiassa 1 kaveri, mutta en senkään kanssa ole tekemisissä vapaa-aikana. Sanotaanko, että ala-asteella viimeksi olin 'kunnolla' kavereiden kanssa myös vapaa-aikana. Sitten minusta tuli tämmöinen passiivinen. Välillä tuntuu melko yksinäiseltä, mutta no can do.
Jo näin 'vanhana' ei sitä huvita lähteä kaupungille, koska siellä ei ole kertakaikkiaan yhtään mitään tekemistä.
Nii, kavereiden kanssa mäkin olin viimeksi ala-asteella niin, että käytiin toistemme luona ja vietettiin koulun jälkeen aikaa yhdessä.
Yläasteella se meni siihen, että tulin yleensä koulusta kotiin ja olin yksin. Silloin tällöin saatoimme vielä kavereiden kanssa mennä esim. keilaamaan tai elokuviin.
Lukiossa käytännössä kaikki kontaktit vapaa-ajalla katosivat. Nyt siis vietän kaikki päivät yksin. Tosin voisin ehkä nyt perjantaina mennä kaverin synttäreille. Mut jopa kutsuttiin sinne!
Onko muuten kellään muulla vaikeuksia vastata kännykkään tai soittaa? Mulla käy niin, että katson kuka soittaa, ja jos se on mulle tuntematon numero, en yleensä vastaa. Joskus harvoin joku "kaverikin" soittaa, mutta jostain syystä en millään haluaisi vastata.
Tai sitten jos pitäisi soittaa, mun pitää saada olla ihan vaan yksin, muuten ei soittaminen onnistu.
L0nelµ ja arthas, mulla täysin sama tilanne, 18v poika.
Ala-asteella oli kavereita joka sormelle, ylä-asteella 2-3, amiksessa nyt ehkä 1 jos ollenkaan.
Alkaa vähän vituttamaan ketuttamaan :/ Jotenki tottunu jo tähän yksinoloon mutta kivempi se ois kavereiden kanssa vaikka käydä baareissa / urheilla. Ennen pelattiin aina korista / pelattiin lätkää, mutta se on nyt jäänyt.
Oon miettiny että tää johtuu varmaan omasta aktiivisuudesta pitää kavereihin yhteyttä, sillä oon aina ollut se "odottava" osapuoli. En siis ole ikinä soitellut kamuille että "Voitsä olla?" Yleensä olen vain venannut että muhun otetaan yhteyttä, enkä ole kovin hyvä pitämään kontakteja yllä.
Missä muuten asutte? Pitäskö mennä vaikka kupposelle tai parille jonnekkin, jos asutte pääkaupunkiseudulla?
Pyri olemaan niihin kavereihisi yhteydessä muulloinkin kuin koulussal. Kun koulut on ohi ja olette henganneet vai koulussa niin ettei vaan kävisi niin että kaverisi jatkavat keskenään ja sinä jäät pois kuvioista kun ette enää koulussakaan näe.
Mene ihmeessä kavereidesi mukaan kun pyytävät mukaan vaikka ei aina huvittaisikaan. Nuo sosiaaliset jutut on pidemmän päälle niin tärkeitä loppuelämääsi varten. Nyt älä "mokaa" kuten itselläni on käynyt.
Tästä saisi paljon tekstiä mutta lyhyesti: älä jättäydy yksin ja omiin oloihisi,jookos:)
Jos olet tyytymätön nykyiseen olotilaasi, niin tee ihmeessä siihen muutos. Nuoruuteen kuuluu elämän kokeilu ja kavereiden kanssa hengailu. Ei tarvitse ryypätä, tupakoida tai tehdä muutakaan typerää, mutta muiden samanlaisten ihmisten seura tekee ikäisellesi hyvää. Mene rohkeasti ulos, kun sinua pyydetään ja pyydä itsekin kavereitasi ulos ja kotiisi. Teini-ikäiset häpeävät omia vanhempiaan, mutta se menee ohitse kunhan kehityt henkisesti.
Tuo kuvastaa minua aivan täysin. Itse opiskelen ja käyn töissä. vapaa-aikana käyn treenailemassa silloin kun jaksan ( opiskelu ja työ vie usen kaikki mehut) ja sitten olen yksin kotona ja eristäydyn omaan huoneeseen, koska en tunne kuuluvani tähän perheeseen..
Jos vanhempiesi seura tai läsnäolo saa sinut tuntemaan itsesi niin "kelvottomaksi" että vetäydyt omiin oloihisi, niin kannattaisiko muuttaa omaan kotiin? Asiaa ei varmaan yhtään auta vanhempasi kysymys, "eikö ole muuta tekemistä" (=nykyinen tekemisesi ei kelpaa hänelle vaan pitäisi tehdä jotain hienompaa)
Monesti vanhemmat ovat niin vaativia lastensa suhteen, että niille ei kelpaa oikein mikään, tai ainakin lapsesta tuntuu niin. Tämän seurauksena lapset/nuoret eivät halua vanhempiansa seuraamaan harrastuksiansa jne. Tulee kiusallinen olo. Tämä ei varsinaisesti ole kenenkään vika, vaan näin käy varmaan noin joka kolmannelle..
Keskustele vanhempiesi kanssa ja pyydä apua omaan kotiin muuttamisessa? Kohta joudut kumminkin muuttamaan omaan..
Mielestäni ennen kuin voit lähtee ulos pitäisi suhteet vanhempiin olla kunnossa. Se on niinku sisäpiiri, ne välittää sust vähän enemmän kuin sun kaverit. Sit ku homma rullaa kotona, homma rullaa kodin ulkopuolellakin. Koti on sun työkenttä.
ALONE!! Tahdon tutustua suhun :) Oot 100% samanlainen kuin minä! Olen 18v poika.
Oon 19v mies eikä mulla oo koskaan ollu kavereita eikä varmaa tuu olekkaa, asun yksin omassa kämpässäni enkä tee pahemmin mitää ku oon työtön muutenki, yhen kerran on mutsi soittanu ett "eiks sull käy aika pitkäks ku sä ett tee mitää" ja "eiks sulle tuu aika yksinäinen olo?" kyll mä jotain teen kumminki himas esim siivoon tiskaan ja sun muut perus juttuu ja joskus viikonloppusin otan muutaman bissen, heh yks kerta oli viikon koho kohta ku mä join sunnuntai iltana ja maanantai aamun olin darrassa ei kai kuulosta kovinkaa jännält mut oon tottunu mennä sunnuntaisin aikasiin nukkuu ku maanantai aamun ollu kouluu sillo aikoi sitten tai töitä (juu töissäki on oltu) tai vastaavaa...joo ett sillai mulla.