Pelkään

sitä, että sinusta paljastuu kaiken hyvän jälkeen alistava, minua halveksiva ja mitätöivä ihminen, joka ei tunne itseänsä. Että elät toisen kautta ja vaadit ja kuvittelet mahdottomia ja liikoja. Että vaikka kuinka uskoisin rakkauteen ja siihen, mitä uskon sen olevan, se paljastuisi pahaksi.
8549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vedetään alahuulesta,, näin se on aina ollu......

Äänestä
  • sellaisiakin ,minä en vaatisi toiselta muuta kuin rehellisyyttä!

    Äänestä

ollu tommoinen pelko.Johtui exästä joka paljastui aikamoiseksi peikoksi :(

Liika pelko pois!

Äänestä

ajattelin itsekin jossain vaiheessa, mutta en enää pitkään aikaan.

Äänestä

kuvan sinä musta sait ,miksi ihmeessä ajattelet mun tuollainen olevan
olen ihan tavallinen tallaaja ,mutta sekään ei taida sua pahemmin kiinnostaa.

Äänestä

vaikuta siihen miten toinen reagoi. Jospa kumpikaan ei alista, halveksi tai mitätöi toista. Asioita ei pidä lakaista maton alle. Erimielisyydet uskalletaan keskustella, kun voidaan olla varmoja, ettei toinen kävele tiehensä ensimmäisen eriävän mielipiteen vuoksi. Rakkauden eteen joutuu tekemään työtä. Tunne on olemassa, mutta todellisuus on sovittelua kahden ihmisen mieltymysten kanssa. Mitä enemmän kumpikin haluaa löytää molempia tyydyttäviä ratkaisuja, sitä helpompaa on pitää suhdetta kasassa.

Äänestä

mutta eivät kaikki ole samanlaisia, joten se on turha pelko. Ja minä olen sitäpaitsi hyvin vaatimaton ja kiltti.
Voisin jopa sanoa, että liian kiltti.

Äänestä

Kerro peloistasi hänelle. Pakko hänen on se tietää ja kestää se että hän herättää sinussa sellaisia ajatuksia. Puhukaa siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemus.. kirjoitti:

sitä, että sinusta paljastuu kaiken hyvän jälkeen alistava, minua halveksiva ja mitätöivä ihminen, joka ei tunne itseänsä. Että elät toisen kautta ja vaadit ja kuvittelet mahdottomia ja liikoja. Että vaikka kuinka uskoisin rakkauteen ja siihen, mitä uskon sen olevan, se paljastuisi pahaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu