Kissa kadonnut

Keltaraidallinen leikkaamaton uroskissa karkasi 14.5 Halikon asemalla. Kissa on vuoden ikäinen ja melko arka. Jos on näköhavaintoja niin voisitteko ystävällisesti ilmoitella tänne.
6637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos kissa karkaa helteen aikaan, niin se voi hyin olla pitkäänkin poissa. Kuumalla ilmalla ne menevät rakennusten alle varjoon makaamaan, ja siellä pysyvät. Tämä näin niinkun omasta kokemuksesta.

Äänestä

Eli kissa on kai sisäkissa tai sitten kävelytät sitä hihnassa ulkona? Pelkääkö kissa ihmisiä tai autoja? Kissan luonteeseen kuuluu kyllä olla arka vieraita eläimiä ja ihmisiä kohtaan, mutta kissan arkuus vaikuttaa myös sen löytymisen helppouteen. Etsiskelkää lähiympäristöstä ja rauhallisemmalta paikalta kissaa. Voi olla että kissa on mennyt kauemmas jos on vaikka mennyt jollekin piha-alueelle, jonne nyt maanantaina on porukat saapunut töihin. Kissa on saattanut pelästyä ja mennä muualle sen vuoksi. Joen yli kissa tuskin on mennyt, sitten sen olisi pitänyt ylittää se sillan kautta. Mutta periaatteessa kissa voi olla ihan missä vaan arvioiden 2,5 kilometrin säteellä katoamispaikasta. Ehkä kauempanakin. Kissat kulkevat, leikkaamattomat kollit etenkin. Koita myös kysellä löytöeläin toimistosta, siellä voivat tietää. Onko kissa sirutettu?

Äänestä
  • Kissa on täysin sisäkissa joka on ollut muutaman kerran ulkona hihnassa, pääsi ikkunasta yöllä ulos. On kyllä seurallinen mutta ulkona ei uskaltanut liikkuakkaan kun oltiin hihnan kanssa. Eläinsuojeluvalvojalle olisi tarkoitus huomenissa soitella.

    Äänestä

  • kissa hukassa kirjoitti:

    Kissa on täysin sisäkissa joka on ollut muutaman kerran ulkona hihnassa, pääsi ikkunasta yöllä ulos. On kyllä seurallinen mutta ulkona ei uskaltanut liikkuakkaan kun oltiin hihnan kanssa. Eläinsuojeluvalvojalle olisi tarkoitus huomenissa soitella.

    Kissakin tuli kotiin kun luonto pakotti, kauhea kiire oli hiekkalaatikolle ja syömään- Nyt on nukkunut päivän.

    Äänestä

  • Kissa hukassa kirjoitti:

    Kissakin tuli kotiin kun luonto pakotti, kauhea kiire oli hiekkalaatikolle ja syömään- Nyt on nukkunut päivän.

    Meillä samanlainen uusavuton citykissa. Oli monta päivää kateissa, kunnes eräs yö tuli kotiin. Ja ensimmäisenä pissalle hiekkalaatikolle. Ei sitten luontoon osannut vääntää. Enää ei mene kuin terassille 10 sekunnin ajaksi. Karkasi nääs toisen kerran ja törmäsi naapurin ulkokissaan. Tämä ajoi meidän katin terassin kattoon roikkumaan. Huusi apua siellä niin kauan että tuli heittämään naapurin kissaa kivellä pois. Kyllä sitten oltiin niin kaveria...

    Äänestä

  • Kissa hukassa kirjoitti:

    Kissakin tuli kotiin kun luonto pakotti, kauhea kiire oli hiekkalaatikolle ja syömään- Nyt on nukkunut päivän.

    Kissasi on kai noista muutamasta ulkoilutuskerrasta oppinut tunnistamaan kotitalonsa tai sitten osannut seurata omia jälkiään takaisin kotiin... Se on totta että sisäkissa ei osaa asioida ulos. Kun otin edellisen, jo nyt edesmenneen kissan, kotiini pentuna niin vajaan viikon päästä totutimme kissaa jo ulkokissaksi. Ja kun pennulle tuli hätä, ei vaan päästetty sitä sitten sisälle asioilleen. No naukuihan se sisälle jonkin aikaa, mutta sitten kaivoi kuopan talon kivijalan viereen ja asioi siihen pehmuisaan santaan. Vanhempana kissa kävi asioilla missä tahansa, mutta aina hieman syrjään. Eli keskeltä nurmikkoa ei löytynyt koskaan mitään kasoja. Naapuri toisin hermostui pariin otteeseen kun kissa kävi ikkunan alla, mutta antoi anteeksi kissalle kun se otti hiiriä heidän pihalta kiinni.

    Kissa varmaan väsyi kun oli muutaman päivän liikekannalla ihan uudessa tilanteessa. Miten on, aiotko totuttaa kissaa enemmän ulos kun nyt kerran osaa kotiinkin tulla? Kyllä noin nuori kissa vielä oppii ulkokissaksi. Sisäkissana on kylläkin turvallisempaa kun on sentään liikennettä hieman eri tavalla taajama-alueella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissa hukassa kirjoitti:

Keltaraidallinen leikkaamaton uroskissa karkasi 14.5 Halikon asemalla. Kissa on vuoden ikäinen ja melko arka. Jos on näköhavaintoja niin voisitteko ystävällisesti ilmoitella tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu