Jokin ruoka-allergia?

MahavaivoistaKärsivä

Minulla on ollut ongelmia vatsan kanssa viimeiset viisi vuotta. Ne ovat viiden kuukauden aikana pahenneet. Mikään tietty ruoka-aine ei aiheuta oireita, mutta toki esimerkiksi vihannekset/hedelmät yleensä aiheuttavat ripulia ja vatsa-oireita.

Oireina minulla on ollut jo pitkään löysä uloste, ei ihan ripulimainen, mutta melko lähellä. Lisäksi ilmavaivat ovat olleet suht pahoja, ne ilmenevät yleensä tunti pari ruokailun jälkeen. Vatsa myös pitää ääntä, osittain ilmavaivojen vuoksi, mikä on noloa.

Koska en osaa yhdistää oireita mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen enkä jaksaisi vain kuitata asiaa sillä, että on mahdollista, että kärsin ärtyneen suolen oireyhtymästä, niin olen miettinyt, että voisiko oireeni johtua jostain kealiakian tyyppisestä suolistoa "rikkovasta" allergiasta, jonka vuoksi suoli ei sitten kestä oikein mitään ruokaa?

Ja tosiaan en syö maitoperäisiä tuotteita enkä kananmunaa, joten niistä allergia ei voi johtua.

7

513

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MahavaivoistaKärsivä

      Olen myös erittäin kalpea (ehkä aneeminenkin, eikä rauta ole tuntunut auttavan, vaikka syön rautapillereitä siis). Keskittymiskykyni on huonontunut tässä oireiden pahennettua viitisen kuukautta sitten. Välillä minulla ilmenee joissain kohdissa kuivaa ihoa, mitä yleensä ei ole ollut.

      • ??????

        Käytätkö light- tuotteita, eli ei oikeaa sokeria sisältäviä ? Ne aiheuttaa vatsavaivoja ja sitten purukumi, se ei kaikille sovi, aiheuttaa ilmavaivoja ja sillä on laksatiivisia vaikutuksia.

      • MahavaivoistaKärsivä
        ?????? kirjoitti:

        Käytätkö light- tuotteita, eli ei oikeaa sokeria sisältäviä ? Ne aiheuttaa vatsavaivoja ja sitten purukumi, se ei kaikille sovi, aiheuttaa ilmavaivoja ja sillä on laksatiivisia vaikutuksia.

        En juurikaan käytä light-tuotteita. Limppariakin tulee joutua niin harvoin, että silloinkin usein sitten otan sen perinteisen version. Purkkaa kyllä syön ruoan jälkeen, koska hampaani ovat niin huonot ja hammaslääkäri on sitä suositellut. Ongelmat vatsan kanssa kuitenkin alkoivat jo ennen purkan säännöllistä käyttöä :/

      • ******
        MahavaivoistaKärsivä kirjoitti:

        miten käytät kahvia ? Ja lueppas B-vitamiineista, saatko niitä tarpeeksi, ne vaikuttaa vireyteen, suolistoon, ihoon jne. Itse käytän säännöllisesti, koska en usko että syön tarpeeksi monipuolisesti (allergiatkin jo sen estävät). Rautaa ei kannata syödä ominpäin, vaan ensin pitää tutkia verikokeille, pelkkä hemoglobiini ei sitä kerro, rauta kertyy elimistöön ja aiheuttaa myös vaivoja.

      • Kl

        Sehän voisi olla se ärtynyt paksusuoli,keliakia tai crohnintauti.
        Varaahan aika lääkärille.

      • MahavaivoistaKärsivä
        ****** kirjoitti:

        miten käytät kahvia ? Ja lueppas B-vitamiineista, saatko niitä tarpeeksi, ne vaikuttaa vireyteen, suolistoon, ihoon jne. Itse käytän säännöllisesti, koska en usko että syön tarpeeksi monipuolisesti (allergiatkin jo sen estävät). Rautaa ei kannata syödä ominpäin, vaan ensin pitää tutkia verikokeille, pelkkä hemoglobiini ei sitä kerro, rauta kertyy elimistöön ja aiheuttaa myös vaivoja.

        No kahvia en juo ollenkaan, kun en sen mausta pidä. B-vitamiineja syön purkista, kuten monia muitakin vitamiineja, koska pelkään ettei ruoasta muuten tule kaikkia.

      • Yks vaan
        Kl kirjoitti:

        Sehän voisi olla se ärtynyt paksusuoli,keliakia tai crohnintauti.
        Varaahan aika lääkärille.

        Onkos laktoosi-intoleranssi testattu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1640
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      151
      1103
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      333
      948
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      644
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      611
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe