Taivaanvuohi

Viime yönä kävellessäni ulkona kuulin yllättävän äänen joka tulu suoraan kohti, vaikken osannut edes sanoa, mistä se tuli. Ääni tuntui pysähtyvän naaman eteen, mutta mitään ei näkynyt missään. Välillä ääni katosi kauemmas. Nyt sitten kuulin tutun äänen tuolta lintuäänisivustolta, ja se osoittautui taivaanvuohen soidinlennoksi. Mutta tekeekö tuo lintu tosiaankin lentonsa vasta yön pimeydessä. Päivisin ääntä ei kuulu, mutta näitä näyttäisi olevan useampia yksilöitä. Asumme suojaisan meren lahden rannalla, jossa on kyllä rantaniittyjä.
8679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Enpä ole yöllä kuunnellutkaan...

Äänestä

Voi tosiaan laulaa (tai oikeammin syöksyä, sillä ääni tulee pyrstösulista) päivälläkin, mutta tähän aikaan ehkä aktiivisemmin aamu tai iltahämärissä, ehkä aivan yölläkin.

Äänestä
  • Aika jännää, että kukaan ei ole kylällä kuullut tuota määkimistä aiemmin. Oisko sitten ihan uusi lintu meillä päin. Pelottavakin se oli yön pimeydessä, sillä lintuja oli useita.

    Äänestä

  • Pette-ri69 kirjoitti:

    Aika jännää, että kukaan ei ole kylällä kuullut tuota määkimistä aiemmin. Oisko sitten ihan uusi lintu meillä päin. Pelottavakin se oli yön pimeydessä, sillä lintuja oli useita.

    Kyllä ne päivälläkin lentää ja tekee niitä määkiviä syöksyjään.. Mutta illalla ne on liikkeellä ehkä vähän enemmän mitä olen itse niitä seuraillut.

    Äänestä

  • taevasrääkijä kirjoitti:

    Kyllä ne päivälläkin lentää ja tekee niitä määkiviä syöksyjään.. Mutta illalla ne on liikkeellä ehkä vähän enemmän mitä olen itse niitä seuraillut.

    Kysynpä minäkin. Mikä lintu ? Olemus kuin taivaanvuohen.Lentää heinäpellolta matalalla pakoon. Pyrstössä on punertavaa.

    Äänestä

  • hp. kirjoitti:

    Kysynpä minäkin. Mikä lintu ? Olemus kuin taivaanvuohen.Lentää heinäpellolta matalalla pakoon. Pyrstössä on punertavaa.

    Mitä todenäköisemmin kyseessä on lehtokurppa jolla on kurpista eniten ruskeaa pyrstössä.

    Äänestä


  • Pette-ri69 kirjoitti:

    Aika jännää, että kukaan ei ole kylällä kuullut tuota määkimistä aiemmin. Oisko sitten ihan uusi lintu meillä päin. Pelottavakin se oli yön pimeydessä, sillä lintuja oli useita.

    Taivaanvuohel on tosiaan vuohimainen möhöttävä tai mähättävä ääni. Todella erikoinen lintumaailmassa. Mäntyharjulla noita kuulee etenkin jokunen kilometri virransalmen tietä etelään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pette-ri69 kirjoitti:

Viime yönä kävellessäni ulkona kuulin yllättävän äänen joka tulu suoraan kohti, vaikken osannut edes sanoa, mistä se tuli. Ääni tuntui pysähtyvän naaman eteen, mutta mitään ei näkynyt missään. Välillä ääni katosi kauemmas. Nyt sitten kuulin tutun äänen tuolta lintuäänisivustolta, ja se osoittautui taivaanvuohen soidinlennoksi. Mutta tekeekö tuo lintu tosiaankin lentonsa vasta yön pimeydessä. Päivisin ääntä ei kuulu, mutta näitä näyttäisi olevan useampia yksilöitä. Asumme suojaisan meren lahden rannalla, jossa on kyllä rantaniittyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu