Mulla on nyt kolmisen vuotta ollu sellanen fiilis että mikään ei kiinnosta ja että kaikki on ihan sama. Asun pienellä paikkakunnalla jossa harva pitää musta. On mulla muutama tosi hyvä frendi ja kivat vanhemmat. Jätin noin puol vuotta poikaystäväni ja haluaisin sen takas, välillä tulee niin orpo olo ilman sitä. Kuitenki muistan mitä helvettiä meidän suhde oli joskus. Mä olen halunnu täältä pois siitä lähtien ku siirryin seiskalle, sitte alko vaihe, mikään ei kiinnosta, jäin luokalleni ja tuntu vielä pahemmalta, nyt oon kasilla ja mulla on vielä ysi jäljellä, enkä ikinä selviä siitä. Mua ahdistaa ihan vitusti ku mä mietin et tätä helvettiä jatkuu vielä vuosi, tai kauemmin, mä haluan vaan pois täältä. Tiän et jonkua voi suututtaa se että mä urputan täällä vaikka mikään ei sillai oo huonosti, mä en vaa jaksa enää mitään ja mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä.
Mikä mua vaivaa?
surullinen:(
3176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taidat sairastaa masennusta. Joku terapia vois ehkä auttaa. Voisitko puhua vaikka kouluterveydenhoitajalle? itelläniki yläaste oli vaikea. Silloin kärsin pahoista paniikkihäiriöistä ja vanhemmat teki avioeroa. Kyllä huonosta olosta saa valittaa ja pitääkin jollekin puhua. Ite hain silloin apua kasvatusneuvolasta kun piti saada joku jolle puhua. Ite soitin sinne ajan. Äiti vain hoki et "ei sulla oo oikeutta masentua. Sullon kaikki niin hyvin."
Eikä äiti kestäny mun ahistuksesta kuulla. Sisaruksia ei oo.
Toivon, että saat apua oloosi. Tsemppiä!
Hyvin kirjoitettu, yesterday.
Itelläkin tuli ekana mieleen, että masentuneelta kuulostat, surullinen.
Ja kuten yesterday kirjotti, kandee sisuuntua ja hakea apua jos ite ei pääse eteenpäin. Sen sijaan EI kande jäädä jumiin ja vaan vihata kaikkea, tai kiduttaa itteensä haaveilla muuttamisesta jos ei kerta kaikkiaan ole mahdollista muuttaa. Eikä se muuttaminen välttämättä tuo helpotustakaan, onhan uuteen skoleen aina työ ja tuska asettua ja siellä voi olla vielä vittumaisempaa sakkia joten tulee vaan koti-ikävä... :o
Sä kaipaat sitä exääskin vaan siksi, että olet niin tympääntyny ja yksin. Jos kiinnostuisit yhtäkkiä jostain toisesta kundista, jäis exkin ajatuksistasi lopullisesti.
Mitäs jos kiinnittäisit huomiosi jo kauemmas tulevaisuuteen, eli esim. siihen mihkä sä haluisit mennä koulun jälkeen. Lukioon? Amikseen? Mitä opiskeleen? Mitä sä haluisit tehdä isona? Mistä sä unelmoit?
Sekin on vaan ajatusten ohjaamista uusille urlle kun vanhat on jo puhkikulutettuja.
Tai voisitteks te frendies kanssa alkaa vaikka uuden harrastuksen tai jotain? Potkisitte toinen toisianne eteenpäin silleen porukalla. Voihan sitä peräkylässäkin touhuta vaikka mitä kun on hyvää seuraa, sen kun vaan panee hulinaks. :)
Kesäkin tulossa, hei... Ja sulla kivat vanhemmat. Hmm... Kesäfestarit, lomamatka, piipahdus Hanna-tädin luo lähikaupunkiin, mahdollinen rakastuminen kaupunkilaiseen kundiin... Sitten kuumia puheluita ja päivittäistä tekstailua, viikonlopputreffejä – siinä menee kuule vuosi todella nopeesti! Hehehee... ;D
Mitä vaan voi tapahtua vaikka jo tänä iltana, joten... Aistit avoimina.
Älä hyvä ihminen luovuta toivoasi? Pää pystyssä eteenpäiin, koska sinulla on koko elämä vielä edessäsi. Kaikilla on joskus huonoja hetkiä. Kerroit kyllä että huonohetki on jatkunut jo kolme vuotta, mutta siitä huolimatta pää pystyssä eteenpäin. Mutta jos tuntuu siltä että elämä on niin solmussa ettet pääse eteenpäin ongelmiesi kanssa niin pyydä apua esim. vanhemmiltasi/kouluterveyden hoitajalta/tai ihan rohkeesti psykiatrilta. Jos tuossa iässä patoat tunteesi/murheesi itseesi niin jatko on vaikeampi. Eli tartu ongelmaa niskasta kiinni ja hae APUA! Kirjoitan nimittäin kokemuksen syvällä rintaäänellä.(itse jätin avun pyytämättä ja kärsin varmaan loppu ikäni)