Olen parikymppinen 2 vuotta työttömyyden kourissa kamppaillut nainen.
Olen ollut masentunut yli 10 vuotta ja olen käynyt masennuksen takia psykiatrisessa hoidossa noin 4 vuotta.
Lopetin hoidossa käynnin muutamia vuosia sitten kun tunsin ettei hoidosta ollut enää apua, luulin selvinneeni tilanteesta ja että elämä lähtisi uuteen nousuun.
Toisin kuitenkin kävi. Olen ollut edelleen masentunut, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän.
Lapsuuteni ei ollut helppo, minua koulukiusattiin koko peruskoulu-aikani, isäni on alkoholisti ja hän on pahoinpidellyt minua lapsena ja teininä.
Itsemurhaa olen yrittänyt monta kertaa, erityisesti muutaman viimeisen vuoden aikana.
Nyt olen yrittänyt puurtaa eteenpäin poikaystäväni tuella. Nyt vain tuntuu että alan olla liian väsynyt jaksamaan omin voimin elämää.
Olen ollut nyt työharjoittelussa työvoimatoimiston kautta muutaman viikon ja se on stressannut minut aivan uuvuksiin, työvoimatoimisto eikä työnantaja tiedä masennuksestani.
Minulla on myös paniikkihäiriö johon jouduin yksi päivä hakemaan päivän sairasloman pahan kohtauksen takia, jouduin palauttamaan sairaslomalapun sekä työnantajalle että työvoimatoimistolle, paperissa luki syynä paniikkikohtaus.
Päivät tuntuvat liian raskailta lähteä töihin, olla töissä ja vielä huolehtia samalla itsestään ja parisuhteesta.
Itsestään huolehtiminen on jäänyt koska stressaan töitä niin paljon, samoin kuin raha-asioita työttömänä stressaa.
Pelkään myös ettei poikaystäväni ymmärrä masennukseni todellisuutta ja sitä etten jaksa ominvoimin.
Eilen viimein kerroin hänelle että olen hyvin masentunut enkä jaksa enää ilman ammattiapua.
Puhuin asiasta hänen kanssaan ja hän onneksi lupasi tukea minua asiassa.
Nyt on vain se korkein kynnys edessä, mistä lähden hakemaan apua masennukseeni, häpeän masentumistani todella paljon ja pelkään että terveyskeskuksessa minua ei otettaisi edes vakavasti vaan törkkäisivät buranaa käteen ja sanoisivat että parissa päivässä menee ohitse.
Olen niin uupunut tilanteeseen enkä tiedä mitä tehdä.
Tahdon apua masennukseeni ennenkuin on liian myöhäistä!
Olen ollut masentunut yli 10 vuotta ja olen käynyt masennuksen takia psykiatrisessa hoidossa noin 4 vuotta.
Lopetin hoidossa käynnin muutamia vuosia sitten kun tunsin ettei hoidosta ollut enää apua, luulin selvinneeni tilanteesta ja että elämä lähtisi uuteen nousuun.
Toisin kuitenkin kävi. Olen ollut edelleen masentunut, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän.
Lapsuuteni ei ollut helppo, minua koulukiusattiin koko peruskoulu-aikani, isäni on alkoholisti ja hän on pahoinpidellyt minua lapsena ja teininä.
Itsemurhaa olen yrittänyt monta kertaa, erityisesti muutaman viimeisen vuoden aikana.
Nyt olen yrittänyt puurtaa eteenpäin poikaystäväni tuella. Nyt vain tuntuu että alan olla liian väsynyt jaksamaan omin voimin elämää.
Olen ollut nyt työharjoittelussa työvoimatoimiston kautta muutaman viikon ja se on stressannut minut aivan uuvuksiin, työvoimatoimisto eikä työnantaja tiedä masennuksestani.
Minulla on myös paniikkihäiriö johon jouduin yksi päivä hakemaan päivän sairasloman pahan kohtauksen takia, jouduin palauttamaan sairaslomalapun sekä työnantajalle että työvoimatoimistolle, paperissa luki syynä paniikkikohtaus.
Päivät tuntuvat liian raskailta lähteä töihin, olla töissä ja vielä huolehtia samalla itsestään ja parisuhteesta.
Itsestään huolehtiminen on jäänyt koska stressaan töitä niin paljon, samoin kuin raha-asioita työttömänä stressaa.
Pelkään myös ettei poikaystäväni ymmärrä masennukseni todellisuutta ja sitä etten jaksa ominvoimin.
Eilen viimein kerroin hänelle että olen hyvin masentunut enkä jaksa enää ilman ammattiapua.
Puhuin asiasta hänen kanssaan ja hän onneksi lupasi tukea minua asiassa.
Nyt on vain se korkein kynnys edessä, mistä lähden hakemaan apua masennukseeni, häpeän masentumistani todella paljon ja pelkään että terveyskeskuksessa minua ei otettaisi edes vakavasti vaan törkkäisivät buranaa käteen ja sanoisivat että parissa päivässä menee ohitse.
Olen niin uupunut tilanteeseen enkä tiedä mitä tehdä.
Tahdon apua masennukseeni ennenkuin on liian myöhäistä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Masennus on sairaus siinä missä keuhkoputkentulehdus tai venähtänyt nilkka. Lääkärit jos ketkä varmasti ymmärtävät tämän. Lääkäriin menoa ei tarvitse siis pelätä eikä sairautta hävetä. Hae ihmeessä apua sairauteesi. Nykyään on tosi hyviä lääkkeitä, jotka auttavat säilyttämään toiminta- ja työkyvyn sairaudesta huolimatta. Lisäksi keskusteluterapia olisi hyvä siinä rinnalla. Mutta jos ei terapiaan ole mahdollisuuksia, niin ainakin lääkehoito kannattaa aloittaa. Huomioni kiinnitti se, että stressaat työtä kovasti. Onko työssä jotain, mikä erityisesti stressaa? Vai onko työssä paljon uuden oppimista? Pelkäätkö epäonnistumista? Tulevaisuuden kannalta kannattaisi opetella hallitsemaan työstressiä, niin säilyisi työkyky paremmin. Liikunta on erinomainen tapa purkaa stressiä. Kokeile kunnon hikilenkkiä, siitä tulee paitsi fyysisesti myös henkisesti hyvä olo.
Stressaan työtä kovasti koska aloitin aivan pohjalta, tietämättä kyseisestä työstä muutakuin sen mitä aivan tavalliset talliaiset voisivat työn kuvitella olevan.
Työhön sisältyy koko ajan asiakaspalvelua joka minulle todella ujona ja sosiaalista pelkoa omaavalla ihmisellä on ollut todella suuri kynnys mutta päätin voittaa pelkoni hakeutumalla tällaista vaativaan työhön.
Pelkään paljon myös epäonnistumista koska työssäni on työkavereita vain muutama ja olen heidän kanssaan tekemisissä koko päivän, heille olen vain ulkopuolinen työntekijä ja he kuvittelevat minun tietävän kaiken minkä he ovat oppineet 10 vuoden työkokemuksella, minä kahdessa viikossa en voi oppia millään samoja asioita.. mutta he tosiaan kuvittelevat niin.
Työ on stressaavaa ja halusin kovasti onnistua siinä, mutta näin kävi kun stressitaso iski liian suureksi.
Liikunta on osa jokapäiväistä elämääni ja se on auttanut minua tähän asti stressissäni ja kaikessa muussa, minulla on koira joten sen kanssa liikun paljon joka päivä.
Työstressini luultavimmin johtuu siitä että minulla on ollut nyt 2 vuoden jatkuva tauko töistä ja ollut elämässä muutoinkin vaikeaa.
Jaloilleen on vaikea yksin nousta joten haen ammattiapua ja toivottavasti vielä joskus onnistun nousemaan tästä.
No ainakin sä kuulostat tarvitsevan erilaista terapiaa/hoitoa kuin olet jo saanut. 4 vuotta hoitoa eikä siivet kanna vieläkään... Hmm... Ei kuulosta olleen niin tehkasta hoitoa kuin olis voinut olla.
Eikös sulla pitäis olla käytössä työpaikkalääkärikin nyt kun olet duunissa?
Yleensähän ne on yksityisiä lääkäriasemia joista työnantajat ostaa terveyspalvelunsa alaisilleen. Yksityisillä voi myös olla oma psykologiaan/psykiatriaan erikoistunut yksikkö tai lääkäri, joten sitä kannattaa käyttää.
Kaikkien etuhan on saada sut pysymään terveenä ja töissä. Sillä ajatuksella sinäkin voit taas lähteä itsellesi apua hakemaan.
Sitä masista ei siis tarvi hävetä – varsinkaan tällasessa maailmassa, jossa jokaisen pitäs vaan pysyä tuottavana ja porskuttaa stressaantumatta täysillä koko ajan, koulusta eläkeikään asti.
Se on käytännössäkin ihan mahdoton skenaario, sitä ei vaan uskalleta tunnustaa ääneen missään.
Sinä tunnet parhaiten niin itsesi kuin oman henkilö- ja hoitohistoriasikin, joten sen kuulemisesta on hyötyä sun seuraavalle hoitavalle lääkärillesikin. Hän kuulee sun tän hetken olotilasi kuvauksen, sen kehityksen kaaren sekä sen missä sä olet jo käynyt ja millasta hoitoa sulle on jo kokeiltu, joten samaa tuskin aletaan toistamaan. Tietysti hän haluaa myös kuulla sen miksi sä jätit hoidon kesken. Ole sitä kuvaillessasi ihan rehellinen.
Sun motivaatiosi parantumisen suhteenkin on kohdallaan ja tarve palata siihen jo hetken kestäneeseen hyvää oloon on ilmeinen, joten ei pitäis olla mitään vaikeutta saada apua.
Paniikkikohtauksetkin saattaa olla vaan seurausta siitä, että sä yrität niin kauheesti vaikka kaipaisit lepoa ja lääkitystä. Ympäristö ei luonnollisestikaan sitä aina ymmärrä kun se ei tiedä sun masiksesta mitään.
Sun poikakaverikin voi vaan kuunnella ja olla läsnä sulle sua rakastavana ihmisenä, mutta ei hänkään voi sua ulkoa käsin parantaa.
Työharjoittelu tuskin kestää kovin pitkään, vai mitä?
Älä siis anna periksi tulevaisuutesi suhteen, vaan hoida itseäsi, sillä ellet sä olet terve, et sä ole myöskään työkykyinen. Ensin on terveys ja vasta sen jälkeen tulee kaikki muu, niin sen pitää mennä.
Olet näköjään käsittänyt niin että olen nyt ollut 4 vuoden terapiassa, mutta siis tästä terapiahoidosta on jo vuosia ja nyt olen ollut ilman sitä jo vuosia koska en kokenut sen silloin minua auttavan jaloilleni.
Tehokkaampaakin hoitoa olisi todella voinut silloin toivoa mutta kuvittelin pärjääväni ilman ulkopuolista hoitoa koska kotona minulle tyrkytettiin vain sitä ettei minulla ole oikeuksia masentua ilman "syytä".
Olen työharjoittelussa joten työpaikkalääkäri ei kuulu minulle, minulla ei siis ole siihen mahdollisuutta joten pitää käyttää vain kunnallista terveysasemaa.
Yksityiset taas tulevat todella kalliiksi tässä tilanteessa kun olen työtön enkä saa mistään toimeentulotukia kun poikaystäväni käy työssä.
Ja se on totta ettei poikaystäväni voikkaan minua parantaa mutta tukeminen on kuitenkin minulle hyvin tärkeää, edes henkisellä tasolla.