Monacossa otettiin

kolmoisvoitto

rellun moottoreilla ja tulihan komea voitto tm:n testissäkin.

2

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksii

      meno olisi myös siviiliautoissa. Miksei renu osaa tehdä luotettavia siviiliautoja?

      • Jonssonin veli

        Mistä kohtaa ne sitten ovat epäluotettavia. Meillä on perheessä ykköskorinen 1,9-diesel-Laguna. Ostimme sen noin 90 000 ajettuna, vaihdoimme siihen hyvin palvelleen Meganen, joka jäi vähän pieneksi. Meganella oli silloin ajettu 140 000 km isommitta ongelmitta ja niinpä sitä uskallettiin sitten ostaa saman merkkinen. Meganehan ostettiin kakkosautoksi aikoinaan siksi, että sen myi meille tuttu Volvokauppias edullisesti, mun talossa oli jo monta Volvoa ollut.

        No niin, tällä Lagunalla on nyt ajettu 380 000 km. Pakoputkea on vaihdettu ja jarrupalaa ja pyöränlaakeria ja sen sellaista, mutta kai niitä kuluu muissakin autoissa. Välille ei olla jääty kertaakaan ja aina on startannut, kun on pitänyt. Maalipinta tai sisustus eivät paljoa uutta häpeä. Kuskin istuin on toki painunut ja vaihdekepissä on väljää, mutta miten paljon paremmin keskihintainen perheauto auto vielä voisi palvella? Juuri osti siihen muuten uudet umpiot, kun vanhat olivat naarmuuntuneet ja himmenneet. Ajattelin nimittäin ajaa sillä vielä pitkään.

        Perheemme ykkösautona palvellut Volvo päätettiin vaihtaa lähes noi 450 000 ajokilometrin jälkeen uudempaan ja piniruokaisempaan. Löytyipä merkkiliikkeestä Tampereelta huppusiisti kakkoskorinen Diesel-Laguna noin 130 000 ajettuna. Siihen vaihto pienellä rahalla ja nyt on siinäkin jo yli 200 000 km. En tiedä, paljonko vikoja on ollut edellisen omistajan aikaan, mutta meillä ei ainuttakaan. 2,2-litrainen diesel-kone tarjoaa vaivatonta kyytiä ja edullisia kilometrejä. Mainittakoon, että isäukolla on samanlainen ja -ikäinen 2-litrainen bensa-laguna automaattivaihteisena. Siinäkin alkaa olla jo lähes 200 000 km ja meno edelleen on huoletonta.

        Ainoa kiusa näissä ovat nuo piiitkät huoltovälit. Toyotahan käy huollossa neljä kertaa sinä aikana kuin Renu kahdesti ja useimmat saksalaisetkin käyvät kolmesti. Niinpä, jos autossa on ollut pienikin käyntihäiriö tai muu sähköaivon epäjohdonmukaisuus - jota kuljettaja ei edes ole huomannut - siitä jää vikamuistiin merkintä. Ja jos katsastukseen mennessä edellisestä huollosta on vaikka 30 000 km, ei ole kukaan tullut nollanneeksi vikamuistia. Katsastussetä kytkee OBD:n ja antaa nuhteita.

        Pieni vaiva se silti on, kun saa edullisti ostaa hyviä käyttöautoja, jotka ovat mukavia ajaa, tilavia ja taloudellisia. Ja ainakin tähänastisen kokemuksen perusteella vaivattomia. Parempiakin varmaan on, en minä sillä sano.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      217
      4068
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2573
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2295
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1288
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      893
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      881
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      856
    Aihe