Kysyisin, kuinka moni seurakuntavanhinten kokouksessa olava on käyttänyt alkoholia elämänsä aikana.
Ja kuinka moni on kokenut avioeron tai huorahtavan aviopuolison.
Niin ja pyydän suitten anteeksi että koskaan näistä asioista tyhmiä kommentteja olen antanut.
Ja jätän nämät asia Herran haltuun.
Ja kuinka moni on kokenut avioeron tai huorahtavan aviopuolison.
Niin ja pyydän suitten anteeksi että koskaan näistä asioista tyhmiä kommentteja olen antanut.
Ja jätän nämät asia Herran haltuun.
Vastaukset 21
Vanhimmat
...kuitenkaan karkaa palstalta mihinkään.
Sinulla on oivallisia ajatuksia ja piristäviä letkautuksia teksteissäsi.
En ainakaan voi sanoa että rakastaisin tätä foorumia.
Tosin pieniä valonväläyksiäkin täällä näkee, mutta muuten pimeää kuin Egyptin yö.
Sääli ja murhe mielessäni katselen kirjoituksia, monet tumppaan jo ensi vaikutelmasta.
En tunne että täällä rakentuisin uskossani, en myöskään seurakunnassa koe tätä tapahtuvaksi..
Tietysti jos itse rakennan mieleni mukaan on se omaa vanhurskautta, mutetn voi rakentaa toisenkaan vanhurskauden päälle koska se ei ole Jumalan vanhurskautta.
Ja saatana odottaa vain että tumppaisin tämän heikon liekin joka lepattaa ja jota monelta taholta yritetään sammuttaa, ei omani vaan jonkun vanhurskauden vahvistamiseksi, ja saatana iloitsee ettei totuutta tunneta totuutena vaan teologian suuria hakkaamattomia kiviä annetaan rakennuspaikalle tuoda, ne ovat vaikeasti soviteltavia, mutta Kun laastia on niin sitä lätkitään ja paljon..
Laihialainen ei tykkäisi rakkaudenlaastinkaan tuhlaamisesta varsinkin kun voi rakentaa valmiiksi muokatuista kivistä, jotka myötäilevät toisiaan ei välttämätä tartte kuin pieniin rakoihin rakkautta , no onhan se mahtavaa että valtavasti rakkautta jota niin korostetusti näytetään että katsokaapa syntiset kuinka uskovainen osaakin rakastaa...
Mutta mistä se rakakus tulee , eihän sitä meissä ole, emme me voi kerkata että rakastaisimme veljiä , ensin Jumala rakasti meitä ja armahti maksoi velkamme , onko siinä mitään meidän omaamme, ei etes se viina josta kiistelemme, ei etes huoraava vaimo ole meidän vaan kaikki on Jumalan.
Niin niistä vuojon kivistähän me kun niitä laitetaan Jumalan muokkaamien sekaan, muuroilaasti tarvitaan paljon koska siinä ei ole rakkautta ja rakkaus tulee aina niiden muokatuiden tuomana sideaineena.
Ottakaa väärä pois keskuudestanne ja puhutaan sitten mitä on jumalan lasten keskinäinen rakkaus.
että jotkut tulevat tänne hakemaan oikeutusta synnin teolle, toiset taas kritisoimaan esim. saarnaajaveljiä lakihenkisyydestä (niin kuin siinä jääkiekkoaiheisessa ketjussa). Keskinäiset asiat pitäisi selvittää uskovien kesken, ei muiden... tällä en viittaa mihinkään rikoksen peittelyyn.
Mutta en lakihengestä, vaan että eivät käsitä mikä on ja mikä ei ole.
Se tuo minulle enemmänkin murhetta ja jopa huolta, vaikkei tartteis.
Kun tiedän etteivät he tiedä, eivätkä monet ymmärräkkään vaikka heille sanon, ja se että monissa kanssapuheissa näen ketun hännän pilkistelevän ja jutut myöskin oveluudella haettuja.
ES: että kumpi on tärkeämpi, laitetaan tällaisen valinnan eteen että pitäisai valita kahdesta asiasta, kyseessä oli avioero, samoin että KUMPIKIN on tärkeitä.
Jumalan valtakuntaan siis taivaaseen pääseminen on tietysti tärkein mutten sitä sanonut vaan että kumpikin asia on tärkeä.
ONKO Jumalalla ei tärkeitä asioita, eikö jopa pienikin synti ole kadottavaa eikä suurenkaan kohdalla tartte sen kummmempaa parannusta tehdä..
Taitaakin ne pienet synnit olla vaikeimpia, niistä kun ei kannattaisi puhuakkaan..
Niin keskinäinen rakkaus pysyy kun asiat puhutaan uskovien kesken, no sitä emme aina voi ethdä, kun toisella puolella etsitään tukeä vääryydelle omasta auktoriteetista, ja nenää nostaen lähdetään kävelemään, eikä korviin kuulu vaikka sanonkin että elähän nyt minnekkään mee, meillä on asioita joista puhua..
En löydä keskusteluun sijaa veljien keskuudessa, ainoa on että asiani tuon julkiseksi ja jos sillä lailla saan seurakunnassakin asian vireelle.
Alkuun ilahduin aiasta ja olin varma että kun seurakunnassa siitä sanon niin HIHKUEN ottavat sen vastaan että nyt tuli oikeitta heikoillekkin seurakunnassamme.
Olin varma etti sitä vastaan sanottaisi sanaakaan, mutta toisin kävi, niinkuin Jeesusta vastaa sanotaan niin tätä asiaakin vastaan on purnattu ja yhteisvoimin..
Kyllähän syuntiä löytyy minusta muttei se ole vieras muillekkaan, ja vielä tämä että synti LEGALISOIDAAN se tuntuu tosi väärältä.
Mutta ymmärrän ettei asiaa ymmärretä ja sen tähden on etsitty siihen KORVIKE ja se on teologinen selitys kuinaka rakakus peittää paljon syntiä, mutteio tässä oikeutta silti tehdä vaikka rakkaudella se kyllä hukutetaan.
että jos tämän valtakunnan jätät ja katkeroidut,olet kuollut..kuollut pois.minusta katkeruutesi on pahinta kaikesta.se myrkyttää ja tekee Jlan valtakunnan löytymisen mahdottomaksi.
Ovatko seurakuntavanhinten kokouksissa olevat aina miehiä, vai onko heissä myös naisia?
Ole mutat luulisin että sinne lähetetään seurakunnista myös naisia.
Itse olisin sitä mieltä ettei sinen saisi tulla muita kuin vain ne jotka ovat siihen työhön asetetut, ettei tulisi painostusta pätöstenteoissa.
Asiattomat pois Vanhinten kokouksesta.
parikin kertaa suviseurojen yhteydessä olevissa seurakunnanvanhinten kokouksissa - nuorena naisena:) Näin siellä myös monia muitakin naisia.
Minut valitsivat kokousedustajaksi oman rauhanyhdistykseni miehet ja naiset yhdessä.
olevan miehiä ainakin enemmän kuin naisia. Siispä ihmettelin kysymystä "huorahtavasta aviopuolisosta"
On tilastollisesti todennäköisempää, että parisuhteessa mies tekee syrjähypyn, kuin mitä nainen. Siispä sillä tavalla ajatellen, olisi todennäköisempää odottaa "huorahtavaa" käytöstä siltä kokousosanottajamieheltä, kuin hänen vaimoltaan. Lisäksi oletan, että lestadiolaisten keskuudessa vaimoille tarjoutuu huomattavasti vähemmän tilaisuuksia uskottomuudelle kuin mitä miehille. Huonohan suurperheen kotiäidin on käydä vieraissa miehen huomaamatta. Työelämässä olevalta mieheltä se onnistuu paljon helpommin.
Summa Summarum: eikö kirjoituksesi ollutkin sovinistinen ja naista halventava?
Siis Johtokunnan jäsen seurakunnassasi.
Keitä kaikkia sinne päästetään ?, onko Puhujien vaimot saaneet erikoiskutsun saapua sinne.
..että seurakunnanvanhinten kokoukseen osallistuu myös niitä, jotka eivät ole paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnassa.
Olin kerran myös vuosikokousedustajana - kokous eteni aika tiivistä tahtia jaetun esityslistan mukaan, eikä kokousedustajilta tullut muistini mukaan kovinkaan monta sivukommenttia.
johtokunnan jäsen, kun minut sinne valittiin.
Tilaisuudet jakautuu tasapuolisesti.
Jollei Puhuja ota vaimoaan puhuja matkoille mukaan.
Varmaankin käytännössä harvinaista *ainakin toivon* mutta mahdollista, työmatykoilla olevalle miehelle sinänsä suurempi mahdollisuus kotiintultuaan yllättää vaimo pelehtimästä aviovuoteessaan.
Joskin sekin on vain olettamus vain.
Aivan vaimolla on työtä perheen hoitamisessa, ja mies taas on vapaa varsinkin työ matkoilla ja erikoiosesti jos ne suuntautuu sellaisiin maihin jossa lihaan on joka ovenpielessä tarjolla.
Johtokunnan jäsenillä ei ollut mahdollisuutta siihen osallistua.
Kyllä niitä sattuu jos jotakin , me olimme kerran ilman PJ-tä siis yhdistyslain mukaan se joka oli ei ollutkaan lain mukaan ja :o) niin sellaista soppaa tulee kun keittää.
enpä ole tuota ajatellutkaan, että sinne valittaisiin vain johtokunnan jäseniä. Joka tapauksessa kokemus oli ihan mielenkiintoinen.
Mutta olen saanut sellaisen kuvan että Johtokunnat keskuudestaan lähettävät osanottajan Seurakuntavanhinten kokouksiin..
Todellisuudessahan meillä ei Seurakuntavanhimpia olekkaan vai yhdistyksen johtokuntien jäseniä.
Eikä se ole yhdistyskokous vaan SEURAKUNTAVANHINTEN, ne pitäisi olla tiedossa ketkä niitä ovat, eikä välttämätä Yhdistyksen johtokunnasta oikeastaa mieluiten Yhdistyksen johtokunnan ulkopuolelta, ei niin olisi vaaraa että herruus kasvaisi jollekkin.
Jos oikein katsomme asiaa niin seurakuntavanhimpia kun ei käytännössä ole, niin se kokous on Yhdistysten kokous.
Tähän jää nyt kysymysmerkki ja seurakunnan vanhiommat kuin tyhjyyden päälle tai niin eihän heitä olekkaan.
jotain sanoisin, en ainakaan pahaa.
Olet vilpitön, näiden sivujen arvokas edustaja,
älä ihmeessä jätä palstaa muuten kuin levätäkses.
Olen pitänyt kommenteistasi.
Emme ole onneksi kaikki samaan muottiin valettuja.
Erilaisuus on lahjaa, mielipiteemme monesti kokemusten kautta saatuja.
Seurakuntavanhinten kokouksissa on edustajat
laidasta laitaan, jos niin voi asian ilmaista.
Sekä miehiä, että naisia.
Viestiitnkin ettei meillä seurakuntavanhinten kokousta voi olla, kun ei ole seurakuntien vanhimpiakaan, mitä on on YHDISTYKSEN johtokuntia ja sen valitsemia asiamiehiä.
Mutta niin valitettavaa kuin se on, niin seurakuntien vanhemmat puuttuvat kokonaan.
itse osaa antaa kommenttia,kun ei näistä asioista kokemusta ole.Mutta kuten jo mainittiinkin,älä vain palstaa jätä.Minusta kirjoituksesi ovat olleet asiallista ja antoisaa luettavaa,ja ajatukseen ne monta kertaa ovat minua vieneet siitä,miten tulisi elää,että olisi edes hitusen parempi ihmisenä,myös lähimmäistään kohtaan.
Oikein tiedä kuinka kommentoisin viestiäsi.
Minä vain hämmennyn jos saan joskus hyvää lapautetta tai kehutaan jostakin, haukut otan aina positiivisena vastaan jollei aivan ruokottomuuksiin mene.
Kehuminen aivankuin paralisoi minut etten tiedä mitä sanoa. Itku vai tulee jos enemmässä määrin sellaista saan.
Ehkä tämä että olen kuin puun ja kuoren välissä, Äitini sanoisi että kylläpä olette minut vällyjen väliin laittaneet, tämä ei tarkoita foorumin asiakkaita lainkaan, onhan täälläkin rakkaita kiistakumppaneita vaikkei ehkä kommenteistani kuultaisikaan muuta kuin kylmyyttä, mutat katson sen paremmaksi kuin että alkaa myöntelemään jokaiseen asiaan.
Ehkä ja toivon että Jumala niistäkin voi jotakin siunata meille uskon rakennukseksi.