Kyllä vähän ihmetyttää tämä ilomantsin meininki tuossa rantaviiva-asiassa. Käsittääkseni on koko Ilomantsinjärvi aikalailla rämettynyttä seutua. Joissain muissa kylissä järvet ja rannat ovat arvokkaimpia ulkoilupaikkoja ja asumapaikkoja, mutta mitäpä näkyy meillä? Kaitpa tuohon rantaan yksi talon tönökin mahtuu, vielä on koko kylän puoli puskaa täynnä, Pääskynpesältä venepaikoille. Lenkkipolulla ei uskoisi järven rannassa kävelevänsä kun ei puskan läpi mitään näe. Kesähelteellä kylmä tulee kun niin sankka kuusimetsä on, ettei valo pääse lämmittämään. Kuka siivois? Kenelle kuuluu? Voisko talkoina ajatella, jos ei seurakunnalla tai kunnalla ole varaa korjata rantaa?
Rantaviivaa
Gröhöm
22303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Samaa mieltä kanssasi.Monasti kävellessäni tuota lenkkipolkua mietin miten olisi kiva kun ranta olisi siisti,
olisi näkymä järvelle.Nythän se on yhtä ryteikköä.Kunpa kunnan herrat päättäisivät että ranta raivataan.
Käykääpä vaikka katsomassa Ristiinassa.Siellä kunta teki rantaan polkuja,isot viheriöt,istutuksia ym.Ja on kaunis kesällä.Meillä täällä Ilomantsissa luulisi löytyvän tekijöitä.Ja olisihan se Pääskynpesällekkin plussaa kun olisi kuntoutujilla ja vierailijoilla maisemat mitä ihailla.Että eikös aleta töihin.....
Pääskynpesältä Kokonniemeen.
Siinä on järkeä enemmän kuin pienessä kylässä.
Täällä voitas vetää vaikka asfaltti rannan tuntumaan. Onhan nykyään pelit ja vehkeet joilla äkkiä saa siistiä jälkeä ja aukkoa näteille näkymille. Mutta ei nämä nykypäättäjät ymmärrä hyvän päälle mitään. Sitten on villiäkin luontoa niille, jotka kaipaavat sitä erämaaluontoa. Kaupungeissa puistot ja metsät on hoidettu siisteiksi ihmisille ulkoilla ja antaahan se työtäkin puistovahdeille. Mutta ei täällä.
tämä meininki Ilomantsissa.Kuntaa pitäisi kehittää,mutta kun on Ulla ja SAuvo,nämä älypäät tekevät kaikkensa,ettei kunta kehity.Kaikki pitäisi muuttaa muinaismuistoiksi perkele.
Pitäähän sitä pikkulinnuillekin olla piilopaikkoja pesiä eikä kaikissa ajatella ihmisen mukavuuden kannalta. Pala luontoa taajaman tuntumassa, missä ei vesuri, kirves taikka raivaussaha ole vielä tehnyt tuhojaan, onko se paljon vaadittu. Kun ihmiset patikoivat samoilla reiteillä lopulta syntyy kaunis polku, eikä tämä puheena oleva rantamaisema sen kummempaa tarvitse. Sitä ei tarvitse puolustella näillä ihmiskeskeisillä termeillä kuten kulttuuri- tai perinnemaisema kun luonnolla on arvoa itsessään. Ilomantsilaiset elävät toisaalta liian lähellä luontoa että osaisivat antaa sille arvoa ja toisaalta otetaan huonoja vaikutteita muualta, missä luonto on jo pilattu.
Hatelloo on taajaman rajojen ulokopuolella ihan riittävästi ihmeteltäväksi. Jos vain ei Kepulaisten Vapo -hankkeet, Pampalon kaivosmyllerrykset ja miljarditukiaisten risusavotat luonttoo toskkoo urkon.
Kunnon kävylypolut rannalle koko taajaman aluvveelle.
Yrjö N puhuu asiaa. Mm. se satakieli laulaa juuri näissä pusikoissa luonnon muusta monimuotoisuudesta puhumattakaan. Mutta puhu sitten näille jotka eivät ymmärrä edes koko sanaa "monimuotoisuus". Ei kaupunkilaiset tule tänne hyvin "hoidettuja" puistoja katsomaan, vaan esimerkiksi satakieltä kuuntelemaan.
Mukava nähdä, että asia viritti keskustelua. Itse ajattelisin myös näin, että puskaa ja ryteikköä voisi olla noilla muilla korpijärvillä. Onko todella näin, että satakieli tarvitsee ryteikön pesiäkseen? Voi harmi. Noh ehkä se satakieli ja pääskynpesälle tullut matkailija löytävät toisensa jossain muussa ryteikössä, heh. Eikö olis kunnan imagon kannaltakin järkevää joitain sivistyksen pariin kuuluvia alueita edes yrittää hoitaa? Tietääkö kukaan miten asia etenisi?
Ei viittis nääs millään lähteä edemmäs viihtymään ja kattelemaan joki- ja järvimaisemia, kun ne olisivat ihan äärellään tässä muuten...
no joopa joo yrjö... aloittaja tarkoitti asialla varmaan että tulisi ravata vesakosta tämä Pääskynpesä - Hutunniemen venerannan välinen alue... lenkkipolun varrelta ja nimenomaan rannan puolelta. En usko ja olen melkein varma ettei se operaatio veisi ainuttakaan satakieltä tai muuta lintua, jos se asia tehdään oikeaoppisesti, sillä polun toisella puolella on kuitenkin tiheätä kuusimetsää satakielien ja muiden laulella.
Kyllä Ilomantsissa riittää metsiä, vesakoita, järviä yms yms, joita ei missään nimessä tarvitse hoitaa, niin kuin mitä tällä asialla nyt varmaan tarkoitetaan. Mutta näin keskustaalueaallahan voisi olla vähän hoidettuja puistoalueita jotka toisi viihtyvyyttä niin kuntalaisille kuin turisteillekin. Ja kyllä ne linnut tykkään laulaa hoidetussakin puistossa, pesimätilaa niille löytyy varmasti jo heti hutunniemen venerannan vastapäätä....
"Ryteikkö" tarkoittaa Ilomantsissa metsää, jossa puuntiheys ei ole toivottu 10 metriä puulta puulle.
On kummallista että ihmiset joiden esi-isät ovat mainiosti pärjänneet synkillä saloilla, pelkäävät ja inhoavat metsää!!!!
Lättäisessä rivitalonpätkäleessään typerää pikku nurmikkoaan 2 krt/viikko nyystävä tavan ilomantsilainen on saanut oppinsa hoskosilta, ainut hyvä puu on hakattu puu.
jäi puuttumaan tärkeä sana "vähintään" , vähintään10 metriä....
En usko että kukaan asiaa puolusta on hakkaamassa PUITA, vaan risukkoa ! vesakkoa ! täysin joutavaa pajupensaikkoa !!! älä kommentoi, jos et ymmärrä mitä asialla tarkoitetaan. JUNTTI !
puuntiheydet myös Pääskynpesältä Kokonniemeen. Ja tutkia että mitä vaaditaan että rantapolku ( kunnostettava) jää kuntalaisten käyttöön. Kaavakikkailu on nääs tulollaan.
Olkaa tarkkana ja valppaana!
No, sehän on selvää, että jos tarpeeksi asiassa hälistää, ryteikkö jossain vaiheessa raivataan. Satakielet sun muut linnut ja muut pieneläimet jotka tuota ryteikköä nyt asuttavat joutuvat jälleen kerran muuttamaan majaansa muualle pois ihmisen tieltä. Se on murheellista ajatella!
Oletko Yrjö tosiaan noin mustavalkoinen... älä viitsi. En edes usko että olet tosissas.
leimaamalla normaali metsä 'ryteiköksi' alkavat sahat kohta laulaa. Kun teknisellä toimella ei ole ympäristö- ja puistotietämystä, on jälki ikävä kyllä sitten sellaista, että joku harva puu töröttää siellä täällä toistaan huudellen.
Kaikki luontokohteelle eloa ja lajirikkautta tuovat kohdat on poistettu. Erityisesti Ilomantsissa näytetään vihaavan leppää, raitaa ja haapaa.
Eri ikäisiä puita ei jätetä kasvamaan, vaan kaavamaisesti koitetaan jonkinlaista tasaikäisten puiden puistomaista vaikutelmaa, mikä ei sovi luonnon metsiköihin.
Miksei isojen puiden väliin jätetä pienempiä, hyväkokoisia taimia kasvamaan??? Nyt jätetään isoja koivuja kasvamaan. Koivu ottaa vanhemmiten lahoa. Kun koivikko aikanaan lahoaa, jää metsikkö tyhjäksi. Esimerkiksi Kirkkotien varrella tämä kehitys on nähtävissä.
Vain pois puut,ja kerrostaloja Kokonniemestä,hutunniemeen.
Olipa ajatteluni sitten kuinka mustavalkoista taikka kirjavaa tahansa, eivät herrat ennenkään ole minulta mielipidettä kyselleet, tuskin sinultakaan. Sinulle sanon, että minulle on sama, vaikka kaataisivat joka ikisen puun kylästä, jos se sinulle on niin tärkeää. Minä lähen tästä kauppaan. Jatka sinä yksinpuheluasi ja puhu minunkin puolestani.
Vai on se meiän Nasse-setä nyt kovasti vihanen. Muistithan ostaa hamekankaan kaupasta? Se on tää perisuomalainen tapa että kun se sanavarasto ei vielä riitä niin käyvään suoraan iholle. Kovin on munaton mies tämä meiän Yrjö-setä! Pitäsköö miun laulaa teille pieni tutulaulunen ennen äiteen kotiin tulloo.
Hukkaviivaa,se on kaiken aa jaoo.
olipa hyvin havainnollistava kuva meidän korpijärvestä. rantaviiva metsää ja suota yhtä kolkkaa lukuunottamatta täynnä. Voi helekuttilainen. Ihmetellä soppii!