Köyliön sosiaalitoimi on käyttänyt minua vastaan asiakirjaa, oppilashuoltopalaverin muistiota tammikuulta 2005 jossa tuodaan esiin että n. 10- vuotias lapsi on kertonut koulupsykologille näkevänsä painajaisia että äitinsä kaappaa hänet. Näille painajaisille on todellisuuspohjaa vuodelta 2001, jolloin äiti tosiaan kaappasi, oikeammin suoritti omavaltaisen huostaanoton, jossa asiassa kuitenkin lapsi saatiin vielä samana iltana takaisin oikealle huoltajalleen eli isälle Euran entisen komisarion ripeän toiminnan ansiosta.
Vaikka lapsi oli kertonut tällaista kaappausasiaa koulussa mm psykologille oli ihmeteltävänä seurauksena se, että psykologi oli suositellut toimenpiteitä, joilla rajoitettaisiin laillisen huoltajan, siis isän yhteydenpitoa tähän lapseen.
Näin alkoi sitten sosiaalitoimen viranhaltijat myös toimimaan " kaappaamalla" lapsen lailliselta huoltajaltaan perättömien lastensuojeluilmoitusten voimin, vääristellen asiakirjoja, laatimalla perätöntä tietoa sisältäviä asiakirjoja lastensuojeluilmoitusten pohjalta, joita lastensuojeluilmoituksia ei milloinkaan edes tutkittu.
Nyt on kuitenkin ihmeteltävä sitä, että minua pyydellään osallistumaan tuon lapsen huoltopalavereihin yms vaikka olen vuosien ajan jo ilmoittanut, etten osallistu mihinkään tilaisuuteen, jossa ovat läsnä myös nuo Köyliön sosiaalitoimen viranhaltijat, jotka ovat asiakirjoja vääristelleet, ja jotka eivät kykene myöntämään toimineensa virheellisesti.
Köyliön sosiaalitoimi
0
303
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa155935- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692
