Tykytystä

Minulla on välillä sellasia kohtauksia että sydän saattaa lyödä 130 kertaakin minuutissa ja muutenkin leposyke on noin 80 ja ei tarvi kun nousta seisomaan niin syke nousee 100 lyöntiin ja tuntuu että syke ei ole tasainen vaan nopeutuu ja hidastuu vuorotellen. Onko jollakin muullakin samallaisia oireita ja oletteko tutkituttanut asian ja mikä siihen oli syynä. Millaista hoitoa saitte.
95401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minulle tulee joskus sellaisia tykytyskohtauksia että sydän hakkaa melkoista vauhtia.Silloin alkaa pyörryttämään ja henkeä ahdistaa.Tuntuu että henki lähtee.En ole vielä tutkituttanut asiaa mutta seuraavan kerran kun kohtaus tulee niin menen terveyskeskukseen sydänfilmiin.Aika pelottava vaiva.Voimia sinulle sinne!

Äänestä

Osa meistä on kaiken aikaan hermostuneita ja jännittyneitä, joka pistää pumpun liikkeelle.

Itse olen saanut vaivaani beetasalpaajia. Mene ihmeessä lääkärille!

Äänestä

Itselläni oli tykytyksiä kouluiässä ja niiden aiheuttaja olisi paljastunut pelkästään sydänfilmissä käymällä. tietenkään kaikilla ei varmasti näin ole mutta pointti oli että ei ole pakko odottaa että oireet uusivat ja yrittää sitten rientää lääkärille. vaan sydänfilmi voi kertoa paljon vaikka sydän löisikin ihan normaalisti kuvattaessa.

itselläni siis johtui sydämessä olevasta liian nopeasti johtavasta hermoradasta. wpw-syndrooma. diagnoosi tehtiin viime kesänä kun oireet ajoittain palasivat ja aina vain pahempina.
Hermorata voidaan katkaista melko rutiininomaisella hoidolla. itse odotan aikaa 'operaatioon'

[email protected]

Äänestä

Minulla myös vastaavia tykytyskohtauksia, olen perusterve kolmekymppinen. Ensimmäisen kerran parikymppisenä sängyllä maatessa alkoi sydän laukkaamaan kahtasataa. Sittemmin 3-kymppisenä on pari kertaa ollut vastaavanlainen. Pari kertaa tavallisesta kuumeisesta flunssasta toipumisen jälkeen (kuumeen laskiessa) on alkanut sydänlaukka ja kerran väsyneenä urheillessä.

Koskaan ei ole kipuja ollut, ainoat tuntemukset hieman etova ja pökerryttävä olo ja tykytys laadultaan tiheää, tasaista, tehotonta. Yleensä nää on tulleet myöhään illalla väsyneenä tai yöllä kesken unien. Nyt on kevyt betasalpaajalääkitys, jolla tuntuu syke pysyvän vaikka liiankin alhaalla. Rasitus-EKG ja tietyt verikokeet otettu, mitään vikaa ei kuulemma näillä tutkimuksilla löytynyt ei niin mistään. Jotain hermostoa epäiltiin auiheuttajaksi.

Tuosta leposykkeestä vielä, minulla on suunilleen samanlainen, istuessa 80 ja seisoessa 100, jos en ota yhtään beettasalpaajaa. Mutta jo pieni määrä riittää näköjään siihen että leposyke menee alle keskiarvon.

On tätä ihmetelty mutta hauska kuulla että jollain muulla samanlaista. Mutta selvitä ihmeessä vaivasi lääkärillä.

Äänestä

"tykytyskohtauksia" tulee joskus väsyneenä tai huonosti syöneenä, ja lähinnä fyysisissä ponnistuksissa. Oireet siis todella nopea syke, pyörrytys, kasvojen & käsien pistely, ajatushäiriöt... Mulla noi kohtaukset alkaa muljahtavilla rytmihäiriöillä, jotka sitten ikään kuin saavat sydämen pois normaalista rytmistään. Ja samanlaiseen "välilyöntiin" ne myös loppuvat. Todella pelottavia noi kohtaukset, ja pitäisi ilmeisestikin tutkituttaa niiden syy.
Lisäksi mulla on lepopulssi nykysin jotain 40-50 (tosin saattaa johtua siitäkin, että oon melko huippukunnossa), ja olo on koko ajan todella väsynyt & voimaton.

Äänestä
  • Siis nuo on ihan erinlaisia kuin mulla. Siis mulla on koko ajan korkea pulssi(ollut jo puoli vuotta koko ajan) ja pulssi nousee ihan pienelläkin rasituksella. Kiinnittäkää huomiota tuohon ja jos jollakin on juuri tuollaisia oireita niin kertokaa hoidoistanne ja mistä oireet johtuu.

    Äänestä

  • Pete23 kirjoitti:

    Siis nuo on ihan erinlaisia kuin mulla. Siis mulla on koko ajan korkea pulssi(ollut jo puoli vuotta koko ajan) ja pulssi nousee ihan pienelläkin rasituksella. Kiinnittäkää huomiota tuohon ja jos jollakin on juuri tuollaisia oireita niin kertokaa hoidoistanne ja mistä oireet johtuu.

    Kaveriltani kuulin vastaavia oireita ja hän epäili rasitusastmaa. itselläni on sydämentykytystä, viimeksi eilen illalla eikä uskaltanut käydä nukkumaan. minulla se ei liity rasitukseen, vaan voi tulla vaikka olisi 3 tuntia sängyssä paikallaan! Sydän lyö n. 80-100 kertaa minuutissa. Minulle määräsivät allergialääkkeet, mutta eilen oli kokonaisuudessaan sellainen päivä, etten jaksa allergioihin uskoa. Aikuisiän diabetes tuli tuossa mieleeni tai joku muu. Eihän tuo ole sydämellekään terveellistä tuhatta ja sataa painella joka päivä!

    Äänestä

  • Marsu kirjoitti:

    Kaveriltani kuulin vastaavia oireita ja hän epäili rasitusastmaa. itselläni on sydämentykytystä, viimeksi eilen illalla eikä uskaltanut käydä nukkumaan. minulla se ei liity rasitukseen, vaan voi tulla vaikka olisi 3 tuntia sängyssä paikallaan! Sydän lyö n. 80-100 kertaa minuutissa. Minulle määräsivät allergialääkkeet, mutta eilen oli kokonaisuudessaan sellainen päivä, etten jaksa allergioihin uskoa. Aikuisiän diabetes tuli tuossa mieleeni tai joku muu. Eihän tuo ole sydämellekään terveellistä tuhatta ja sataa painella joka päivä!

    no minulla oli tota outoa tykytystä myös.. ja eikä todella rasitukseen liittynyt kun pahimmillaan heräsin siihen unesta.
    sitten minulla diagnosoitiin sydämessä synnynnäinen poikkeava hermorata eli wpw-syndrooma, joka siis aiheuttaa tykytyksiä ja rytmihäiriöitä. toki niitä syitä voi olla miljuuna muutakin mutta näin oli minulla. sydänfilmillä tuon asian pitäisi kuitenkin paljastua jos huolettaa tai vaivaa usein.

    googleen hakusana wpw-syndrooma ja tälläkin palstalla on aiheesta tekstiä kun vähän selailee taaksepäin viestejä.

    hyvää kesää
    kassu

    Äänestä

Mulla silloin kun olen stressaantunut tai muuten vaan on ahdistunut olo, sydän lyö välillä nopeaan ja sit taas normaalisti..
Sydän jutut on sellaisia, että kannattaa tutkituttaa, ei pidä jäädä miettimään..=))
Rasittaa vain itseään mietiskelemällä...kokemusta on!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pete23 kirjoitti:

Minulla on välillä sellasia kohtauksia että sydän saattaa lyödä 130 kertaakin minuutissa ja muutenkin leposyke on noin 80 ja ei tarvi kun nousta seisomaan niin syke nousee 100 lyöntiin ja tuntuu että syke ei ole tasainen vaan nopeutuu ja hidastuu vuorotellen. Onko jollakin muullakin samallaisia oireita ja oletteko tutkituttanut asian ja mikä siihen oli syynä. Millaista hoitoa saitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu