yhtä helvettiä että taas pestataan lisää ulkomaalaisia isopalkkasia valmentajia maajoukkueeseen ja sitten ei hiihtoliitolta heru rahaa maajoukkueen ulkopuolisen leirityksen järjestämiseen. Jo toinen vuosi ilman piirin leirityksiä! Leiritys on täysin seurojen vastuulla. Ei ole ihme että hiihtäjät siirtyy kaikki isoihin menestysseuroihin, joilla on taloudelliset edellytykset leirityksiin.
No siis onhan tää
11
669
Vastaukset
- erimieltä?
Ulkomaalaisella isopalkkaisella valmentajalla kyllä mielestäni oikea näkemys harjoittelusta. Hiihto on nykyään jotain muuta, kun 50 km väliaikalähtöä.
Harjoittelun kuuluu olla pääsääntöisesti intervalli-tyyppistä.
Nykyään yhteislähtökisat vaativat paljon sprintterin ominaisuuksia.
Myös uuden ameriikkalaisen tutkimuksen mukaan myös peruskestävyys parani koeryhmällä parhaiten, joiden harjoitukset kestivät jotain 45 minuuttia kerta, ollen intervallityyppistä. Nopeita spurtteja jne.
Nämä 2-3 tunnin peruskestävyyttä matalilla tehoilla junnaavat eivät pystyneet samaan, vaikka vanhan ajattelun mukaan peruskestäävyytä rakentivat.
Jotain on harjoittelussa mielestäni tehty pitkään väärin, kun äijjät ajautuu ylikuntoon tämän tästä ja tulokset sen mukaisia.mitenhän tämä viesti liitty tuohon minun avaukseen. Rupeaa vaahtoamaan jostain harjottelun laadusta. Ei tuo luulis olevan noin helvetin hankalaa ruudinkeksimistä olevan tuo ulkomaalaisten hiihtäjien harjoittelun kopiointi.
- erferf
Zip1 kirjoitti:
mitenhän tämä viesti liitty tuohon minun avaukseen. Rupeaa vaahtoamaan jostain harjottelun laadusta. Ei tuo luulis olevan noin helvetin hankalaa ruudinkeksimistä olevan tuo ulkomaalaisten hiihtäjien harjoittelun kopiointi.
sama ketkä siellä maajoukkueen valmentajina ovat. Henkilökohtaiset valmentajat ja urheilijat ne työntekevät. Pääkoutsi vain seurailee tilannetta ja hoitaa majoitukset sun muut kuntoon.
Ja samaa mieltä olen siitä että väärään paikkaan liitto rahat tuhlaa.
- jts-1
Valmentajat ei takaa mitään mihinkään..joillain intresseillä on luulo että homma parantuu kun isketään euroja pelkästään keulahenkilöille.."kentältä" puuttuu raha ja ilman sitä ei tule koskaan mitään tulevaisuuden tuloksia;
SHL;ssä on iso vääristymä ollut jo monta vuotta..aina vain toistetaan samat virheet vuosi vuodelta;Kenttätoimintaan vaan isot rahat liikkeelle joka takaa tulevaisuuden hiihtourheilulle..muuten painimme jatkossakin C-sarjassa! - Asiantuntija.
Jokainen lomailkoon ja leireilköön omaan pussiinsa.
Mitä järkeä satsata resursseja piiritason hiihtäjiin.
Jokainen voi kuntoilla tai leikkiä urheilijaa ihan omillaan.
Toki nuoriin lupavimpiin kannattaa satsata.
esim. joku 23v ei enää ole lupaava.
Suomessa ei tunnuta tätä ymmärettävän.
Näihin "nuoriin" panostetaan ja odotetaan sitä läpimurtoa joskus tulevan, kunnes yhtäkkiä huomataan, että tämä lupaus lopetti uransa.tuo henkilökohtaisesti mulle tarkotettu tuo että 23v ei ole enää lupaava? Jo nyt alko selvitä miksi seura nonssaleeraa minua. Se on semmonen juttu että sieltä piiritasolta ne kansallisen tason kilpailijat tavoittelee sitä Suomen kärkeä. Mutta se on täysin mahdotonta pelkästään omin varoin. Monessa kansallisen tason hiihtäjässä ois kapasiteettia vaikka mihin, mutta minkäs teet jos joudut tekemään palkkatyötä ja urheilemaan "siinä sivussa" eli käytännössä kaiken muun ajan. Olen sitä mieltä että maajoukkuehiihtäjät ja kaikki muut "ammattiurheilijat" eivät näe läheskään niin paljon vaivaa urheilunsa eteen kuin ne kansallisen tason urheilijat. Joo, juttu rönsyilee jo, mutta I can't help it.
- Armaanikkolakko
Zip1 kirjoitti:
tuo henkilökohtaisesti mulle tarkotettu tuo että 23v ei ole enää lupaava? Jo nyt alko selvitä miksi seura nonssaleeraa minua. Se on semmonen juttu että sieltä piiritasolta ne kansallisen tason kilpailijat tavoittelee sitä Suomen kärkeä. Mutta se on täysin mahdotonta pelkästään omin varoin. Monessa kansallisen tason hiihtäjässä ois kapasiteettia vaikka mihin, mutta minkäs teet jos joudut tekemään palkkatyötä ja urheilemaan "siinä sivussa" eli käytännössä kaiken muun ajan. Olen sitä mieltä että maajoukkuehiihtäjät ja kaikki muut "ammattiurheilijat" eivät näe läheskään niin paljon vaivaa urheilunsa eteen kuin ne kansallisen tason urheilijat. Joo, juttu rönsyilee jo, mutta I can't help it.
Taitaa olla sullakin väärä asenne, kun täällä vuodattelet noita juttuja. Hiihtäisit kovempaan niin rahaa tulisi. Saarisenkin tili alko nousta vasta kun saavutuksia tuli. Uutta näkemystä valmennukseen tarvitaan hiihdossa ja sitä ei Suomen valmentajat näytä pystyvän antamaan. Ikävä kyllä.
Armaanikkolakko kirjoitti:
Taitaa olla sullakin väärä asenne, kun täällä vuodattelet noita juttuja. Hiihtäisit kovempaan niin rahaa tulisi. Saarisenkin tili alko nousta vasta kun saavutuksia tuli. Uutta näkemystä valmennukseen tarvitaan hiihdossa ja sitä ei Suomen valmentajat näytä pystyvän antamaan. Ikävä kyllä.
Ei näillä bonuksilla ole mahdollisuuksia parempaan. Niin se menee. Sillon sitä joutuu antamaan tasotusta IHAN JOKA SEKTORILLA.
- tasoitusta.
Zip1 kirjoitti:
Ei näillä bonuksilla ole mahdollisuuksia parempaan. Niin se menee. Sillon sitä joutuu antamaan tasotusta IHAN JOKA SEKTORILLA.
Ei se ole loppupelissä kiinni bonuksista. Kaikilla on omat henkilökohtaiset rajat, mitkä pystyy saavuttamaan, näin se vaan on. Vähän huokuu kirjoituksistasi luuserin kaiku.
Ahneus ja urheilu pitää myös erottaa toisistaan. Kyllä niitä bonuksia sitten joskus tulee kaupanpäällisenä, jos menestystä tulee. - Lajissa kuin lajissa
tasoitusta. kirjoitti:
Ei se ole loppupelissä kiinni bonuksista. Kaikilla on omat henkilökohtaiset rajat, mitkä pystyy saavuttamaan, näin se vaan on. Vähän huokuu kirjoituksistasi luuserin kaiku.
Ahneus ja urheilu pitää myös erottaa toisistaan. Kyllä niitä bonuksia sitten joskus tulee kaupanpäällisenä, jos menestystä tulee.Eivätköhän ne lahjakkaat huiput tavalla tai toisella erotu joukosta ja nouse huipulle, olipa muhkeasti resursseja tai ei.
- kommentti.
Lajissa kuin lajissa kirjoitti:
Eivätköhän ne lahjakkaat huiput tavalla tai toisella erotu joukosta ja nouse huipulle, olipa muhkeasti resursseja tai ei.
Juuri näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745009Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.153398Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2311206Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902
