Onko muilla yksinäisillä kokemuksia siitä että on vaikka sisarus joka on kovempi menemään ja sosiaalisempi, niin kyselee että miksi toinen on aina kotona? Ahdistuu toisen tekemättömyydestä ja yksinäisyydestä.
Muita jotka
sanoo?
3224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on niin, että ollaan molemmat veljen kanssa melkoisen epäsosiaalisia kotihiiriä. Veljeni on vähän sosiaalisempi ja hänellä on jopa kavereita, mutta harvoin hänkään heidän kanssaan vapaa-aikaa viettää.
Ollaan useimmiten lomilla ja viikonloppuisin vaan kahdestaan himassa, mikä on kyllä yleensä ihan mukavaa. Ollaan aika samanlaisia ja meillä on samanlainen huumorintaju ja jutut, niin saatetaan höpöttää ja tehdä kaikkea kivaa, kuunnella musiikkia ja katsella TV-sarjoja. Käydään myös yhdessä kuntosalilla, kaupungilla, leffassa, joskus baareissa ja milloin missäkin.
Onhan se raskasta, kun veljen kanssa on vähän sellaista, että vittuillaan toisillemme ja piikitellään, harvoin sanotaan hyvää sanaa toisistamme, mutta silti tiedetään että välitetään toisistamme. Ei riidelläkään koskaan. Toisaalta tuntuu, että en voi tavata ihmistä joka ymmärtäisi minua paremmin kuin veljeni, mutta olisihan se kiva saada oikeitakin kavereita, joiden kanssa hengata, poikaystävästä puhumattakaan.
Olen itse se laiska osapuoli. Vanhempi veljeni on kova menemään siellä sun täällä kavereiden kanssa.
Sori, meni aiheen vierestä.
Eikö menevämpi sisarus voisi ottaa sitä toista mukaansa kun on menossa jonnekin, jos toisen menemättömyys johtuu siitä, ettei ole kavereita, joiden kanssa mennä? Jos toinen taas vain viihtyy yksin kotona, niin mikäs siinä.