Olen 18-vuotias, yokokeiden tuloksia jännäävä nuori, jonka elämä ei suju niinkuin itse haluaisi tai niinkuin tämänikäisen nuoren elämän tulisi sujua. Ahdistus, hylätyksitulemisenpelko, kuolemanpelko, stressi,turvattomuuden tunne ym. vaivaavat mieltäni päivittäin ja tuntuu,että en saa elämääni tasapainoon. Tuntuu kuin epäonnistuisin joka asiassa ja menetän malttini helposti(esim. n.tunti sitten kun tein pikkuleipiä mahd. ylioppilasjuhliin,jotka epäonnistuivat,jonka seurauksena sain kauhean itkukohtauksen ja tuntui taas kerran,että EN JAKSA!).Kerron tarinani,ja olisi hienoa,jos sattuisi löytymään saman kohtalon tai samankaltaisia kokemuksia kohdanneita ihmisiä ja etenkin niitä,jotka ovat selvinneet näistä vaikeuksista elämässään.
Äitini kuoli,kun olin 8-vuotias synnynnäiseen sydänvikaan. Jäimme pikkusiskoni kanssa asumaan isämme kanssa,ilman äitiä,kodin sydäntä.Suru väistyi yllättävän pian perheestämme tai ainakin minun sisimmästäni(tänäpäivänä huomaan,että se ei hävinnyt minnekkään vaan on nyt enemmän läsnä kuin koskaan aikaisemmin).Elimme normaalia elämää kodinhoitajien ja perhetyöntekijöiden "säestämänä".He kävivät meillä päivittäin.
Erittäin rakas isäni sairastui Alzheimerintautiin(varhaisiän)ollessaan vajaa 50v. eli muutamia vuosia äidin kuoleman jälkeen.Tänäpäivänä hän on hoitokodissa ja sairaus on edennyt vaikeaan vaiheeseen.Samoihin aikoihin isäni sairauden diagnosoinnin kanssa isoveljeni muutti pois kotoa ja minusta tuli perheen huolehtija ollessani vain 11-vuotias. Tein ruokaa, siivosin,pesin pyykit.Huolehdin,että isi ottaa lääkkeet.Tuolloin huolenpito ei ollut ongelma,mutta tänäpäivänä on.
Jouduimme perhekotiin,koska isämme sairaus eteni ja vanhemman vastuu puuttui.Karkailin kotoa ystäväni luokse(koskaan en ole ollut kuitenkaan mikään "ongelmanuori"),ehkä kapinoidakseni isääni vastaan,vaikka eihän sairaus isäni vika ollut vaan geenien.Olisin niin kovasti halunnut hänen olevan normaali isä,terve,rakastava isä.
Asun nyt omillani ja kärsin stressistä. Minun on pakko touhuta jatkuvasti jotain,en osaa olla vain paikoillani ja RENTOUTUA!Minusta tuntuu,että jouduin aikuistumaan liian pian ja nyt kaupassa käynti,ruoanlaitto,siivous, laskujen maksu, pyykinpesu yms. imevät minusta voimat jo tässä iässä.Miten jaksan seuraavat mahdolliset 50 vuotta!? Minulle on diagnosoitu keskivaikea masennus(vaikka ei kyllä siltä tunnu). Ehkä sillä on näppinsä pelissä.
Haluaisin olla lapsi vielä,jota äiti ja isä rakastaisivat. Äiti auttaisi yojuhlien laitossa ja muissa hommissa. Olen onneton ja pelkään,etten koskaan saavuta haluamaani onnea. Löysin tänään neliapilan, toivon,että se antaisi vähän onnea elämääni :)
Haluaisin vastaavanlaisia kokemuksia
2
596
Vastaukset
- Antero82
Hei pikkulintu91!
Luin viestisi ja se tietyllä tavalla kosketti minua koska tunnistin siitä asioita, joita olen kokenut ja koen vieläkin samoin omassa elämässäni. Minulla ei ole takana samanlaista eikä yhtä dramaattista lapsuutta kuin sinulla. Olen viettänyt lapsuuteni kodissa, jossa kaikki on ollut näennäisesti kunnossa mutta lapsuuttani elämäämme on varjostanut isän alkoholismi ja hänen työstään johtuva poissaolevuus.
Itseäni vaivaa jatkuva huolestuneisuus ja myös pakonomainen tarve tehdä ja suorittaa asioita. En osaa pysähtyä, usein minusta tuntuu että myös lomalla on kiire. Tuntuu välillä kuin olisin "arjen ikeessä". Olen hyvin tunnollinen ihminen ja itsetuntoni on kohdallaan. Siksi pyrin usein suoriutumaan hyvin enkä halua tuottaa muille pettymystä. Kun asuin vielä kotona, koulutodistuksen piti oll aina hyvällä mallilla ja usein kun murrosiässä lähdin ulos kavereiden kanssa, muistan isäni sanat "katso ettei tule ongelmia". Varsinkin nyt jälkeenpäin tämä tuntuu kummalliselta, koska koti on paikka josta pitäisi saada tukea elämän vaikeissa tilanteissa. Etenkin nyt aikuisuuden kynnyksellä (olen 27-vuotias) osa lapsuudessani tapahtuneista asioista on alkanut valjeta minulle mutta tunnen, että osa vaatii vielä paljon prosessointia.
Takaisin sinun tilanteeseesi: olet joutunut ottamaan suuren vastuun omasta ja pikkusiskosi elämästä jo hyvin varhain. Sinulla ei ole ollut mahdollisuutta elää ja elää ns. normaalia lapsuutta, jossa äiti ja isä olisivat tukemassa sinun kasvuasi. Päinvastoin, olet käynyt läpi äitisi kuoleman ja joutunut myös huolehtimaan sairaasta isästäsi oman kehityksesi kustannuksella. Mielestäni sinä et ole saanut olla se lapsi, joka sinun olisi pitänyt olla. Toisin sanoen, lapsuutesi on osittain mennyt ohi ja olet ollut pakotettu aikuistumaan hyvin nuorena. Käsittääkseni koet myös vahvasti, että olet jäänyt osittain ilman huolenpitoa ja sinulle kuuluvaa vanhempien rakkautta.
Koska sinulla on jatkuvasti lapsena ollut tekemistä, olet tottunut osittain ilmaisemaan itseäsi suorittamalla käytännön asioita etkä ole ehtinyt leikkimään siinä mittakaavassa kuin normaaliin lapsuuteen kuuluu. Tuntuisi siltä, että sinulle voi nykyään olla hyvin vaikeaa rentoutua, koska et ole koskaan oppinutkaan. Tietyllä tavalla suorittaminen on myös pitänyt ajatuksesi pois rentoutumisesta?
Haluaisin rohkaista sinua käymään lapsuudessasi tapahtuneet asioita läpi: mieti mitkä asiat lapsuudessasi olivat parhaita ja mitkä asiat olisi pitänyt olla toisin. Voisiko niihin vielä vaikuttaa? Mieti myös mitkä asiat ovat saattaneet vaikuttaa positiivisesti elämääsi. Tällaisten traumaattisen lapsuudessa tapahtuneiden kokemusten läpikäyminen ei ole yksinkertaista eikä nopea prosessi mutta se onnistuu parhaiten puhumalla läheisten ja/tai ammattiauttajan kanssa. Haluan myös muistuttaa, että älä katkeroidu vanhempiasi tai itseäsi kohtaan sen takia, mitä lapsuudessassi on tapahtunut. Vanhempasi varmasti rakastavat sinua ja olisivat tahtoneet antaa sinulle maailman parhaat puitteet elää lapsuuttasi jos vain olisi ollut mahdollista!
Olet vielä myös hyvin nuori ja elämässäsi kaikki mahdollisuudet ovat vielä auki! Kuuntele itseäsi ja kysy sekä vastaa mitä haluat elämältäsi: mitä haluat tehdä ja mitkä ovat haaveesi? Kun pystyt toteuttamaan itseäsi, olet myös lähempänä onnellisuutta! Ja muista, ettei elämä ole vain suorittamista askeesissa: pitää olla myös aikaa ajatella, pitää olla myös aikaa rentoutumiseen ja hemmotelluun :)
Ajatukseni ehkä harhailivat viestissä sinne sun tänne mutta toivottavasti niistä oli apua sinulle!- pikkulintu91
Hei!
Olin jo heittänyt toivoni siitä, että joku vastaisi viestiini, mutta onneksi tulin tarkistamaan asian. Kiitos sinulle viestistäsi, oli helpottavaa lukea sitä. Se sai minut pohtimaan monia asioita. Olet oikeassa monessa asiassa minun suhteeni. Minusta tuntuu usein,että en ole saanut tarpeeksi rakkautta ollessani lapsi. Lapsellista sanoa, mutta tuntuu, että pikkusiskoni sai huomattavasti enemmän huomiota(niinkuin kuopuksella on tapana saada). Siskon kanssa meillä on todella hyvät välit, enkä ole katkeroitunut hänelle siitä. On ollut tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ja tukea toinen toisiamme.
Minä teen aivan liikaa kotitöitä ym. tämän ikäiseksi. ja kuten sanoit, en ole koskaan oppinut rentoutumaan. "Rentoudun" tehdessäni ruokaa, siivotessani, pestessäni pyykkiä.. Minulle tulee turvallinen olo, kun kaikki on kunnossa ja on siistiä. Mutta toisinaan/usein väsyn suuresti siitä,etten osaa vain olla.Kun sellainen olo tulee, saatan itkeä pitkään ja surra sitä, kun äiti ei ole auttamassa minua kotitöissäni. Olisi hienoa,jos osaisi vain heittäytyä sohvalle makoilemaan ja sanoa itselleen,että nyt en jaksa. En tiedä, miten oppisin rentoutumaan. Minua ahdistaa kaikki mielenharjoitukset, joissa täytyy "kuunnella sydämenääntä tai keskittyä hengitykseen".
Minulla on paljon haaveita, toteutettavissa olevia. Ne ovatkin niitä asioita, jotka ovat kantaneet minua eteenpäin. Viime aikoina on alkanut ahdistamaan taas enemmän ja tiedän sen johtuvan monesta asiasta. Jännitän pääsykokeen tuloksia, sekä tulevaa muuttoa. Suuria asioita tapahtuu taas elämässä ja ne aiheuttavat stressiä ja sitä kautta ahdistusta. Tuntuu, että kun en osaa rentoutua, stressaan kaikkia asioita, jonka seurauksena sisälleni on kasvanut suuri "möykky", jota on vaikea purkaa.
Olen kuitenkin keksinyt erään keinon, jolla voin purkaa tunteitani; olen aloittanut omaelämäkerran kirjoittamisen. Tavoitteena on saada se valmiiksi ennen kuin täytän 20. Rakastan kirjoittamista ja minusta se tuntuu oikealta keinolta käsitellä vaikeita asioita. Minulla alkaa myös mahdollisesti syksyllä traumaterapia menneisyyteni vuoksi. Toivottavasti siitä on apua :)
Ymmärrän sinua, äidillänikin oli tapana olla lähes tulkoon joka viikonloppu baarissa kumpanakin päivänä. Isälleni kehittyi myös jonkun asteinen alkoholismi, kun hän sai sairausdiagnoosinsa.Alzheimerintautiin kuuluu myös alkoholismi joskus. Se oli todella vaikeaa aikaa, josta on jäänyt huonoja muistoja, mutta täytyy yrittää asettua myös isin asemaan. Hän selvästikin masentui diagnoosista(nyt myöhemmällä iällä sen olen vasta huomannut,kun olen miettinyt menneisyyttä), minä olin liian pieni auttamaan häntä ja keskustelemaan hänen kanssaan asiasta.En tiedä tarjottiinko isille ammattiapua ja tukea sairauden selvitessä..Olisinpa ollut vanhempi ja tiennyt,miten auttaa.Mennyttä ei saa takaisin,vaikka kuinka haluaisi.
Kiitos vielä kerran sinulle. Aion pohtia asettamiasi kysymyksiä sitten kun minulla on taas aikaa itselleni :-D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?
Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta781805Tietysti jokainen ansaitsee
Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt181689- 161514
En voi sille mitään
Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee12119450+ naiset kyl
Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin191193Välitän sinusta mies
Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv61182hieman diabetes...
Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo121136Annetaanko olla vaan
Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N291131Miten joku voi käyttää koko elämänsä
siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää61119Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata
Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot71114