kateus

vapautuneesti herkuttelua esim. juhlissa, vaan aina on jonkinlainen "inho" muita normaalipainoisia herkuttelijoita kohtaan. Ei ehkä ei siis kateutta, mutta ei ihan normi-tunteitakaan. Katson herkuista notkuvaa pöytää ja tiedän, että voisin syödä niistä suurimman osan, nyt heti. Kukaan ei varmaan juhlissa edes ajattele samalla lailla, kuolaa siis ruokamäärän edessä ja inhoa niitä jotka voivat mussuttaa sen pienen palan kakkua ja yhden pullaviipaleen ja selviävät sillä sitten...ties kuinka pitkään, nautiskellen tietty joka palasta. Minä odotan...okei otan kohtuullisen palan, mutta sitten kun muut ovat häipyneet...vain minä ja sinä -kakkuseni-....hetken. =/

Tunnen kateutta sekä niitä kohtaan, jotka pystyvät herkuttelemaan vapaasti melkein mitä vain, mutta ehkä vielä enemmän niitä (hoikkia) ihmisiä kohtaan, joilla on luontainen raja syömisten suhteen. Eli niitä ihmisiä, jotka ottavat kohtuullisen/pienehkön annoksen ja ovat sen jälkeen kylläisiä ja tyytyväisiä, eivätkä himoitse enempää. Itse voisin ahmia yksin koko juhlapöydän antimet eikä henkinen nälkäni olisi siltikään tyydytetty.