Kauanko teillä on keskimäärin mennyt bulimian alkamisesta siihen, että ensimmäiset hammasvauriot ovat näkyneet? Minkälaisia vaurioita teillä on? Kuinka usein oksentelet?
Itselläni on ollut bulimia nyt noin vuoden verran, ja nyt olen ensimmäistä kertaa kiinnittänyt huomiota siihen että hampaani ovat kamalan keltaiset. Muita vaurioita ei (vielä) ole, tosin en ole tänä aikana käynyt hammaslääkärillä joten en tiedä paljonko reikiä on. Alkuun oksentelin pari kertaa viikossa, nyt useita kertoja päivässä.
Itselläni on ollut bulimia nyt noin vuoden verran, ja nyt olen ensimmäistä kertaa kiinnittänyt huomiota siihen että hampaani ovat kamalan keltaiset. Muita vaurioita ei (vielä) ole, tosin en ole tänä aikana käynyt hammaslääkärillä joten en tiedä paljonko reikiä on. Alkuun oksentelin pari kertaa viikossa, nyt useita kertoja päivässä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
reilun puolen vuoden oksentelun jälkeen lohkesi pieni pala takahampaasta, ei aiheuttanut vaivaa (oksentelua oli noin 1-5 krt päivässä, toisinaan pari päivää oksentamatta sitten taas montakin kertaa päivässä)
nyt vajaan kahden vuoden jälkeen lohkesi melkein puolet yhdestä takahampaasta -> tulehdus, järjetön kipu, leuka turposi -> ensiapuun -> antibioottikuuri
tästä on pari viikkoa, siitä asti olen ollut oksentelematta
selvää kariesta (reikiintymistä/hammasmätää) näen kyllä hampaissani, mitään oireita ei ole muista hampaista tullut, ei vihlomista ym.
taannoinen ensiapukäynti päivystyksen hammaslääkärillä oli ensimmäinen käynti yli neljään vuoteen
Eli takana on 5 vuoden bulimiahistoria ja oksentelua muutaman kerran päivässä,joskus muutaman päivän taukoja,jopa viikon tauko ollut jossain vaiheessa. Hammaslääkärillä kävin maanantaina ja kun tarkastus oli tehty,hän ilmoitti,että 1 paikattava reikä olisi ja paikkausaika olisi syksylle eli silläkään ei ole mitään akuuttia hätää. Kerroin hammaslääkärille bulimiasta tarkastuksen jälkeen eikä hä kuulemma olisi osannut arvata mitään sellaista. Mitään kiillevaurioita ei näkynyt. Röntgenkuvatkin ihan siistit. Toki uskon että hampaiden kestävyydessäkin on yksilöllisiä eroja. Itse olen pitänyt hampaistani huolta pesemällä ne kerran tai kaksi päivässä ja oksentaessa juonut paljon vettä vatsahappojen laimentamiseksi,sekä oksentanut ulos vain ruokamössöä,en vatsahappoja (siis totta kai tuossa mössössäkin niitä happoja on,mutta kun yrittää lähes tyhjästä mahasta oksentaa niin tulee sellaista ketaista happoa,joka kirvelee suussa.) Juuri tuo happo on pahasta. Ruokamössö neutraloi hapon niin hyvin,että siitä ei itselleni ole vaurioita tullut. Oksentamisen jälkeen en KOSKAAN pese hampaita,vaan huuhdon suun runsaalla vedellä. En myöskään ikinä ole oksentanut työntämällä sormia kurkkuun,sillä siinä vatsahappoa saa suuhunsa enemmän. Vatsalihaksilla oksentaessa saa ulos suurempia määriä "ryöppyjä" kerralla ja ulos tuleva moska on sitä ruokamössöä josta edellä jo mainitsin.
Toki en oksentelua kenellekään suosittele,mutta pidän tärkeänä että hampaat saa pidettyä kunnossa jos sen on aloittanut joten siksi vastasin.
bulimiaa takana noin vuosi...Ensimmäiset vauriot huomasin muistaakseni noin puolen vuoden jälkeen. etuhampaiden reunat terävöityneet, ja ala-etuhampaiden kärjissä kiillevaurioita. en ole käynyt hammaslääkärissä pitkään aikaan ja seuraava käynti kyllä pelottaa...
4 vuotta olen sairastanut. oksennan joka päivä 3-15 kertaa. 2 hammasta on poistettu, 7 juurihoitoa, selvää kariesta ja pienempitä reikiä on liian monta että voisin edes laskea. vanhat paikat irtoilee jatkuvasti. en kehtaisi enää soittaa että nyt on taas paikka irronnut.
Tiedän että kuoret varmaan joudutaan laittamaan ellen kuole sitä ennen tähän. Niin ja mistähän työttömänä edes kuoriin rahaa riitäisikään? olen yksinkertasesti niin pohjalla etten jaksa enää välittää. Mistään.