Uros pennun käytös lasta kohtaan

miymau

Meidän groenendael uros 12vkoa murisee lapsellemme jos lapsi esim. koskee vahingossa kun koira nukkuu, mutta ei tee sitä muille. En siis tietenkään anna lapsen mennä koiraa herättämään, mutta jos istumme lattialla ja pentu nukahtaa vaikka sillä tavalla että on kosketuksissa lapseen, ja jos lapsi liikkuu alkaa pentu murista. Pentu on siis tullut meille vasta viikko sitten.
Koira myös kiipeää lapsen niskan päälle, luolee ja näykkii korvia, jos lapsi on kontillaan/ istuu lattialla. Minä tulkitsisin sen niin, että koira alistaa lasta.
Hankalaan hommasta vielä tekee se, että lapsikon on melko pieni,1,5v.

Tiedän että rotu on vaativa ja touhuan pennun kanssa paljon, säännöt on tiukat ja opettelemme perusjuttuja, leikimme (pentu ei ikinä voita leikissä) ja saa ruuan vasta kun olemme itse syöneet ja odottaa kiltisti.

Ainoa ongelma(?) on nyt tuo lapselle muriseminen ja haluan puuttua siihen heti, sillä koira ei tee sitä minulle eikä miehelleni tai kellekkään muullekkaan. Joten neuvot tilanteeseen ovat tervetulleita!

3

2870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsellägroenendael

      Ööh.. toru/estä sitä? Mikäs tässä on vaikeaa.. Aina kun se murisee niin toru mutta parempi olisi jos tulkitsisit sen kehonkieltä ja ennakoisit eli älä päästä sitä siihen pisteeseen että murina alkaa. Napsauta vaikka sormia tai käytä jotain äännähdystä. Äläkä missään nimessä enää anna sen edes sekunnin murto-osaa alistaa lasta. Heti pennusta alkaen koiralle (oli rotu mikä hyvänsä) täytyy tehdä selväksi että lapsi on sitä ylempänä.
      Aina ei belgiä yleensäkään suositella lapsiperheeseen, tietenkin se toimeen tulee kun pennusta asti tottunut. Belgit vaan toimivat ja reagoivat herkästi, eivät pidä nopeista liikkeistä ja alkavat usein paimentamaan lapsia liiankin rajusti, kuten monet paimenrodut yleensä. Belgit ovat enemmän yhden tai kahden ihmisen harrastekoiria, erittäin vietikkäitä otuksia (niin kuin jo tiedätkin). Mutta onnea teille kuitenkin uudesta perheenjäsenestä ja toivottavasti kaikki järjestyy, uskoisin että näin tapahtuu :)

      Niin ja kyllä koira saa muutaman kerran aina voittaa esim. vetoleikeissä, sanotaanko 2/6, riippuu tietenkin koirasta.. itsehän sen tuntee parhaiten :)

    • Cisily---

      .. koiria belggarit mutta sen enempää tapausta näkemättä, siihen täytyy VÄLITTÖMÄSTI puuttua jos 12 viikkoinen pentu murisee lapselle! Älä MISSÄÄN nimessä suostu siihen ja anna sen tapahtua. Valitettavasti jos pentu tosissaan murisee (eli koirakielellä varoittaa ja jota edeltää pureminen) lapselle, se pitää lopettaa sillä sekunnilla. Kerro että sinä olet lauman johtaja, ja lapsi myös, eikä KETÄÄN alista sitä!

      Vuosien ammattimaisella koirankoulutus kokemuksella antaisin vinkin jolla pennun voi nyt yrittää kouluttaa olemaan murisematta/hyppimättä päälle. Kaikkia koulutuskeinoja ei voi kokeilla ilman ammattilaisen läsnäoloa, tästä tosin eroaa itse käyttämäni positiivinen vahvistaminen joka ei ole uhkaavaa koiralle jolloin koira ei halua eikä sillä ole tarvetta puolustautua ihmistä vastaan missään tilanteessa, vaikka kokisikin olevansa lauman johtaja sillä hetkellä.

      Ensinnäkin tässä tapauksessa jossa koiraa koulutetaan olemaan murisematta tai hyppimättä päälle, sekä kaikkia muita negatiivisia sosiaalia käyttäytymismalleja kuten liika nuoleminen, tai ihmisen paritteleminen, käytetään hyväksi koiran haluja ja vähennetään SELKEÄSTI kaikki hyöty kielletystä tavalla jonka nuorinkin koira ymmärtää, käyttämättä rajuja otteita tai vahingoittamatta millään tavalla koiran ja omistajan suhdetta (jota esim. fyysinen rangaistus kuten läpsäiseminen tekee). Tällöin koira sisäistää ettei se saa haluamaansa näin ja siitä seuraa kielteisiä asioista, eikä sitä siis kannata tehdä.
      Tilanteessa käyttäisin siis paikalta poistamista, sen lisäksi että valta-asemaasi tietysti kohennetaan muulloin (kerron siitä lopussa) joka voimistaa entisestään tämän koulutuksen vaikutusta. Valitset kieltoäänen jota tästäedes käytetään siihen että koira tietää tehneensä väärin. Tulevaisuudessa kieltoäänen kuultuaan asiaan välittömästi puututaan tarvittavalla tavalla, ja jonkin ajan päästä koira ei tarvitse kuin yhden tilanteeseen puuttumisen tajutakseen ettei kyseistä käytöstä kannata tehdä.

      Mutta nyt paikalta siis poistetaan. Aluksi koira pidetään hihnassa lapsen kanssa. Heti kun koira tekee jotakin kiellettyä, annetaan kieltoääni jonka täytyy olla omalaatuinen, lyhyt, ja terävä, jonka jälkeen koira poistetaan toiseen huoneeseen, pysyt itse pitämässä koiraa hihnassa, et anna mitään huomiota, et edes katso, ja olette toisen huoneen näkyviltä virikkeettömässä paikassa, jossa odotetaan kunnes koira rauhoittuu eli istahtaa, haukottelee, menee makuulle tms. jonka jälkeen se tuodaan takaisin ja jatketaan normaalisti. Tätä jatketaa ja kun tulee tilanne että koira on kiltisti lapsen kanssa tekemisissä, sitä kehutaan, rapsutellaan tai taputetaan. Kun meno menee liian rajuksi, taas sen SEKUNNIN aikana kieltoäänen avustuksella poistetaan paikalta - aika on KRIITTINEN TEKIJÄ. Tätä voidaan joutua toistamaan muutamaankin otteeseen ja toisessa huoneessa voidaan joutua olemaan parista minuutista jopa 20 minuuttiin, mutta pysykää sinnikkäinä! Yleensä näin nuoret koirat eivät omaa juurtuneita tapoja jolloin kaikki on vielä helppo kouluttaa ja koiralle sisäistää.

      Johtaja-asemaa pidetään yllä muilla teoilla, kuten sillä että teeskentelet syöväsi ruokakupista ennen koiraa. Voit näyttää että lapsisikin söisi sieltä. Tämän voitte tehdä ottamalla vaikkapa sipsiä ja näyttää että ottaisitte sen koiran ruokakiposta. Katsokaa koiraa silmiin. Opeta myös "odota"-käsky jolloin laitat koiran ruokakipon maahan kun koira istuu. Jos koira liikahtaa ennenkuin annat luvan, kieltoääni taas ja otat kupin takaisin. Liian sinnikäs koira voidaan pitää myös toisen henkilön puolesta kytkettynä. Kohta koira tajuaa että johtaja päättää milloin se syö.

      Kaikkein tärkeintä on, että olet johdonmukainen! Monet antavat sillointällöin koiralle luvan tehdä jotakin ja muulloin kieltää sitä. Jos koira ei saa tulla sohvalle kun on vieraita kylässä, tai kivuta sänkyyn pentukoosta kasvaneena, SE EI SAA TEHDÄ SITÄ IKINÄ. Tällöin on helpoin houkutella koira pois esim. sohvalta jos koira ei saa siinä olla, vaikka menemällä istumaan lattialle ja kun se tulee, kehutte ja annatte herkkupaloja. Sitten voitte mennä sohvalle istumaan ja kun koira tulee myös, taputtakaa sitä kun se on edessänne. Jos koira kipuaa sohvalle, taas lähette itse pois kieltoäänen jälkeen. Huomaattehan että kieltoääni voidaan tehdä sekä tilanteessa että koira viedään pois tai itse lähette pois. Se merkkaa huonon käyttäytymisen. ;)

      • Elle_21

        Voi olla että on paha juttu, näytä että lapsikin on pomo tai siis korkeammassa asemassa. En ole mikään koiran kasvattaja, sain itse ekan koirani pari viikkoa sitten ja se on tiibetinspanieli. Kuitenkin, kun synnyin meillä oli parivuotias snautseri, joka oli ollut niin ärhäkkä ettei vieraat päässeet edes sisälle. Kaksi lasta tuli ja vanhemmat pelkäsivät pitääkö koira lopettaa. Vanhemmat ei rajottanut meidän lapsien tekemisiä, menimme kontaten koiran ruokakupille, roikuimme kaulassa, avasimme avaimella joskus jopa peppua, härnäsimme varmasti aika pahastikin. IKINÄ koira ei tehnyt meille mitään ja lopputuloksena oli, että koira yllätti kaikki kärsivällisyydellään ja käytöksellään, ei ikinä tehnyt mitään. Rauhoittui muutenkin kun kasvoi, ei ikinä ollut agressiivinen.
        Koira kuoli 18vuotiaana kun olin 16v. (nyt 21v.) ainoat ongelmamme koiran kanssa lopulta olivat se, että me lapset emme aina saaneet sitä lenkille pihasta kanssamme, käskyt ei tehonneet. Myös yöllä joskus kun pienenä menimme vanhempien sänkyyn niin koira pari kertaa näykkäsi kun juoksimme karkuun. Muuta ei koskaan ollut, joku olisi sen varmasti lopettanut. Kuitenkin 8vuotiaana koira nukkui jopa pari kertaa vahingossa marsujeni kanssa eikä ikinä tehnyt niille mitään. Kiltti koira se oli. Eikä ikinä purrut ketään, ihmistä tai eläintä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4721
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2486
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      144
      2055
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1999
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1606
    6. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      18
      1536
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      108
      1057
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      125
      863
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe