Vauvan levoton liikehdintä

LA tänään

Laskettu aika tänään. Viikon verran ollut kaiken maailman merkkejä synnytyksen lähestymisestä (maha lasketutunut, vihlontaa alavatsan/lantion seudulla, maha sekaisen, etoo, välillä joitain kipeitäkin supistuksia... tiedä sitten mitkä näistä oikeasti synnytystä ennakoi), mutta mitään varsinaista ei ole tapahtunut.

Omituinen juttu on se, että synnytyksen lähestyessähän vauvan liikkeet saattaa vähentyä. Mulla on kuitenkin käynyt nyt jotain täysin päinvastaista. Vauva on yleensäkin ollut iltaisin aika aktiivinen liikkumaan, mutta nyt on kaksi iltaa (ja viime yöstäkin iso osa) ollut aivan älytöntä mylläystä, joka kestää tuntikausia. Ja on erittäin kipeää. Eli vauva ei pysähdy hetkeksikään paikalleen, vaan myllää ympäriinsä. Jaloillaan potkii navan tai kylkiluiden tienoille asennosta riippuen. Sen nyt vielä kestää (tosin nukkuminen oli viime yönä huonoa), mutta sitten päällään punkeaa tai käsillään huitoo virtsarakon, peräaukon ja varmaan jonkun sisäelimien ja hermojen suuntaan niin, että huulta pitää purra ollakseen vinkumatta ääneen. Siis tosi kivuliasta toimintaa. Esikoisesta ei koskaan ollut mitään tällaista.

Onko kukaan muu havainnut vastaavaa ilmiötä? Mistä kummasta voi johtua? Joko vauvakin alkaa hermostua ja yrittää tunkea ulos? :D

6

14112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      polilla, vauvan vilks liikkuminen voi, siis voi johtua siitäkin että vauvalla on huono olo.

      • mamam

        Öööh.. Mulla vähän sama tilanne. Tosin laskettuun aikaan on viel joitakin päiviä. Mut edellisissä raskauksissa oon joutunut loppuajasta oikein laskemaan liikkeitä ja välillä ihan monta tuntia. Mut nyt vauva on ihan kauhee myllääjä, ihan kaikkina vuorokauden aikoina ja pitkiä aikoja kerrallaan. Mullakin on vähän väliä oikein huono olo sen takia.
        Neuvolassa oon tästä maininnut joka kerralla ja siellä vaan nyökytellään oikeinkin tyytyväisenä, että kaikki on siis hyvällä mallilla.
        Siis on toivottavaa, että vauva liikkuu, mut milloin hän liikkuu niin paljon, että pitää olla huolissaan? Alkoi muakin jännittää...

      • faktaa.
        mamam kirjoitti:

        ahdinkotilansa takiakin liikkua paljon.

      • 38.
        faktaa. kirjoitti:

        ahdinkotilansa takiakin liikkua paljon.

        Mulla vauva on laskeutunut ja kiinnittynyt jo viikkoja sitten vaikka laskettuun aikaan onkin vielä reilu 2 viikkoa. Mutta tästä huolimatta liikkuu ja paljon varsinkin iltaisin. Tästä mainitsin viime neuvola käynnillä ja oli myös tyytyväinen vain että lapsi liikkuu vaikkakin hieman ihmeissään kun sanoin lapsen kiinnittyneen ym. Se mistä johtuu että liikkuu vieläkin näinkin paljon jäi täysin pimentoon.
        Supistuksia tulee päivittäin,enimmäkseen vain että vatsa kovettuu vaikkakin välillä tulee erittäin kivuliaitakin.

      • ap.
        38. kirjoitti:

        Kävin tänään neuvolassa (siis ihan oli muutenkin tänään tarkastus), ja meilläkin terkkari oli sitä mieltä, että ei runsaan liikkumisen pitäisi huono juttu olla. Epäili, että hakee hyvää asentoa tulla ulos. Aika alhaalla kuulemma on, mutta siitä ei ollut puhetta, onko kiinnittynyt. Luulisin, että ei, koska välillä tuntuu tunkevan jalkaa oikean kylkiluun alle ja välillä vasemman. Ja myllää kyllä aika paljon päivälläkin, mutta ei niin paljon ja kipeästi kuin illalla.

        Te, jotka meinasitte, että vauvalla voi olla joku ahdinko, niin minkä tyyppinen ahdinko tällaista aiheuttaisi? En nyt jotenkin osaisi polille ruveta soittelemaan, kun juuri neuvolassa oltiin sitä mieltä, että asia kunnossa, ja saattaa enteillä synnytystä.

        Siksi kyselin täällä, kun pienen neuvolan terkkari ei aina ole erikoisempiin juttuihin törmännyt, mutta täällä voi jollain olla kokemusta vastaavasta.

      • ?
        ap. kirjoitti:

        Kiinnostaa tosiaan minuakin minkälaista faktaa tällaisesta ahdinkotilasta oikein on??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5346
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2027
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1318
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe