Mikä on oikea aika abortille niin, että naisen elimistö ymmärtää että sikiön kasvu on loppunut ja osaa poistaa lopun itse kuukautisten mukana. Onko kanden viikon abortti liian varhainen, entä kuukauden tai kahden. Kolmannella kuukaudella sikiö on jo iso.
ajoitus
naiskana
5238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihmeen kahden viikon abortti? Eihän rv noin edes lasketa. Ja mitä tulee kuukautisiin, ne voi monella jäädä pois keskeytyksen jälkeen.
Sori, en ymmärrä kysymystäsi laisinkaan
..aikaa ei varmaankaan ole. Kun sikiö/alkio kuolee, niin elimistö kyllä ymmärtää, että raskauskeskytyy, ei siitä kannata olla huolissaan. Abortissa kohtu viuelä tyhjennetään joko kemiallisesti tai mekaanisesti, eli ei jätetä kropan itsensä huoleksi tyhjentyä.
Suositeltavin aika tehdä abortti on kuitenkin mahdollisimman varhain, koska se on henkisesti helpointa mahdollisimman varhaisilla viikoilla. Myös eettinen näkemys otetaan huomioon: sikiön kyvyt ja ominaisuudet lisääntyvät raskauden edetessä ja tiedetään, että erilaiset instanssit/yksilöt saattavat määritellä niitä kykyjä ja ominaisuuksia ratkaisevaksi ihmisyyden alkamisen suhteen (eli pyritään olemaan "loukkaamatta" ketään jos mahdollista, vaikkei yhteiskunta itse uskoisikaan samoin)...
Kaksi viikkoinen raskaus on varmasti se helpoin keskeytettävä, se keskeytetään käyttämällä ehkäisyä, eli hedelmöitystä ei ole silloin vielä tapahtunutkaan...
Suomessa ei sitten tiedetä yhtään mitään.
"Kaksi viikkoinen raskaus on varmasti se helpoin keskeytettävä, se keskeytetään käyttämällä ehkäisyä, eli hedelmöitystä ei ole silloin vielä tapahtunutkaan... "
Kyllä kemiallisen abortin varmaan voi tehdä jo toisellakin raskausviikolla, kotona!!!
Aivan, myös kemiallisesti voi ehkäistä munasolunsa hedelmöitymisen tai hedelmöityneen munasolun kiinnittymisen.
Raskausviikot aletaan laskea myös suomessa edellisistä kuukautisista, josta noin 14 vuorokauden päästä naisilla, joilla on säännöllinen kierto, tapahtuu ovulaatio, josta noin parin päivän sisään tapahtuu hedelmöitys jos tapahtuu, eli raskaus viikolla 3...
Hedelmöitys tapahtuu toisella raskausviikolla... Raskausviikkoja aletaan laskea edellisten kuukautisten alkamisesta.