Kelan pääjohtajaksi perusturvan uudistaja ja luukus lopetettava

Hyssälä eläkkeelle

Liisa Hyssälä on vuonna 1948 syntynyt eläkeikäinen kepulainen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysministeri.

Hyssälän johtama Sata-komitea ei saanut yhtään mitään aikaan. Tasoltaan surkea sosiaaliturva luukuttaa yhä edelleen suomalaisia. Lisäksi sosiaaliturvajärjestelmä on niin monimutkainen, että se työllistää lukemattomia turhia "hyssälöitä". Kirkon diakoniatyön puoleen kääntyy vuosittain noin 150.000 suomalaista eri syistä, kun kokevat sosiaaliturvan puutteelliseena sekä terveydenhuollon että toimeentulon osalta.

Eläköityvä, 62-vuotias Hyssälä, hakee Kela:sta muhkeaa eläkettä. Hyssälä on vastustanut ministerinä ollessaan ylisuurien eläkkeiden leikkaamista.

Lakisääteisen työeläkejärjestelmän eläkepalkkakatto tai eläkekatto on muun muassa:
Belgia, Britannia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Ruotsi (noin 3.000 €/kk), Saksa, Tanska, Norja, Sveitsi, USA, Kanada...

SUOMI EI KATTOA!

Hyssälän mukaan ylisuurten eläkkeiden kohtuullistaminen on Suomessa täysin mahdotonta. Nyt syykin siihen selviää: Kelan pääjohtajan palkka on noin 15.000 €/kuukaudessa. Palkkaa nostettaneen Hyssälän tultua Kepun mandaatilta pääjohtajaksi. Hyssälän eläke ei ainakaan vähene hänen siirtyessään sosiaali- ja terveysministeriön palkkalistoilta Kelan pääjohtajaksi 62-vuotiaana.

Vastustiko joku hallituspuolueista poliittisia mandaattipaikkoja ennen vaaleja?
Pian tiedetään, että kepu ei vastusta poliittisia mandaatteja, jos Hyssälä valitaan.
Kokoomus ei vastusta poliittisia mandaatteja. Se tiedetään nyt kun Ylen toimitusjohtajaksi valittiin kokoomuksen nuorten liittoon kuulunut Kivinen, Nokian Iranin-kaupoissa kunnostautunut entinen Nokian johtaja.

Kun puolupoliittisin perustein valitaan ylimpiä johtajia valtionhallintoon, on täysin varmaa, että nämä ovat kiitollisúuden velassa heidät valinneille puolueilleen... hyvästi demokratia, jälleen kerran.

11

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ääni Vanhaselle

      Lipponen yhdessä Leikkaja-Liisan kanssa teki tuhoa köyhempien keskuudessa. Nyt Hyssälän johdolla on otettu pieniä edistysaskeleita mm. takuueläkkeen muodossa.

      SATA-komitea ei saanut Keskutan tavottelemia asioita läpi koska eteenkin SAK (SDP) vastustaa verisesti kaikkein pienituloisempien aseman parantamista ja ajaa vain jäsentensä etua. Jostakin syystä SDP on köyhän pahin vihollinen?

      Muistamme myös kuinka Heinäluoma esti opintoturvan kehittämisstä. Voidaan kuvittella hänen ajatteleen: "Koska minun Eero-poloisen lahjat eivät riittäneet kuin a-luokan yo-todistukseen niin myöskään muiden minua lahjakkaampien opintoja ei saa tukea".

    • kualalumpur

      Ja kun ajatellaan Ylen johtoon puoluepoliittisesti valitun Kivisen hirmupalkkaa, putoaa kaikelta puheelta Ylen säästötarpeista pohja pois.

      • Kyseleväinen

        Säästyihän Yle Lipposen avustajalta?


      • kualalumpur
        Kyseleväinen kirjoitti:

        Säästyihän Yle Lipposen avustajalta?

        Kepu ja kokoomus joutuvat vielä karvaasti katumaan sitä, että potkivat pystyvän miehen politiikkaan mukaan.


      • oisko näin?
        kualalumpur kirjoitti:

        Kepu ja kokoomus joutuvat vielä karvaasti katumaan sitä, että potkivat pystyvän miehen politiikkaan mukaan.

        Asiahan on niin, että SAK/demarimafia oli tuonkin homman ottanut huomioon viisivuotiissuunnitelmassaan.
        Hehä käyttävät vieläkin tuota Venäjän systeemiä, kun ovat sieltä johdettuja.
        Eli homman nimi on sellainen, että Binboblondi Urpilainen pantiin vain väliaikaisesti paheenjohtajaksi, kusiniinan (varapaheenjohtaja), ja tuon tolvana Korhosen (puoluesihteeri) kera kosiskelemaan nuoria äänestäjiä.
        Saivat karkoitettua nekin mahdolliset punanutut Vihreisiin.
        Jungnerille oli jo etukäteen annettu tehtäväksi kylvää demeripropakandaa mahdollisimman paljon seurauksista välittämättä, sillä hänelle oli korkeapalkkainen pesti SAK/demarimafiassa jo suunniteltuna.
        Eli pakkonaitetun Vasemmiston paheenjohtajuus tänä syksynä, lakkorähinnöinnnin ja muun anarkistisen yhteiskuntaterrorismin yhteydessä.

        Kyllähän asia niin on, että politiikka jää nyt vain rikollisten ja muiden mafioosojen temmellyskentäksi, mikä sopii venäjältä johdetuille sosialistidemareille oikein hyvin.

        Ei nkukaan viisas ihminen enää äänestä rosvoja.
        keskusta voitaa kyllä seuraavatkin vaalit ihmisten hätähuudon merkiksi, mutta sen jälkeen jos SAK/demarimafia vieläkin saa jollain ilveellä estettyä ihmisten työteon, ja jatkettua köyhien polkemistaan, niin äänestysprosentti putoaaa alle neljänkymmenen, ja silloinhan vaalit on mitätöitävä, ja otettava joku muu hallintasysteemi käyttöön.
        Käykö sitten niiin, että yhdistetään viisaasti pohjoismaat, vai alistaako meidät Venäjä.
        Venäjä vaihtoehdossa työt kyllä lisääntyisi, mutta vapaus menisi.
        Pohjoismaisessa yhteistyössä, meidän elämämme paranisi kaikin tavoin.
        Köyhyys poistuisi, ja saisimme puhdasta vesienergiaa edullisesti, ja saasteettomasti.

        Suomalaiset ovat tyhmiä, kun uskovat atomivoimarosvoja.

        Eläkekatto korkeintaan kahteen tonniin, ja pienimmät eläkkeet on nostettava tuhanteen euroon ja pikinmiten.
        Ansiosidonnainen on poistettava, ja perusturva nostettava tuhanteen euroon.
        Korkein työttömyyspäiväraha saisi olla 1500 euroa.
        Perusturvan nosto on suoranaista säästöä sosiaalipuolelle, ja lisäisi kulutukseen tulevan lisärahan kautta veotuloja.
        Verojahan noin pienestä perusturvasta ei voisi periä kuin pari prosenttia.

        Ihmisille pitää myöskin antaa mahdollisuus hinnoitella oman työnsä, ilman SAK/demarimafian lakkoiluja, ja välistävetoa.
        Nythä SAK/demarimafia kieltää ihmiseltä itsemääräämisoikeuden hinnoittaa oma työnsä, sekä oikeuden työhön täysin ihmisoikeuksien julistusta paskaparinaan käyttäen.

        Eläkemaksujen kohtuullistaminen on varsin tarpeellista työllisyyden kannalta. Säästäkööt suurituloiset pankiin tarvitsemansa turvan.
        Minusta tuota eläkesäästämistä ei saa maksattaa työnantajalla, niinkuin nyt demarivirkamiehet tekevät.
        Siis jokainen maksakoot oman eläkkeensä.
        Tottakai palkasta pitää tuo eläkemäsu nykymallin mukaisesti periä, muutenhan tuo touhu menisi tyystin perseelleen.

        Yrittäjillä on aika runsaasti eläkemaksuja rästissä, kun niiden maksut ovat turhan korkeita.
        Bisnismiehet jättävät nuokin maksut maksamatta, ja niinpä niitä sitten on jokaisessa konkurssipesässä nin perkeleesti.
        Tai oikeastaan on myöskin niin, että miniyrittäjät, eivät yksinkertaisesti pysty noita maksuja maksamaan.
        Pitäisikin joku muu systeemi tuohonkin touhuun keksiä, kuin se, että sillä viedään yrityksiä nurin.

        Minusta tuo pitäisikin kaikki siirtää "valtionkonttoriin", ja he sitten verotuksen yhteydessä ottaisivat tuon eläkemäksunkin.

        Miksi yhteiskunnan pitää elättää yksityisiä vakuutusyhtiöitä?

        Eläkevakuutusthtiöiden hintoja ei saa valtiovalta määrätä, kilpailkooot miten haluavat.
        Valtio periköön minimieläökkeeseen oikeuttavan maksun ihmisen tuloista, ja maksakoon itse kukin itselleen lisäeläkettä mihin haluaa, muta vain niin, etä hän saa korkeintaan kolme tonnia.

        Tämä viimeinen systeemi olisi kaiketi kaikkein köyhinpienkin vanhuuden parhaiten turvaava..
        Eli tasaeläkehän silloin tulisi kaikille, jos ei ole sitten itse erikseen maksanut muualle lisiä.

        Näin muuten saataisiin palkkakehityskin hillittyä.
        Nyt kaikenlainen eläkekikkailu esim. armaijassa on yleistä.
        Samaa on muissakin valtion viroissa.

        Hyvä kun asiaa on alettu vakavasti pohtimaan. vaikka tämähän taas SAK/demarimafian taholta aiheuttaa rettelöintejä ja lakkoja.
        Ei köyhät lakkoile, kuten ei myöskään pienipallkkaiset, mutta valkokaulus-punakravattiketkut.
        Tai kaulus aukihan nuo näkyvät jungnerisoivan, ja tennilöivän.


    • Transit_mies

      Jos suuria eläkkeitä kohtuullistetaan, niin eikä pitäisi kohtuullistaa myös suuria eläkemaksuja?

      Toisin sanoen, kun palkasta pidätetään tasaprosentti kaikilta eläkemaksuna. niin sen pitäisi olla suuripalkkaiselta pienempi prosentti, jos hän kerran saa prosentuaalisesti pienempää eläkettä palkkaansa nähden.

      • eläke rahat on kerättävä niiltä joilla vara maksaa


    • Sopimaton johtajaksi

      Hyssälän ansiolista kansanedustajana ei ollut mainitsemisen arvoinen ja siksi pitääkin ihmetellä hänen nousuaan ministeriksi. Millä eväillä se nousu tapahtui? Ministerinäkään hän ei ole saanut mitään kehuttavaa aikaiseksi, joten siksi pitää taas ihmetellä hänen mahdollista pääsyään Kelan johtajaksi. Millä eväillä se on mahdollista?

      Ainoa näkyvä, joskaan ei kehuttava, jossa Hyssälä on ollut mukana, on Lääkelaitoksen virheellinen alueellistaminen. Jääräpäinen Lääkelaitoksen siirto aiheutti irtisanoutumisia, lisää työttömyyttä ja sekä työttömille että työttömien perheille kurjuutta. Kymmenet työntekijät sanoivat itsensä irti vain ja ainoastaan Hyssälän päähänpiston takia. Ei todellakaan kehuttavaa työn jälkeä Hyssälältä.

      Jos Kela saa Hyssälän johtajakseen, niin sama voi olla sielläkin edessä. Narsistinen johtamistapa ei tule sopimaan Kelaan ja sehän tietää taas irtisanoutumisia. Ei Jäätteenmäkikään halunnut Hyssälää hallitukseensa Hyssälän sopimattoman kielenkäytön takia. Taitavat Kelassa viisaimmat jo pakkailla tavaroitaan ja suuntaavat varmuuden vuoksi muihin tehtäviin.

    • Kivaa, Liisa !

      Loppuvuodesta Liisan läskiperse lotisee lokoisassa ja leppoisassa lantapuolueen lupaamassa lestissä.

      Liisa liikuttaa lantapuolueen lukuisille liituraita-lintaloille lisää lateja lukuisiin liiketoimiin.

      Liisalla on lystiä ja Liisalla ja lantapuolueella on lokoisat luksushommat.

      Liisaa laulattaa; loppuelämä on luksusta. Laksatiivi lemuaa Liisan loistavassa liikehuoneistossa.

      • läskiperseen

        läskivittu


    • Näin oN

      olisi pit'änyt opposition Sosiali demokraatit pois niin olisi tullut tulosta.

      Minä ihmettelen että noinkin keskeisessä hallitusohjleman osassa valmistelussa on tuollainen puolue joka estää kaiken mikä koskee sosiaaliturvan parantamista ja asioinnin joustavuutta. Tuo oli Demareiden vaalitaktiikkaa.

      Tämä hallitus olisi saanut murskavoiton seuraavissa vaaleissa jos DEmarit ei olisi tuota sata-komiteaa terrorisoinut. Siitä se johtuu että tuo komitea ei mitään saanut aikaan.

      Mutta tuon työn sabotoijat ovat tiedossa. Kyllä kansa muistaa seuraavissa vaaleissa. Keskustalla tulee olemaan myös seuraavassa vaaliohjelmassa tuo sama asia esillä'. Seuraavalla vaalikaudella sitä uudistusta yritetään uudelleen. Tulees e viel' sieltä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1688
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      14
      1490
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1376
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1373
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      301
      1299
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      18
      1219
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      955
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      948
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      923
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      835
    Aihe