Voisiko joku auttaa minua. Olen ollut 5-6 vuotta kuollakseni ihastunut itseäni 11 vuotta vanhempaan mieheen. Ikäero ei kuitenkaan ole se ongelma. Olen seurustellut rakkaan poikaystäväni kanssa pian 3 vuotta. Tämä toinen mies on naimisissa. Toisin sanoen olen rakastunut kahteen mieheen. Olen 20-vuotias.
Olen yrittänyt unohtaa ihastustani, mutta usean vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei se onnistu. Meillä ei koskaan ole ollut mitään ns. juttua, enkä lähtisi pettämään poikaystävääni edes hänen kanssaan. Silti ajattelen ihastustani jatkuvasti. En tiedä mitä tehdä, koska mielestäni mitään ei ole tehtävissä. Riudunko tässä tunteessa loppuelämäni?
Olen yrittänyt unohtaa ihastustani, mutta usean vuoden kokemuksella voin sanoa, ettei se onnistu. Meillä ei koskaan ole ollut mitään ns. juttua, enkä lähtisi pettämään poikaystävääni edes hänen kanssaan. Silti ajattelen ihastustani jatkuvasti. En tiedä mitä tehdä, koska mielestäni mitään ei ole tehtävissä. Riudunko tässä tunteessa loppuelämäni?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ehkä tuo ihastus-sana on aika huono, mistään pikkuihastumisesta ei kuitenkaan ole kyse. Ehkä rakastuminen olisi enemmänkin oikea termi, vaikka se kuulostaakin aika pelottavalta.
Kun tapasin tämän miehen ensimmäisen kerran, olin todella nuori, joten tiesin kyllä tavoittelevai kuuta taivaalta. Ihastukseni kuitenkin vaan syveni ja minusta tuntui, kuin olisin tuntenut hänet aina. Ajattelin aina, että "Sitten kun täytän 18...". Sitten tapasinkin poikaystäväni ollessani 17, joten juttu ei koskaan saanut päätöstä. Nyt ajattelen miestä jo vertaisenani ihmisenä, eikä silloisella ongelmalla eli ikäerolla ole merkitystä. Mutta poikaystävälläni on sekä ihastukseni perheellä.
Niin tai näin, 6 vuotta on pitkä aika taistella tällaisten tunteiden kanssa.
Olet juuri ja juuri selvinnyt teini-iästä, kuuden vuoden ihastus, joka on saanu alkunsa ollessasi 14-vuotias lähentelee enemmän pakkomiellettä kuin ihastusta. Ihastuksesi todennäköisesti on pitänyt tilannetta hienovaraisesti yllä, teinitytön ihastus on imartelevaa kolmikymppiselle miehelle.
Ihastukset menevät ohi, samoin rakastumiset, keskity omaan elämääsi ja poikaystävääsi ja unohda haihattelut.
Niin... Ainoastaan, että hän ei tiedä ihastuksestani. Eikä siis "pidä mitään yllä". Juttelemme kyllä, mutta lähinnä yleismaailmallisista asioista. En ole kertonut hänelle tunteistani.
Onhan minulla ollut muitakin ihastuksia ja poikakavereita, mutta heidät olen "unohtanut". Ainoastaan tämä yksi on jostain syystä pysynyt. Minä vain pidän hänen seurastaan.
Sanoit, että ihastukset menevät ohi ja että minun pitäisi unohtaa haihattelut. Sehän tässä onkin ongelma, etten yrityksistä huolimatta pysty häntä unohtamaan. Ja kuten sanoin, tätä on kestänyt niin monta vuotta että tuskin tunne tuosta vaan katoaa.
Oot tosi bimbo!!
Olet todella asiallinen.
Rakastaminen ja rakastamisen tunne ovat voimakkaita asioita, mutta väitänpä, että olet kuitenkin vielä nuori siinä suhteessa. Enkä mitenkään vähättele tunteitasi, mutta kokemuksesta tiedän, että niitä tulee vielä uusia ;)) Elinkaaresi naisena on vasta aluillaan.
Keski-ikäisenä, kun tarkastelee omaansa, tajuaa,
miten hieno kaari se on, muuttuu koko ajan ja
vielä parempaan suuntaan ;) Joten älä ole huolissasi, asiat ratkeavat kyllä...
Toivotaan näin :) Tylsästi tietysti tähän totean, ettei se ehkä helpota tilannettani juuri nyt. Mistä tiedän, vaikka tuntisin samoin vielä kymmenen vuoden päästä? Ehkä hän on joku "sielunveli", jonka on tarkoituskin olla lähellä? Siitä hetkestä, kun hänet ensi kerran näin, minusta on tuntunut, että olisin tuntenut hänet aina.
Itse en oikein usko kahteen rakkauteen yhtä aikaa. Omasta rakastumisestani on nyt pari vuotta, enkä todennäköisesti koskaan voi saada tuota naista. Kuinka kauan tätä ensirakkautta kestää, en tiedä.
Silti on elettävä eteenpäin. Olen rakentamassa elämääni sen varaan, että löydän jonkun kivan ihmisen, josta pidän ja toisaalta vältän näkemästä naista jota rakastan. Pitäisi toimia, koska hyvälle kaveruudelle perustunut liitto toimi ensimmäisen vaimoni kanssa yli kymmenen vuotta. Uskon, että se olisi toiminut paljon pitempäänkin, jos hän ei olisi sairastunut.
Aina ei voi saada sitä mitä haluaa, joten on pyrittävä rakentamaan niistä palikoista, joita on olemassa. Kun saa suhteen/liiton toimimaan, niin kellekään muulle ei enää kuulu, ketä oikeasti rakastaa - ei edes rakastamallesi ihmiselle tai puolisollesi. Ole tyytyväinen, että olet kerran tuntenut rakkauden, kaikki eivät saa kokea sitä koskaan.
Kiitos kun kirjoitit. Minussa taitaa enemmänkin olla tuota haaveilijan vikaa. En tiedä, haluanko edes katsoa maailmaa noin järkiperäisesti. Voit sanoa minua sinisilmäiseksi.
Mielestäni rakkautta on maailmassa niin paljon, että sitä voi tuntea useampaa ihmistä kohtaan. Niin kauan, kun asia pysyy tunteiden tasolla eikä johda tekoihin, siinä ei ole mitään väärää. Ymmärsin, että sinäkin ajattelet niin? Omat tunteet eivät kuulu kenellekään. Minä rakastan poikaystävääni. Lisäksi hän on paras ystäväni. En osaa määritellä, mikä sen tunteen nimi on jota tunnen tätä toista miestä kohtaan. En voi sanoa suoranaisesti rakastavani häntä, enhän edes tunne häntä kovin hyvin. Toisaalta, kyllähän Roomeo ja Juuliakin rakastivat toisiaan, vaikkeivat tunteneetkaan. Tai näin väitetään. Oliko se sitten vain ihastusta, en tiedä.
Itselleni on käynyt hyvin vastaavanlaisesti. Pari vuotta sitten ihastuin nuorempaan naiseen ja ajattelin, että ihastumisia tulee ja menee, ja ne kestävät korkeintaan päiviä tai korkeintaan kuukauden. Olen ollut yli 10 v naimisissa ja rakastan edelleen syvästi vaimoani. Nyt n. vuosi sitten ihan arkiympyröissä tutustuin paremmin "ihastukseeni" ja silloin sydämeni repesi. Koin niin vahvan rakkauden tunteen, etten eläessäni koskaan ole tuntenut. Nainen on varattu, enkä ehkä koskaan voi saavuttaa häntä, mutta voin sanoa, että olen rakastunut kahteen ihmiseen ja molempiin eri syistä. On ollut ehkä onni, että ihastukseni on rakastunut ja varattu tuoreeltaan muualle, eikä ole vastannut samoin tunteisiini. Muuten pitkä ja arvokas suhteeni nyk. vaimooni olisi jo varmaankin päättynyt.
Ihana kuulla, etten ole ainoa! Täälläkin on riuduttu ihan kiitettävästi.. :) Mitä aiot tehdä tilanteelle? Jättää asian auki? Itse uskon, ettei tilanne omalla kohdallani muutu, ennen kuin sille tekee jotain. En silti tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ainoa mahdollisuus ehkä olisi tunnustaa sekä ihastukselle että poikakaverille, mutta sitä en uskalla tehdä. En usko, että sillä saisi mitään hyvää aikaan. Parhaassa tapauksessa pilaisin sekä oman suhteeni että ihastukseni avioliiton. Kuitenkin uskon, ettei ihastus ole mennyt ohi juuri siksi, että asiat jäivät aikoinaan auki. Nyt voi jo olla liian myöhäistä korjata asia, joten minkäs teet.
Sanoit, että ehkä on hyvä, että sinun ihastuksesi on "varattu", koska muuten oma avioliittosi voisi jo olla karilla. Niin, sama täällä. Mutta silti hiipii ajatus siitä, että ehkä olenkin väärän ihmisen kanssa? Rakastan poikaystävääni, mutta mitä minulla voisi olla tämän toisen miehen kanssa? Ehkä on kyse vain valinnasta, jossa molemmat ovat "oikeita" vaihtoehtoja. En tiedä. Tietäisitkö sinä? :)
että et törmännyt kahteen naiseen....jota voit rakastaa vain yhtä naista...:)
Minulla on ollut ihan samanlainen tilanne, joten tiedän kokemuksesta miten tuskallista se voi olla, vaikka onkin aika järjetöntä kun tarkemmin miettii.
Minäkin olin rakastunut kahteen mieheen samanaikaisesti, elikkä mun tilanteeni oli tällainen : olin jo muutama vuosi sitten rakastunut yhteen entiseen opettajaani, joka oli mua huomattavasti vanhempi sekä nyt seurustelen samanikäisen miehen kanssa jo kolmatta vuotta.
Tiesin toki jo silloin aiemmin, etten voi ikinä sitä opettajaa saada, vaikka tunne molemminpuolinen olikin. Olihan se mua niin paljon vanhempi ja kaiken lisäksi naimisissa.
Mutta ah, se rakastumisen tunne oli aivan sanoinkuvaamattoman ihana, enkä ole häntä edelleenkään unohtanut, kuinka voisin. Yrittänyt kyllä olen.
Poikaystävääni rakastan tietysti koko sydämestäni, vaikka minuakin nuo vanhemmat miehet kiehtoo jostakin syystä. Heistä salaa fantasioiminen on ihanaa.. Kaipa tämä on ihan normaalia ja kuuluu nuoren naisen fantasioihin.
Kiitos vastauksestasi. Hmmm... Minä en oikeastaan voi sanoa, että noin yleensä tuntisin vetoa itseäni vanhempiin miehiin. Tämä yksi vain sattuu olemaan sen ikäinen kun on. Eikä tuo 11 vuotta mielestäni ole mahdoton ikäero, kun molemmat ovat aikuisia. Hän ei sentään voisi (no ainakaan noin periaatteessa) olla isäni ja on lähempänä omaa ikääni kuin esim. vanhempieni.
Unohdin mainita myös sen, että mies ei ollut naimissa eikä edes vielä seurustellut nykyisen vaimonsa kanssa silloin, kun hänet ensikerran tapasin. (Tapasin hänet hyvin arkisissa merkeissä ja olemme yleismaailmallisia juttelemalla tutustuneet vuosien saatossa hieman paremmin toisiimme.) Hän alkoi seurustella vain hieman ennen kuin minä tapasin nykyisen poikaystäväni ja avioitui pari vuotta sitten.
En mäkin tiiä mitä teen nyt... molempia rakastan...niin en voi omistaa heitä...:(
ei kukaan voi ymmärtää minua...olen tosi pahassa pulassa....toivon itsekin löydän ratkaisua vaik ei se mulle helppoa ole.....sitä sua en osaa neuvoa...sama tilanne...pahus.. joskus mietin en olis tavannut molempia..mulle kävi näin nyt:(
koeta pärjäile/jaksaa ja ajattele itseäsi mitä näet tehdä oikein:) kaikkea voimia sullekin sekä jollekulle kuin mullekin