Moi kaikki! Viime vuonna kävin pitkästä aikaa Pyhäjärvellä. Sinne vanhalle hautausmaalle on haudattuna mm. mummoni, äidinäitini. Tyrmistyin, kun huomasin ettei kukaan paikkakunnalla olevista tai siellä jatkuvasti piipahtavista sukulaisistani ollut huolehtinut haudasta. Siellä se on rumana ja hyljättynä. Todella surullista varsinkin, kun muistaa että hän oli eläessään hyvä ihminen!
Nyt kun tulen taas kesällä sinne, ajattelin kunnostaa haudan. Voisiko joku teistä neuvoa minua siinä, että mitkä monivuotiset kasvit ehkä parhaiten menestyisivät sillä vyöhykkeellä. Joitakin matalakasvuisia katajia ajattelin, mutta sitten tuli semmoinen olo etteivät ne ehkä olisi edesmenneen mummoni mielestä kovinkaan varteenotettavia hautakoristeita. Vanhankansan ihmisillä kun on toisenlaiset ajatukset/arvot kuin meillä nykytallaajilla, vaikka hän olikin avarakatseinen ja huumorintajuinen ihminen.
Hänen hautansa on käsittääkseni aika varjoinen ja kuiva (suuri, leveä oksainen kuusi on aivan vieressä). Iltapäivän aurinko taitaa siihen osua! Myös se seikka ettei siellä todennäköisesti kukaan käy minun jälkeeni niitä kasveja kastelemassa olisi otettava huomioon. Mitä se/ne voisivat olla. Ei kovin korkeita, ettei hautakivi jää näkymättömiin jne. mutta kuitenkin talven ja mahdollisesti kuivuuden kestäviä. Voi kiltit ehdottakaa jotain! Kysykää joltakin.
Pyhäjärven hautausmaa
Pyhäjärven tyttö!
1
591
Vastaukset
- KÖHÖM.
Tämä viesti taitaa olla väärässä osastossa. Pyhäjärvi on Pohjois-Pohjanmaalla - ei Keski-Pohjanmaalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062429
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411597Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1381251Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2871043Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56992Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis303975Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20932- 55916
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19794Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763