Ydinperhe - katoava luonnonvara?

Mairyah

Ihmetyttää sen verran tämä nykyajan meininki, että päätin jakaa ajatuksiani.

Sukupuun tekeminen on nykyään yllättävän hankalaa. Tuttu tarina on se, että nainen ja mies hankkivat parikymppisinä 1-2 lasta, tulee ero ja nainen jatkaa yksinhuoltajana. Pian nainen tapaa uuden miehen ja hankkii tämänkin kanssa lapsia. Joillakin homma jatkuu vielä tämänkin jälkeen ja hankitaan lisää lapsia. Eräs läheiseni on hankkinut 3 lasta, joilla kaikilla on eri isä. Tosin lapset eivät tätä tiedä, vaan luulevat kaikki olevansa keskimmäisen lapsen isän biologisia lapsia.

Sodan aikaisina vuosina naiset pysyivät useimmiten yksinhuoltajina, jos mies oli kuollut. Hyvä jos nyt ollaan edellisestä miehestä päästy eroon, kun odotetaan jo uutta lasta toiselle. Räikeimpiin tarinoihin on kuulunut myös sellaiset tapaukset, joissa nainen on huijannut käyttävänsä ehkäisyä (näyttää e-pillerilistaa) ja kappas muutaman kuukauden seurustelun jälkeen odotetaan yhteistä lasta. Nainen haluaa sitoa miehen kiinni itseensä ja parhaiten se ilmeisesti onnistuu, kun omistaa jotain yhteistä.

En tarkoita sitä, etteikö äitikin ansaitsisi uutta onnea eron jälkeen. Mutta tuntuu vain siltä, että päätä ohjaa enemmän omat halut kuin ajatukset lapsen parhaasta. Joskus melkein itkettää, kun näkee hiekkalaatikolla lapsia, joiden yh-äidit vetävät lähellä ringissä tupakkaa ja haukkuvat exiään. Ovatko kaikki miehet todellakin kusipäitä ja ero aina heidän vikansa?

Minulla on yksi biologinen sisko ja kaksi velipuolta. On ollut hassua sanoa, että "veli menee mummolleen" tai "veli tulee käymään meidän mummon luona".

Jos minä saisin kirjoittaa lakeja uusiksi, siellä olisi...
-Pariskunnan seurusteltava väh. 2 vuotta ennen kihlautumista.
-Mahdollisen naimisiin menon jälkeen odotettava vähintään vuosi, ennen kuin yritetään lasta
-Vanhempien on yhdessä panostettava suhteeseensa ja osoitettava rakkautta ja kunnioitusta toisiaan kohtaan
-Lapsen/lasten etu on ensisijalla. Lasten elämästä pyrittävä tekemään tasapainoinen ja turvallinen.

Mikä sai minut kirjoittamaan tämän? Kaverini.

Minna tapasi netissä miehen. He olivat tunteneet kaksi viikkoa, kun menivät kihloihin. He olivat tunteneet 2 kk, kun menivät naimisiin. He olivat tunteneet tasan vuoden, kun vauva oli syntynyt. Nyt itketään, että "se toinen onkin erilainen kuin luulin". Minna on 28-vuotias.

Mihin ihmisillä on kiire? Eroamaanko?

Toivoisin, että sellaiset ihmiset, joilla on lapsia useamman kuin yhden kumppanin kanssa, kertoisivat elämästään. Olisi kiva kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia tästä asiasta.

2

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kummastunut immeinen

      Olen ollut nyt neuvolassa muutaman kuukauden harjoittelussa, ja olen kyllä hämmentynyt siitä, miten nopeita parisuhderatkaisuja aikuiset tekee silloinkin kun heidän päätöksensä vaikuttavat merkittävästi lasten elämään. Ydinperhe on katoava luonnonvara, mutta ydinperhe itsessään ei ole mikään itseisarvo - JOSKUS ero on todellakin se oikea vaihtoehto, ja eronnutkin on oikeutettu uuteen onneen, mutta kummasuttaa tosiaan se miten lapsia näissä kuvioissa riepotetaan ja miten kiire aikuisilla on. Yhtään ihmistä tai perhettä en näe asiakseni tuomita, mutta puhutaan sitten vaikka yleisellä tasolla yhteiskunnan kehityksestä...

      • ?enigma?

        saman. Lisäksi pettämisestä on tehty jollain tapaa hyväksyttävää??? Netti on täynnä deitti mainoksia(esim.suomi24 etusivu) ym...missä "käyttäjäkunta" on suurinosa varattuja ihmisiä? Salarakas on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, avioliitossa ei PUHUTA ei ratkota ongelmia vaan erotaan tai aletaan elämään kaksoiselämää rakastajan/rakastajattaren kanssa?? Siis mitä hittoa ei voi muuta kun ihmetellä??? Ydinperheet ovat harvinaisia nykyään, meidänkin lähipiirissä on muutama ydinperhe muut uusioperheitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      299
      3418
    2. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      202
      2941
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2524
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      167
      1289
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe