Kiertue peruuntuu!

Yhtyeen tiedottajan mukaan Bonolle on tehty selkäleikkaus Münchenissä Saksassa. Laulaja viettää sairaalassa ainakin lähipäivät.

Tiedottaja ei kertonut, millaisesta vammasta on kyse tai miten laulajan selkä vioittui. Kiertueen jatkosta tai mahdollisista peruutuksista ilmoitetaan lähipäivinä.

360 Degrees -kiertueen oli määrä jatkua Salt Lake Cityssä 3. kesäkuuta. Eurooppaan kiertueen on määrä tulla elokuussa, jolloin U2:n on tarkoitus soittaa kaksi keikkaa myös Suomessa.

- Lähde iltalehti.fi -
16617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Bonon olisi pitänyt varoa noita 360 asteen käännöksiä. Tahtoo nuoremallakin iällä käydä selän päälle.

Äänestä
  • Ponolla ei oo koskaan ollu selkärankaa missään hommassa. Näin siinä sitten käy!

    Äänestä

  • selekä kirjoitti:

    Ponolla ei oo koskaan ollu selkärankaa missään hommassa. Näin siinä sitten käy!

    Toivotaan kuitenkin, ettei mitää vakavampaa ja pysyvää vammaa ole syntynyt, koska 50v papalta tuollaiset ei ihan itsestään parane, vaikka kuinka huippulääkärit hoitaisi.

    Äänestä

  • Boono_ kirjoitti:

    Toivotaan kuitenkin, ettei mitää vakavampaa ja pysyvää vammaa ole syntynyt, koska 50v papalta tuollaiset ei ihan itsestään parane, vaikka kuinka huippulääkärit hoitaisi.

    miksi sitä ei voida kertoa mitä sille oikein siellä harjoituksissa kävi, tippuko lavalta vai innostuko hyppimään niin että kaatu selälleen???

    u2 vois muutenkin alkaa rauhoittumaan ja kirjoitella hitaampia biisejä niin ei tarvis niin lavalla pomppia hahah..

    Äänestä

vielä paljon aikaa, tuskinpa niin kauaa joutuu olemaan toipilaana.

Äänestä
  • Noi selkäsairaudet on vittumaisia, niitä ei välttämättä saa edes leikkauksella kuntoon .

    mut siis kiertueen pitäis alkaa kesäkuun 3. päivä ja tiistaina pitäis olla harjoitukset.

    Eli kaikki voi joko perunntua tai päivämäärät muuttua tai....

    Äänestä

  • ??????????????...... kirjoitti:

    Noi selkäsairaudet on vittumaisia, niitä ei välttämättä saa edes leikkauksella kuntoon .

    mut siis kiertueen pitäis alkaa kesäkuun 3. päivä ja tiistaina pitäis olla harjoitukset.

    Eli kaikki voi joko perunntua tai päivämäärät muuttua tai....

    vaikka harjoitukset ja osa keikoista peruuntuisi, kunhan bändi vain esiintyy Helsingissä 20.-21. elokuuta koska sinne minulla on liput.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    vaikka harjoitukset ja osa keikoista peruuntuisi, kunhan bändi vain esiintyy Helsingissä 20.-21. elokuuta koska sinne minulla on liput.

    eka keikka jo on siirretty Salt Lake Cityssä , niin tiedossa voi olla lisää lykäyksiä, koko kiertueen lykkäys tai koko kiertueen peruminen. Hesan keikkakin voi olla vasta syyskuussa tai...

    Äänestä

  • ei voi tietäää kirjoitti:

    eka keikka jo on siirretty Salt Lake Cityssä , niin tiedossa voi olla lisää lykäyksiä, koko kiertueen lykkäys tai koko kiertueen peruminen. Hesan keikkakin voi olla vasta syyskuussa tai...

    voi myös ajatella niin että kun bändi on jo soittanut monta konserttia USA:ssa, niin voivat perua sieltä keikat mutta soittavat Suomessa koska eivät ole soittaneet täällä sitten vuoden 1997.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    voi myös ajatella niin että kun bändi on jo soittanut monta konserttia USA:ssa, niin voivat perua sieltä keikat mutta soittavat Suomessa koska eivät ole soittaneet täällä sitten vuoden 1997.

    19. 2010 heinäkuuhun asti peruttu. eli jos bonon kuntoutus kestääkin yli 8 viikkoa, niin lisää peruutuksia voi olla luvassa ja ne hesan keikat on vain kuukauden päässä nyt perutusta new yorkin keikasta.

    niin ja 8 viikkoa minkä lääkäri oli määrännyt kuntoutukseen on minimi.

    eniten mua vituttaa jos niitä lippuja ei saa vaihdettu rahaksi takasin vaan joutuu odottamaan ensi vuoteen =S

    Äänestä

  • rahat takaisin kirjoitti:

    "19. 2010 heinäkuuhun asti peruttu. eli jos bonon kuntoutus kestääkin yli 8 viikkoa, niin lisää peruutuksia voi olla luvassa ja ne hesan keikat on vain kuukauden päässä nyt perutusta new yorkin keikasta.

    niin ja 8 viikkoa minkä lääkäri oli määrännyt kuntoutukseen on minimi."

    No joo mut itse en ole huolestunut Helsingin keikkojen peruuntumisista koska mitään sellaista tietoa ei ole annettu, ainoastaan Pohjois-Amerikan keikat on siirretty 2011 vuodelle.

    mutta katoskun se 8 viikkoa on lääkärin mukaan minimi, niin 4 viikkoa siihen lisää jos ei tää teräsmies paranekkaan minimiajassa niin peruvat hesankin keikat .

    toistaiseksihan ne on käskeneet usan miljoonaa ostettua lippua säilyttämään lippunsa et soittelevat sitten kun jaksavat ensi vuonna. itse kyllä vaihdan lipun takaisin rahaksi jos vaan sellainen on mahdollista. siis tää bonohan oli halvaantunut, miksi sitä ei voida kertoa mitä siellä harjoituksissa oli oikein tapahtunut???????

    Äänestä

LOS ANGELES, May 21, 2010 /PRNewswire via COMTEX/ — Following Bono’s unexpected back surgery earlier today, Live Nation confirmed that the U2 360 tour launch previously scheduled for June 3rd in Salt Lake City has been postponed.

U2 fans with tickets to the June 3rd event are encouraged to retain tickets until updated show information can be provided.

Additional tour information will be forthcoming.

http://www.u2exit.com/

eli eka show on lykätty....mut ei vielä peruttu

Äänestä
  • Veikkaampa, että se bändin lopettamispäätös 360 kiertueen jälkeen ei ainakaan himmene tämän onnettomuuden jälkeen. Eli U2: loppulaskenta on käynnistynyt, niin surullista,kuin se onkin.

    Bye Bye U2

    Äänestä

  • kdkdkdkdkd kirjoitti:

    Veikkaampa, että se bändin lopettamispäätös 360 kiertueen jälkeen ei ainakaan himmene tämän onnettomuuden jälkeen. Eli U2: loppulaskenta on käynnistynyt, niin surullista,kuin se onkin.

    Bye Bye U2

    johan ne siirti perutut usan konsertit ensi vuoteen, et sen verran on rahaa kiinni niissä miljoonassa lipussa että ei ole u2 lla varaa perua niitä. jostain iltalehdestä luin vuosi sitten että kiertue alkaa tuottamaan vasta helsingin kohdalla , nyt se tuottokin peruuntu ensi vuodelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

justjoohei kirjoitti:

Yhtyeen tiedottajan mukaan Bonolle on tehty selkäleikkaus Münchenissä Saksassa. Laulaja viettää sairaalassa ainakin lähipäivät.

Tiedottaja ei kertonut, millaisesta vammasta on kyse tai miten laulajan selkä vioittui. Kiertueen jatkosta tai mahdollisista peruutuksista ilmoitetaan lähipäivinä.

360 Degrees -kiertueen oli määrä jatkua Salt Lake Cityssä 3. kesäkuuta. Eurooppaan kiertueen on määrä tulla elokuussa, jolloin U2:n on tarkoitus soittaa kaksi keikkaa myös Suomessa.

- Lähde iltalehti.fi -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu