..juttua Lukijalta -sivulla. Vanhoillslestadiolainen Simo Pulkkanen Kärsämäeltä otsikoi: "anteeksiantoa ei saisi evätä keneltäkään". Kirjoittaja vastaa myös kysymykseen, miksi kaikki puhujat RY:llä ovat miehiä. Se on korkeimmas käres..
Miksi seuroissa kuuluttajat ovat aina miehiä ja leireillä on vain leiri-isäntiä eikä leiriemäntiä. Esimerkiki kaikki rippikoululeirit ovat miehen vetämiä?
Miksi seuroissa kuuluttajat ovat aina miehiä ja leireillä on vain leiri-isäntiä eikä leiriemäntiä. Esimerkiki kaikki rippikoululeirit ovat miehen vetämiä?
Vastaukset 35
Vanhimmat
..että joku(Maire-Liisa Salmela Yliviekasta) halusi viikko siten palstalla evätä anteeksiantamisen.
Aloittajana kysyin, miksi seuroissa kuuluttajat ovat aina miehiä ja leireillä on vain leiri-isäntiä eikä leiriemäntiä? Esimerkiki kaikki rippikoululeirit ovat miehen vetämiä? Onko nämäkin miehet "Taivaan Isä osoittanut tehtävään", kuten Pulkkanen kirjoittaa. Naisia ja miehiäkin on Jumala osoittanut raamattuluokan ja pyhäkoulun opettajiksi.
rippileireillä!
Meitä ainakin 80-luvun puolessa välissä nöyryytettiin ja kormuutettiin armeijatyyliin juuri reserviin siirtyneen vänrikin (S..lio) toimesta. Ja leiri-isäntä sekä muut nauroivat katketakseen kun poikia nöyryytettiin.
Kirkon täytyy ottaa SRK:lta rippikoululeirioikeus pois!
Pöhköä keskustella siitä, voiko anteeksiantamuksen evätä. Ei sellaisesta päättäminen ole ihmisen vallassa. Siinä olen tuon Simon kanssa samaa mieltä.
Keskustelisivat sen sijaan siitä, onko rippisalaisuus raamatunmukainen, koska rippisalaisuudestahan tässä on kyse.
lukee: "Jeesuksen nimessä ja veressä"?
"Jos haluaa evätä anteeksiantamisen, se on mielestäni yksi henkisen väkivallan muoto, mitä maailmassa harjoitetaan. Olen törmännyt sellaisiin ihmisiin, he ovat tosi katkeria."
"maailmassa" tarkoittaa SRK-lahkon ulkopuolisia ja siellähän on vain katkeria ihmisiä - tuon mukaan ei henkistä väkivaltaa esiinny itse lahkossa vaan kaikki vilkutellen anteeksiannetaan ja rikokset peitellään sekä rikolliset (ne kanssarikollisetkin) suojellaan?
Kirjoituksesta tuli mieleen, että eivl-perheissä lapset elävät vihassa ja hirveissä riidoissa kun eivät osaa sopia vl-malliin rikkeitään. Ihan kuin muualla sanotut 'anteeksi ja saat anteeksi' eivät merkitisi mitään?
Tuo on vl-valhetta ja panettelua meistä muista.
Olen itse parikymppiseksi asti ollut vl ja lestad. kodissa kasvanut. Sittemmin lähdin liikkeestä. Erinäisten hengellisten erimielisyyksien voksi jouduin sukulaisteni ja muutamine muiden vl.ien hampaisiin. Voin rehelisesti sanoa, että kukaan "maailman " ihminen ei ole loukannut ja häpäissyt minua ikinä samassa mitassa kuin vl:t ovat tehneet. Kotirauhan häirinnästä kunnianloukkaukseen ja herjaamiseen. He eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi mitään. Surullista mutta totta.
"Täällä maailmassa on ollut vain yksi ihminen, joka on ollut täydellinen.
Ja sen sovitustyön kautta meille kaikille on annettu mahdollisus säilyttää taivasosuus." , kirjoittaa S.P.
Jeesus sanoo Paavalia valituksi. Paavali sanoo: "kristus elää nyt minussa". Jeesus sanoo: "olkaa täydelliset niin kuin taivaallinen Isä on täydellinen" ja "te tulette tekemään näitä samoja tekoja kuin hän. Vieläpä suurempiakin kuin ne ovat". "Nämä merkit seuraavat niitä, jotka minua seuraavat: ..vaikka hän joisi myrkkyä, se ei häntä kuoleta/vahingoita".
Edelleen: "joka ei ota ristiänsä ja kiellä itseänsä, ei voi olla minun arvoiseni". Täydellisyys on ensimmäisestä ylösnousemuksesta osallisuudessa: "jotka ovat arvolliset pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemuksesta osallisiksi..(Luuk.20:34..) "autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisestä ylösnousemuksesta. Häneen ei toisella kuolemalla ole lainkaan valtaa"(Ilm.20:6).
"Kaikki kuolemme Aatamissa, kaikki tehdään eläväksi Kristuksessa" (1.kor.15:19..). Jeesus Kristus sanoo: "Isä ja minä olemme(jälleen) yhtä". Kristuksessa eläväksi tullut, ylösnousemuksesta osallinen on taas "täydellinen niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen". Tässä on lunastus ja sovitus. Tuhlaajapoika on palannut "kotiin Isän luo".
Kirkossahan on yleisesti sijaissovitusoppi, mikä ei ole Jeesusken eikä Hänen aikansa oppi.
..maailmaa rakastanut, että antoi ainoasyntyisen(monogenes = yksin Isästä syntynyt) poikansa, että jokainen joka uskoo". Kristus ja Isä ovat yhtä. Ihme, kun kukaan ei ollut laittanut vielä tätä. Tarkoittaa, että Kristus tekee eläväksi ihmisen. "Olemme maailmassa mutta emme maailmasta". Olemme siis Jumalasta mutta emme Jumalassa - vielä. Kristus tekee mahdolliseksi yhtymisen Isään. Kukin vuorollaan, jällensytyminen huomioon ottaen. "Jos olisimme panneet toivomme vain tämän elämän varaan"(1.kor.15:19).
Raamattua voi tulkita monin tavoin. Yksi tulkinta on oikea.
jälleensytymisellä?
siis hoitokokouksissa metsää ja ryminällä, kun anteeksianto evättiin? Siis Pulkkanen sanoo, ettei anteeksiantoa saa evätä ja sitten kuitenkin hoitokokousmiehet saavat evätä? Siis siis ...
seurakunnan edessä ja anoivat armoa, mutta sitä ei annettu!
Nykyään annetaan anteeksi tuosta vaan vaikkapa pedofiilille, eikä vaadita edes asian korjaamista esivallan edessä...
Sairasta meininkiä.
te hourupää uskovais papit ja johtopapparaiset yhtään häpeä, todella ettekö yhtään häpeä...
olette munanneet ja sotkeneet kasvonne heidän edessään, joita olette melkein pilkkananne pitäneet polvillaan,mummoista pikkulapsiin.
Ei ne älyä hävetä, eikä kukaan edes noussut vastustamaan sitä sairasta menoa. Nyt muka ollaan niin eri mieltä, että minua ihan oksettaa.
suorittamaa sovitustyötä kaikkien ihmisten syntien ja sairauksien edestä voi kukaan toinen ihminen kieltää tai pidättää.
tosiaankaan syrjään pistää, jos joku haluaa sen Kristuksen sovitustyön omalla kohdalleen ottaa. Sitä ei voi tosiaan kukkaan kieltää ottamasta vastaan.
miten tämä nyt on, Jari-Kyästi? Kun hoitokokouksessa haluttiin ottaa sovitustyö kohdalle, niin hoitomies ei antanut? Vai?
Näin on. Hoitomies ei antanut, vaikka hoidettava olisi halunnut.
tuo Pulkkasen teksti? Tai ainakin hyvin ristiriitainen? Kuin koko LLL -liike. Maallinen valta kiehtoo ja sitä pyritään käyttämään liikkeen avulla. Mitä isompi liike, sen isompi myös maallinen valta. Liike isona ja kurin alla, niin ei rönsyä ja kunnallisvaaleissa ääniä riittää, samoin kuin eduskuntavaaleissa.
näin on.
Näillä sanoilla suureen ääneen huutaen kuuluisa SRK:n lähettämä hoitomies K.M. julisti 13- ja 14-vuotiaat pojat saatanalle heitetyiksi. Itse olin paikalla ko tilaisuudessa, ja siihen loppui minun uskoni vl-järjestöön. Pojille ei luettu tätä ennen edes mitään syytettä, vaan Keke heitti heidät saatanalle heidän "naamanilmeensä" vuoksi!
Eikä ole kertaakaan katunut tämä hoitomies. Pojat ovat jo aikuisia perheellisiä miehiä ja "Kerubi" vanha mies, mutta Keken tunto ei ole vieläkään herännyt anteeksipyyntöön. Tuskin herääkään...
Ei 2000v sitten tapahtunutta lain täyttämistä, sekä sovitusta voi kukaan muuttaa.
Ne 12, nimeltä mainittua on kuoilleet, joilla siihen oli mahdollisuus, Herransa iste antamana.
Asia on suurta saatanan työtä, sekä Jumlan pilkkaa.
Kes.
se mitenkään Lestadiolaisuutta?
Saatanana. On sitä vieläkin.
Kerron sinulle. Saatanan alkuperäinen nimi oli revolution jälkeen SYYTTÄJÄ, ihna kuten VL hoitaja, syyttäjä turhistakin.
...on? Eli? Vielä kerran; Pulkkanen sanoo, ettei anteeksiantoa saa kieltää ja hoitomies sanoo, että saa? Siis mitä SRK on mieltä?
Eli SRK:lla ja sen Rauhanyhdistyksillä (eli seurakunnilla) on tämä kuuluisa avainten valta, jolla he voivat evätä anteeksiannon keneltä tahansa ja ottaa taivaspaikan pois oman harkintansa mukaan sekä antaa sen takaisin perusteita sen kummemmin kertomatta.
Varsinkin hoitokokousaikana tätä avainten valtaa käytetiin rankalla kädellä. Ensin muummot ja vaarit heitetiin saatanalle ja sen jälkeen puhdistettiin nuoriso "Jumalalle kelpaamattomasta aineksesta".
päätoimittajan vaihtumisen myötä. Edellisen päätoimittajan aikanahan SRK:sta ei kirjoitettu mitään negatiivista Kalevassa, vaan jokaiseen juttuun kysyttiin konttorin suostumus!
ja on hyvä, että Kaleva on valinnut rohkean ja suoran linjan myöskin tästä asiasta kirjoitettaessa eikä sensuroida vl-liikkeestä kirjoitettuja suoraan asiasta puhuvia tekstejä.
Hieno asia paikalliselta lehtivaikuttajalta!! Todella hienoa!
rulettaa nykyään myös Oulun seudulla. SRK:n miehillä on naama entistä enemmän mykkyrällä.
Se on hienoa se!
Melperi, tuletko muuten suviseuroihin liperiin? Aurinkoista kesää sinulle!
milloin pistävät rätin Mantilan suun eteen. Mutta tähän asti hyvään suuntaan on mennyt. Miten Oulun seutu onkin voinut olla näin pimeää keskiaikaa? Miten SRK on saanut touhuta aivan omiaan? Hengellinen valta yhdessä maallisen vallan kanssa. Näinhän keskiajalla silloinen kirkko valjastettiin.
on tulla Liperin suviseuroihin. Vakaa aikomukseni on tehdä siellä parannus.
Kalevakin on saanut vapauden kirjoittaa totuutta, ilman sensuuria.
Kenet ajattelit parantaa ja minkälaisesta vaivasta?
En taida tulla Liperiin.
Hyviä hellepäiviä myös itsellesi!