Suomalaiset poliitikot / työttömyys

Iltalehden uutisointia alla

Suomi haluttiin poliitikkojemme toimesta liittää euroopan unioniin. Tuossa alla on tulos. Tapahtumaa yritellään peitellä sellaisella verukkeella että Suomesta loppuisi työvoiman saatavuus. Hevon paskaa.. Työttömiä on suuri määrä, joita kurssitetaan nimellisillä kursseilla joista hyötyvät ainoastaan kurssittajat. Tuttavani oli takavuosina metallimiehenä pakollisella kahden viikon kurssilla, jossa hänelle opetettiin mm porojen korvamerkintöjä. Mitenkä tuollainen porojen korvamerkintäluento valmensi metallimiestä työnsaantiin tai muuhunkaan? Kuten jo mainitsin, ainoa joka tästä kurssituksesta jotakin hyötyi oli luennoitsija ja poliitikot, jotka teettivät työttömyystilaston tuolloin, jolloin suuri määrä työttömiä ei ollut työttömänä vaan kursseilla, joten olivat siis poisluokiteltuna työttömyystilastoista.

"Ulkomaalaiset rakennusmiehet työskentelevät riistopalkalla
Perjantai 21.5.2010 klo 14.35 (päivitetty klo 17.24)
Rakennusliiton toimitsijat tarkastivat torstaina Helsingin julkisivusaneeraustyömaita.



Alimmillaan ulkomaalaiset työntekijät paahtavat muutaman euron tuntipalkalla. (Kuvan henkilö ei liity tapaukseen) (JOUKO LESKELÄ)Selvityksen mukaan ei tarvitse ihmetellä sitä, miksi ulkomaalaiset työntekijät syrjäyttävät kotimaiset työntekijät.

Alimmillaan ulkomaalaiset työntekijät paahtavat muutaman euron tuntipalkalla. Eräs virolainen telineasentaja työskenteli jopa 600 euron kuukausipalkalla.

Suomalaisten vastaavaa työtä tekevien työntekijöiden työehtosopimukseen perustuva palkka on 2 500 euroa kuukaudessa. Lisäksi työnantajan maksettavaksi jää vielä 70 prosenttia sivukuluja.

Suomalaiset vähemmistössä

Pää- ja aliurakoitsijoiden työntekijöistä 64 prosenttia oli ulkomaalaisia ja suomalaisia vain 36 prosenttia. Päivän aikana toimitsijat tarkistivat lähes 50 eri työmaata, joilla toimii pääurakoitsijoina 26 ja aliurakoitsijoina lähes 100 eri yritystä.

Vähän vajaa puolet ulkomaalaisesta työvoimasta oli Suomeen rekisteröityjen yritysten työntekijöitä ja loput "lähetettyjä työntekijöitä".

Valtaosa ulkomaisesta työvoimasta tulee Virosta. Loput Puolasta, Ukrainasta ja Venäjältä.

Ulkomaalainen työvoima on kasvanut vuodessa räjähdysmäisesti. Huhtikuussa ulkomaalaisia työntekijöitä oli vain 22 prosenttia. Heitä on nyt vuotta myöhemmin 42 prosenttia enemmän."

6

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matikanope-

      Jos Huhtikuussa oli ulkomaalaisia työntekijöitä 22 prosenttia ja nyt vuotta myöhemmin on 42 prosenttia enemmän niin montako prosenttia on ulkomaalaisia työntekijöitä nyt?
      Vastaus: 31,24 prosenttia

      • toimittajan syy

        Lehtitoimittaja ei ole kirjoittanut oikein. Ei ole aloittajan, vaan lehtitoimittajan vika, jos on väärä tulos lehtikirjoituksessa. Tosin mielestäni 64-42=22. Lehtitoimittaja ei tiedä prosentin ja prosenttiyksikön eroa. Magnus lainasi lehtikirjoituksesta luvut, kuten lainausmerkkien käytöstä on pääteltävissä.

        "matikanope-", opettele sinäkin pilkun ja ison alkukirjaimen käyttö. Tekstissäsi on paljon kielioppivirheitä.


    • ja tilastot

      Mainitsitkin kaiken tarvittavan työttömyyden tilastokikkailusta. Metallimies ei todellakaan hyödy porojen korvamerkinnästä. Kyseessä on "pakkokoulutus", kun ei ole tarjolla alan koulutuksia. Jos ei osallistu tarpeettomaan työvoimapoliittiseen koulutukseen, menettää työttömyyspäivärahansa.

      Rakennusalan (ja muidenkin alojen) ulkomainen työvoima johtuu halvemmista palkoista. EU vaikuttaa asiaan, sillä Lissabonin sopimuksen eli EU:n perustuslain mukaan työntekijälle maksetaan hänen kotimaansa mukainen palkka, ja Puolan, Viron, Ukrainen ja Venäjän TES:ssa palkka on alempi kuin Rakennusliiton palkka. Samasta syystä pörssiyhtiöt ovat investoineet ulkomaille, lähinnä Aasiaan, ja lopettaneet Suomen tehtaansa.

      Suomesta ei lopu työvoiman saatavuus. Media väittää esim. hoitoalalla olevan työvoimapula, mutta samaan aikaan on lähi- ja sairaanhoitajia työttöminä. Samoin on rakennusalalla jne. "Tarvitaan osaavaa työvoimaa", ammattiliitot ovat sanoneet uutisissa. Vain kotimainen työvoima osaa mielestäni. Veikkaan, että OL3 ei ole tehty kestämään pohjoismaisia ilmasto-olosuhteita ranskalaisten johdolla, kun siellä on enemmän ulkomaista kuin kotimaista työvoimaa.

    • Juntti Satakuntalain

      Niin se vain on, että jonkun nuo työtkin pitää tehdä ja kaikki kustannukset muodostuvat juuri ylisuuren palkkatason mukaan. Menkää viroon niin siellä on rakennustarvikkeetkin alle puolet suomen hintatasosta jne. Tuodaan sitten halpameista oikean kustannustson tavaraa ja myydään niitä sitten toinen toisillemme niin kyllä kaikki palvelulla työllistyvät.
      Näissä korkeissa palkoissa kun on se taipumus kuin vahan hyvän ajan paskahuuseissa, eli talvella paskakasa nousee huippukorkeuksiin ja keväällä sitten koko kasa sortuu. Pidetään vai kiinni korkeasta palkkatasosta ja hyvästä elintasosta työttöminä ja pienituloisina eläkeläisinä niin meidän käy samalla tavoin. Onneksi tuo eurokin sitten hieman romahti kuten paskakasa niin on meilläkin parempi toivo parantaa työllisyyttä, mutta nuo ikuiset palkankorotukset vai romuttavat järjestelmää. Hyvä jos palkkaa eli rahaa tulee jokapäivä lisää, mitä niitä aina muka korottaa. Hölmölästä ollaa kotoisin vai täysin metsäläisiä.

      • Jo pitkään, vuosia sitten, että miksi aina lakkoillaan palkkojen nostamiseksi kun seurauksena kuitenkin on välitön elinkustannuksien nousu. Pitäisi lakkoilla elinkustannuksien laskemiseksi.


      • Juntti Satakuntalain
        MagnusVonLagerbom kirjoitti:

        Jo pitkään, vuosia sitten, että miksi aina lakkoillaan palkkojen nostamiseksi kun seurauksena kuitenkin on välitön elinkustannuksien nousu. Pitäisi lakkoilla elinkustannuksien laskemiseksi.

        Tässä nyt nautitaan suurien korotusten seurauksena kasvavasta työttömyydestä ja tuotannon ulosliputuksesta halpamaihin. Kerroin myös aikoinaan mielipiteeni jo euroon liityttäessä, eli tämän jälkeen joustaa enää työttömyysjonon pituus. Ennen devalvoitiin määräväleina ja juuri euron liittymän edelle oli viimeisin "mahalasku" mm isolle osalle yrittäjiä ja taas ollaan samassa tilanteessa mutta eipä devalvoi muuta kuin eurooppa kokonaisuudessaan, kiitos Kreikalle tästäkin hyvästä, ehkä pian vientikin vetää. Onneksi tuo AY liikkeen voima alkaa hieman hiipumaan, mutta kuntataso ontuu pahasti kun koululaisille ei enää taida löytyä kyniä ja ruokakin alkaa heikkenemään. Pitää taas nostaa kuntaveroja, että pärjätään perskeles paremmin mekin eläkeläiset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      83
      5960
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      290
      5261
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      47
      3318
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      10
      2786
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2713
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1655
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1585
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1470
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      30
      1439
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      177
      1048
    Aihe