Jos kohtaisit törmäisit häneen tuolla ulkomaailmassa? Miten luulet hänen reagoivan? Tai miten sinä reagoisit?
Itse olisin luultavasti monttu auki niin kauan, että hän sanoisi jotain. Jos hän hymyilisi minulle, tirauttaisin mahdollisesti pari kyyneltä.
Ja kyllä, olen mies.
Itse olisin luultavasti monttu auki niin kauan, että hän sanoisi jotain. Jos hän hymyilisi minulle, tirauttaisin mahdollisesti pari kyyneltä.
Ja kyllä, olen mies.
Vastaukset 40
Vanhimmat
taida olla kaipaamasi henkilö, kun itkemään alat;(
se on asia, jota en nyt tällä minuutilla osaa ennakoida.
Kun näen ja kohtaan Hänet pitkän ajan jälkeen, reaktio voi olla mikä tahansa,
mutta pelkää Häntä en. Vaikka olen nainen, saattaa pumppu olla lujilla,
voin ehkä pyörtyä, en tiedä.. itkukin voi tulla..
halaisin ja jäisin juttelemaan jos mahdollista. Ainakin kuulumiset!
Voisin vaikka suukonkin antaa...
olen siis nainen , jos näkisin hänet, todellakin moikkaisin hymyillen. =)
Ai mitenkö hän reagoisi , toivoisin että tervehtisi ja hymyilisi , kenties vaikka tulisi juttelemaan , menisimme vaikka yhdessä kahville jos mahdollista.
kyyneleen takia kannattaisi varmaan jo itsekin tehdä jotain asiaa eteen päin vievää, vai mitä?
Itselle tulee välillä tuo sama asia mieleen. Mutta sitten muistan taas miksi olen tässä tilanteessa. Vaikka se tekisi minut onnelliseksi nähdä hänet taas, niin samalla tulisin uskomattoman surulliseksi, koska en voi häntä saada.
taustalla sun aiheuttama eroaminen?
Tuli vaan mieleen.
on
pään pois.
katkeruushan ei kaunista.
esim: Kylläpäs on hienoja ilmoja pidelly..(pokka pitää)
Hyppäisin hänen kaulaansa ja halaisin lujasti. Sen jälkeen suukottaisin molemmat posket ja korvat märiksi.
Sinä seisoisit ihan kauhusta kankeena ja nolostuneena sanoisit *mitä ihmettä sä oikeen teet?*
Sinä kun olet luonteeltasi aika korrekti ja minä spontaani.
Sitten toivuttuasi sulta kenties saisi pienen hymynkin ja sitten alkaisi loppumaton jutustelu.
Voi ei, saisinpa nähdä sut/hänet.
Ja joo, olen nainen.
sitten kun pari kyyneltä valuisivat pitkin poskiasi, hän halaisi sinua ja kertoisi kuinka on ikävöinyt sinua.
kuin karkuun lähtis.... paraskin tässä sanomaan, kun itsellä tahtoo jää se monttu auki :)
Pieni herkkyys miehessä on hyvästä, mutta itkupillit on asia erikseen.
.....
niin kuin ei huomaisikaan. Kokemusta on. :(
Minä hymyilisin ja moikkaisin ja kyselisin kuulumiset. :)
mitä tahansa, että en joutuisi kasvokkain... vaihtaisin suuntaa, pakenisin, mitä tahansa muuta kuin tapaisin hänet. Sitten yksin ollessa itkisin. Hänen tapaamistaan en kestä. Enkä halua. En ikinä enää.
teko toiselta, että vaihtaisit suuntaa ja pakenisit ? Kuitenkin itkisit yksin ollessasi ? Minä olen ollut se, jonka luota paettiin tuossa tilanteessa ja se tekee minut edelleen surulliseksi. En tiedä pakenemisen syytä. Olisi oltava edes kohtelias, muutama sana vaihdettava, että toinen välttyisi ikuiselta traumalta. Tässä miettimistä itse kullekin.
ei ole muuta keinoa selvitä kuin häipyä. Aina ei selittelyt ja selvittelyt auta, ainakaan pahimmassa vaiheessa, päinvastoin, tuska lisääntyy. Nyt on vain hyvä ajatella, että haista äijä... !
M mies. Itkin silmät päästäni. Vihdoinkin?
Ja koitin vielä valehdella puolestasi. Mitä toiseen mieheen tulee, niin en voi mitään. En tiedä mitä tehdä niin että asiat olisi paremmin. Koitin olla järkevä ja lojaali, mitä siitä seurasi?
Mitä minun olisi pitänyt tehdä?
Halusin vain hyvän ystävän. Olen todella huolestunut. Tehkää joku jotakin!?
Mitä minun pitäisi tehdä? Hän auttoi minua kun minulla oli vastaava olo.
toisia niin hyvin ,joten ei taida alkaa kyynelehtimään noin herkästi ?
Mutta kohtaaminen olisi varmaan iloinen yllätys ja varmaan itse joutuin nieleskelmään paria "onnenkyyneltä"
jälkeen päin ;)
toisamme syvälle silmiin...halaukseen jäisimme emmekä enään koskaan eroaisi
niin voimakas on vetovoimamme toisiimme :)
Juuri näin arvelisin käyvän, kuten tässä edellä kerrottiin. Täysin käsittämätöntä - ikäkään ei anna helpotusta!
eikä vie muistia vaikka välillä toivois,että helpottas
kasvoiltaan vihamielisyyden ja itse alkaisin itkemään. Näin luulen tapahtuvan, mutta välttelen hänen näkemistään parhaani mukaan, eikä siihen paljon edes tarvitse. Rakkaus ja viha.
juteltais.
Mistäs tommonen johtuu?
polta. Vai oliko minulle vaiko ap:lle? Vastaus ainakin väärässä paikassa, jos ap:lle oli.
vihamielisyydellä muita tunteitaan, niin olen ymmärtänyt hänen käytöksestään. Hän loukkasi ja satutti, ei pyytänyt anteeksi, siksi tiedän että itkisin jos hänet kohtaisin. Minä jopa pelkään häntä ja kuitenkin rakastan.
Surullista tekstiä on. Tietääkö hän että rakastat, eihän kukaan ihminen varmaankaan ainakaan silloin vihaisi. Onko aihetta pelätä? Vaikea sanoa kun ei tiedä tilannetta.
tietää, että rakastan tai tiesi. Hän myös tietää, että pelkään, ehkä siihen ei hänen mielestään ole aihetta. Niin, surullista tekstiä surulliselta ihmiseltä, eikä kyyneleet ole vielä loppuneet.
No, toivon teidän selvittävän asiat irl. En vaan ymmärrä miten voit tykätä jostain ketä pelkäät, minulle sellainen on vastenmielistä. Nukkumatti kutsuu, mukavia unia.
Hän vain sivusilmällä viileästi katsahti ja jatkoi matkaansa kori keikkuen :D
No, eihän meillä keskusteluyhteyttä ollut aiemmistakaan kohtaamisista, mutta jotain kuitenkin.
En tiedä, ehkä hän on kuullut minusta pahansuopia juoruja, silloiseen elämänvaiheeseen kuuluvia ja on antanut juorujen vaikuttaa arvostelukyynsä :/
Oikeasti, kaikki tapahtui pääni sisällä, totta vain on se, ettei hän ollutkaan kiinnostunut. Toivottavasti seuraavan kerran kun näen hänet, pystyn suhtautumaan häneen, kuin kehen tahansa ihmiseen. Onneksi nähdään tosi harvoin.
Jos tapaisin hänet lenkkipolun varrella, ohi en päästäisi pelkällä tervehdyksellä.Katsosisin häntä syvälle silmiin, tarttuisin häntä käsivarteen ja sanoisin että meillä on asioita selviteltävänä ja vetäisin hänet polulta syrjään. Kun olisimme katseilta, halaisin häntä niin lujaa etten ikinä haluaisi päästää irti. Todennäköisesti olisin niin kiihtyneessä tilassa etten mitään järkevää saisi puhuttua, vapisisin vain ja hurmaantuisin hänen läheisyydestään. Mutta tämä on tietysti haavetta! Todellisessa elämässä ei taitaisi tapahtua näin. Pelkäsin niin paljon, että todennäköisesti tervehtisin iloisesti hymyillen ja jatkaisin matkaa itseäni sadatellen "Pelkuri" ja itkua vääntäen. Niin se valitettavasti minun osaltani menisi.
että mitä hänessä pelkäsit? Sitäkö millaiseksi hänet tiesit/luulit VAI sitä mitä tunteita hän sinussa sai aikaan?
sitä etten kykene omia tunteitani hillitsemään. Varsinkin jos toinen ei tunteisiin vastaakaan. Se on nimittäin aika paha paikka "minälle", varsinkin jos on kaikki pelissä. Olen kerran käynyt vastaavan kokemuksen läpi. Kestin kyllä torjumisen silloin, mutta en halua kokemusta toistaa, niin pahalta tuntui. Koko jutusta toipuminen vei monta vuotta. ELI en minä häntä pelkää, vaan omia reaktioitani.
jo tuosta sun viestistä ,voi kuinka tahtoisin selvittää nämä tunteet hänen kanssaan.
Susta vaan tykkään yhä, usko pois... ja onhan meillä tosiaan "unfinished business" niin sanotusti :)
ketjussa kirjoitellut, vaikka ehkä voisikin sopia minuun, mutta oletko sinä tässä ketjussa?
Olen viimeksi kirjoittanut tänne perjantaina päivällä..Outoa!
Tuosta olen haaveillut, kävellyt ... Ja ajatellut, toivonut sen toteutuvan joka kerta, aina mieletön toive lähtiessä. Salpautuminen olis reagointi, nyt vaan en enää välttämättä lähde reagoimaan, ehkä olet maailmassa se ainoa joka minut saa vielä siihenkin lähtemään. Ja sekin vain tuon rakkauden, kosketuksen vuoksi. Leikitellyt joskus ajatuksella että siinä kohtaa vois juosta pakoon toistansa vierekkäin, kunnes ei enää jaksaisi ja vois halata nojata uupuneena hengästyneenä pystymättä EDES sanomaan mitään tyhmää.
Todellisuus ei tarvitsisi olla toteutumatta, kun tuntuu että tuo muu enemmän "harhaa".