surettaa ku aattelee isoveljee. meitä on yhdeksän sisarusta.
mutta tuo 30 vuotias veli on henkisesti aivan rikki.
joskus isä piti sille niin kauheeta henkistä paasousta että se joutu mielisairaalaan. ja se on ihan kummallinen.
onneksi muutti omaan asuntoon, niin ei joudu koko ajan kuuntelemaan isää. Mutta vieläkin aivan isi rakkaan talutusnuoran alla. Mitä isä käskee niin hän tekee.
Tämä on nyt isän ainoa onnistunut kasvatus?? veli on uskossa. :D
Muut eivät ole mistä tämä johtuu?, koska ovat olleet henkisesti vahvempia ja kestäneet isän henkisen ja fyysisen rääkkäyksen.
Hän on kasvattanut lapsensa sadistisesti ja rääkänny. Äiti ei tiedä puoliakaan mitä aikoinaan on tapahtunut, kun on kolmivuorotyöläinen.
Minun ei onneksi tarvinnut kestää kovin kauaa isän terroriaa kun isommat sisarukset puuttuivat asiaan, myöhemmin onnistui vain yöllä herättäminen ja paasaaminen uskon asioista. sisarukset onneksi niin isoja että ei isän onnistu lyödä, ja onneksi ne puolustaa mua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vanhoillislestadiolaisuus tekee liian monista ihmisistä mielipuolia (kuten isästäsi).
-vanhoillislestadiolaisuuspalstalaisista.
valitettavasti totta.
sukurutsaus kunniaan!
odotan innolla että pääsen opiskelemaan. 8 (
että saa hetken raitista ilmaa tästä hullumyllystä!!
kysyn vaan