On tieteellisesti todistettu, että kateus parempiosaisia kohtaan sairastuttaa ihmisen mielen ja sitä myöten myös ruumiin. Terve sielu terveessä ruumissa on sen vastakohta.
Me Duodecimissa olemme aloittaneet laajan tutkimuksen ihmisten allergioiden syistä ja mielenterveyden ongelmista. Molemmat seikat ovat selvitysten mukaan toisiaan tukevia. Tutkimuksen tässä vaiheessa on jo selvinnyt, miten kateus pahentaa ihmisen hyvinvointia, lisää mielensairauksia ja onnettomuuden ja osattomuuden tunnetta. Se myös vahingoittaa ihmissuhteita ja kateussyndrooman ennustetaankin tulevina vuosina johtavan lisääntyneeseen terveydenhoitopalveluiden tuottovaatimuksiin. Mieleltään sairaita alkaa jo olla yli viidesosa ihmisistä. Jopa alle kouluikäisistä 20% kärsii samoista ongelmista. Tätä menoa kansallamme ei ole paljon tulevaisuutta. Vasemmistopuolueet ovat tässä pahimpia syypäitä. Heidän poliittinen sanomansahan on juuri kateudesta kehitettyä melodraamaa.
Me Duodecimissa olemme aloittaneet laajan tutkimuksen ihmisten allergioiden syistä ja mielenterveyden ongelmista. Molemmat seikat ovat selvitysten mukaan toisiaan tukevia. Tutkimuksen tässä vaiheessa on jo selvinnyt, miten kateus pahentaa ihmisen hyvinvointia, lisää mielensairauksia ja onnettomuuden ja osattomuuden tunnetta. Se myös vahingoittaa ihmissuhteita ja kateussyndrooman ennustetaankin tulevina vuosina johtavan lisääntyneeseen terveydenhoitopalveluiden tuottovaatimuksiin. Mieleltään sairaita alkaa jo olla yli viidesosa ihmisistä. Jopa alle kouluikäisistä 20% kärsii samoista ongelmista. Tätä menoa kansallamme ei ole paljon tulevaisuutta. Vasemmistopuolueet ovat tässä pahimpia syypäitä. Heidän poliittinen sanomansahan on juuri kateudesta kehitettyä melodraamaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinulla on ollut aika monta teoriaa siitä, miksi otsonointibisneksesi takkuaa:
1) Kaikki lääkärit ovat lahjottuja
2) Kaikki maailman tutkijat ovat tyhmiä, koska tienaavat vain 2000 euroa
3) Kaikki saippuakauppiaat yrittävät tuhota bisneksesi
4) Kaikki kommarit ovat kateellisia sinulle
Mitä vielä? Unohdin varmaan jotain.
5) Kaikki tikkukikkelit ovat kimpussasi
Sairasrakennussyndrooma (= allerginen, astmaattinen ja reumaattinen oireilu) on lahjomaton.
Se ei valikoi uhriaan koulutuksen, varallisuuden, mielenlaadun (tempperamentti), poliitisen tai uskonnollisen suuntauksen perusteella, ei minkään muunkaan tekijän perusteella, vaan evoluutiota (geeniperimä) ylläpitävien lainalaisuuksien rikkomusten perusteella.
Tieteentekijät ovat olleet mestareita geenisekasorrossa kehittämällä geenitoimintojen suhteen niille vieraita, kemiallisia aineita joiden kanssa teollisuustuotannosta johtuen joudumme päivittäin kosketuksiin ja joita siksi kiertää meidän jokaisen elimistössä kymmenittäin.
Ns. tekninen rakentaminen ja tekninen maanviljely, joiden menestystarina alkoi 1960-luvulla, varmistivat evoluutiovastaisen mikrobipölytyksen niin ihmisten kuin eläintenkin hengityselimille.
Kirjoitit: "ME DUODECIMISSA olemme aloittaneet laajan tutkimuksen ihmisten allergioiden synnytstä ja mielenterveyden ongelmista. Molemmat seikat ovat selvitysten mukaan toisiaan tukevia."
Kun YHÄ VIELÄ Lääkäriseura Duodeciminkin mukaan maatalossa kasvaminen tai "kädet kyynärpäihin multaantyöntö" lapsuudessa estää allergisoitumisen ja asfaltoiminen lisää allergisoitumista, niin mikäli Duodecimin jäsenet olisivat kantansa muuttaneet niin muuttaminen olisi näkynyt ja kuulunut meille kansalaisille MEDIAN kautta jo ajat sitten, joten kirjoituksesi on hölynpölyä.
Myös väitteesi, että KATEUS (kateellinen mieli) OLISI SYYNÄ kosteusvauriorakennusmikrobialtistuksen tuottamaan YKSILÖALLERGISOITUMISEEN kuuluu luokkaan hölynpöly, koska YKSIKÄÄN TIETEELLINEN TUTKIMUS ko. altistuksen aiheuttamiin allergisiin sairauksiin sairastuneiden kohdalla, joita sairauksia AMMATTITAUTILÄÄKETIETEEN MUKAAN ovat VAIN silmätulehdus, laryngiitti, krooninen nuha, allerginen keuhkoputkitulehdus, astma ja kolme eri muotoa oleva allerginen alveoliitti, EI VÄITETTÄSI VAHVISTA.
Ja kun esim.hevosemme homeheinän syönnistä johtuen, kuin myös koiramme ja kissammekin allergisoituvat siinä missä me ihmisetkin, niin allergisoitumisen syytä on haettava muualta kuin kateudesta, koska tiedegurujemme mukaan hevosten, koirien ja kissojen aivotoiminta ei sisällä kateuden tunnetta.
Jo toki eläimet tuntevat kateutta, ainakin joitakin sen tärkeimpiä muotoja. On eläinten aliarviointia ja täydellistä teitämättömyyttä väittää, etteivät hevosemme, koiramme, kissamme tai vaikkapa sikamme tuntisi kateutta, mustasukkaisuutta, vihaa, pelkoa tai jopa rakkautta. Tietenkään tätä eivät voi ymmärtää sellaiset ihmiset, jotka eivät ole eläneet pitkiä aikoja läheisessä kanssakäymisessä, jopa läheisessä suhteessa eläimeen.
Itselläni on ollut onni olla tekemisissä monien kesyjen sekä villien eläinten kanssa, jopa vahvassa henkisessä suhteessa.
Vain ihminen, jonka mielestä on eettistä käyttää hyväksi eläimiä omien mieltymykisen vuoksi voi perustella toimintaansa viitaten esim. eriävään aivotoimintaan. Tiedegurut tykkäävät pistellä pieniä laboratoriorottia kaikenlaisilla aineilla, mutta koska nehän eivät mitään tajua, niin sehän on sitten ihan OK. Eikä se lehmäkään kovin fiksu ole kun ei kirjoittaa osaa, niin syödään se sitten. Kunhan muistetaan rääkätä sitä tehotuotannon nimissä ensin!
Siitä ei ole kovinkaan kauan sitten kun väitettiin että vastasyntynyneellä tai vammaisella ihmisellä ollut tunteita...
Ja minä uskon että koko tämä kateusallergia kirjoitus oli ironiaa. Olenko oikeassa, vai enkö ole väärässä?