amerikankettu koira

jakujala

tällä viikolla astutettu amerikankettu koira. emä kettumiehen susu ja isä kettumiehen jeremiah. kumpikin hakee ja ajaa hyvin. kummatkin ajanu myös karhua ja isälle ammuttu karhu viime syksynä.

tätä rotua ei muu riista kiinnosta kuin pedot joten erittäin hyvä rotu ketunpyytäjille ja muille pedon pyytäjille.

s-postilla voi kysellä lisää:[email protected]

9

965

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenkinomistaja

      Täytyy muistaa, että koiraa vievät vietit;
      Omistan itse jenkin (jonka rotunimike muuten kirjoitetaan yhteen, eli amerikankettukoira), joka on näin vajaan kahden vuoden ikään mennessä ajanut viime talvena kaikkea muuta paitsi kettua; hömpsötti peuran jäljillä, pari jänistäkin on kaadettu.
      Tokihan se on yksilökohtaista.

      • jakujala

        se riippuu myös isännästä että miten koiraa kouluttaa. ite olen vieny jenkin heti ku taloon tullu niin ketun ja muitten petojen jäljille ja vetäny jälkeä esin ketun hännällä mettään ja koira on hyvin sitä seurannu eikä muu elukka ole oikein koskaan kiinnostanu ku pedot. olen myös käyttäny heti pennusta asti poroaidoilla nuita ja jos vähänkään yrittäneet poron suuntaan niin vetäny pois ja vähän ärräpäätä rääkässy koiralle ja vieny oikean otuksen jäljille sen. 10kk ikäsellä pennullakaan ei enää muu kiinnosta ku pedot ja kumpikaan näistä ei ole ees yrittäny jäniksen perään.

      • foxkiller
        jakujala kirjoitti:

        et kai sie pirun tollo ole menny jenkille ampuun jänistä????? siitä koirasta ei enää peto ajuria ees sitte saa. jänikset tekee niin paljon enempi jälkeä yön aikana eivätkä ole kovin kaukana niin tokihan se koira ajattelee joka kerta että ajampa tuota pupua ku se on helpompi löytää.

        tuommosille koiranomistajille ei sais ees jenkkiä antaa/myydä.

        älä ainakaan koskaan käytä sitä jalostukseen ku olet menny pilaamaan hyvän koiran.

        jakujala on ihan oikeassa että paljon riippuu isännästä että mille koiran haluaa koska ajokoirissa 99prossaa on ajoviettiä ja se 1prossa on sitte isännästä kiinni että mille elukalle sen haluaa mutta jenkeillä on niin vahva vietti pedon perään ettei ainakaan minun tuntemat jenkit muuta ees halua ajaa ja tunnen niitä kuiten monta kymmentä.

        tuo "amerikanjäniskoira" joutaa monttuun ja syvälle!!!

      • päättää...
        foxkiller kirjoitti:

        Foxkiller sanoo: "älä ainakaan koskaan käytä sitä jalostukseen ku olet menny pilaamaan hyvän koiran"

        Samassa lauseessa väität, että koira on omistajan pilaama ja toisaalta että se onkin pilalla jo perimältään. Yritä nyt päättää kumpaa tarkoitat.

      • minä vaan
        päättää... kirjoitti:

        Foxkiller sanoo: "älä ainakaan koskaan käytä sitä jalostukseen ku olet menny pilaamaan hyvän koiran"

        Samassa lauseessa väität, että koira on omistajan pilaama ja toisaalta että se onkin pilalla jo perimältään. Yritä nyt päättää kumpaa tarkoitat.

        se meinaa oleen niin että tuollaiset koirat ei ehkä ole perimältään hyviä ja sitte ku vielä on tollo isäntä joka pyytää sille väärää otusta niin lopputulos on selvä.

        monttuun joutaa mokoma piski.

        mistä yhistelmästä sulla on se koira ja mistä kennelistä/kasvattajalta??

      • jakujala
        minä vaan kirjoitti:

        se meinaa oleen niin että tuollaiset koirat ei ehkä ole perimältään hyviä ja sitte ku vielä on tollo isäntä joka pyytää sille väärää otusta niin lopputulos on selvä.

        monttuun joutaa mokoma piski.

        mistä yhistelmästä sulla on se koira ja mistä kennelistä/kasvattajalta??

        jopa täälä on tinka syttyny=)

        mutta kyllä pitää omistajan kattoa itteään peilistä ja miettiä että "mikä minussa on vikana ku en saa jenkkiä ajaan petoa"??

        tuo jäniksen ampuminen jenkille on kyllä vihoviiminen virhe. tuskin tulet koskaan siitä saamaan hyvää petoajuria ja tuskin ees kohtalaista.

        jos sulla tuo jäniksenpyynti kiinnostaa niin mulla olis tiedossa venakon pentuja??=)

        älä ainakaan enää ammu sille jenkille jäniksiä ja jos ammukki niin älä ainakaan puhu siitä kelleen vaan häpiä pimiässä kamarissa ja mieti omaa tyhmyyttäs!!!!

        mulla kans kiinnostais että mistä yhdistelmästä se on ja kuka kasvattaja??

    • jeltsin

      kaverilla amerikkalaane pääasias hirven ajuri.on sitte venäjän jäniskoiralla ajatettu kettuuki.

    • itselläkin

      Kyllähän ei ole suokin voittanutta kettuhommissa.

      • dfgdgdg

        Ei ole oma tammani osoittanut vielä moisia taipumuksia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      438
      1901
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1237
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      113
      1131
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      69
      1125
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      984
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe