"Toivon että voisin mahdollisimman pian luopua toivosta, voisin mahdollisimman pian luopua halusta ja voisin mahdollisimman pian elää rakkaudessa. Toivossa eläminen ylläpitää harhaa, ettei läsnäoleva hetki ole riittävän hyvä.
Halu ylläpitää kiinnittymistä menneisyyteen ja tekee läsnäolevan hetken latteaksi vaikka olisi kaikkien mielihalujemme täyttymys. Rakkaudessa eläminen paljastaa kauneuden kaikesta, tässä ja nyt."
Olen koko elämäni elänyt toivossa, elänyt halussa. Ja nyt uskon löytäneeni sen ihmisen, jonka rakkaudessa haluan elää, ja jolle minulla on annettavana loputon määrä rakkautta.
Minä aion yrittää kaikkeni, päästäkseni hänen elämäänsä. Kuljen läpi kiven ja tulen, välittämättä matkalla tulleista kolhuista ja naarmuista. Päämääräni on selvä. Olen valmis uhraamaan lähes mitä vain, tämän yhden ihmisen rakkauden ansaitakseni. Olen valmis kärsimään, häpeämään, odottamaan, mutta yhteen en ole valmis. Luovuttamaan.
En ole luonnostani yrittäjäihminen, mutta tämä henkilö, hän tuntuu kuin sielunkumppanilta minulle, ja hänen takiaan jaksan yrittää. Toivoisin vain, että hän tietäisi edes olemassaoloni. Mutta hän ei tiedä, eihän hän ole minua koskaan nähnytkään.
Yksi ajatus minua piinaa. Mitä jos kaiken tämän yrityksen, kaiken tämän tuskan jälkeen, jäänkin yksin, tyhjin käsin? Mitä jos yritystäni ei palkita millään tavalla? Mitä jos joudun taas kerran, niinkuin aina, luovuttamaan ja jatkamaan eteenpäin? Minulla ei ole voimia siihen. Hän on päivieni valo, ilma jota hengitän, vesi jota tarvitsen elääkseni. Vaikka enhän edes tunne häntä.
Seconds, hours, so many days
You know what you want but how long can you wait?
Every moment lasts forever
When you feel you lost your way
And what if my chances were already gone?
Started believing that I could be wrong
But you give me one good reason
To fight and never walk away
Onko meidän keskuudessamme on jokin suurempi voima, Jumala, miksi kukakin haluaa sitä kutsua, jokin suuri, korkeampi taho? Jos on, miksei hän kuule toiveitani, tunne tuskaani, ja auta minua? Vai onko minut syntyessäni tuomittu elämään yksin, mutta silti rakastumaan, ja joka ikinen kerta pettymään?
Alan jo menettää toivoni. Mutta luovuttaa en aio, vaikka tunnen sen karvaan pettymyksen olevan tulossa, pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa huomaan, kuinka hän ei luo katsettakaan suuntaani, pikkuhiljaa tunnen kuinka hän melkeinpä toivoo, etten lähestyisi häntä.
This Thing Can't Go Wrong
I Can't Live My Life
Without You
My Life Ain't Worth Living
If I Can't Be With You
I Just Can't Stop Loving You
I Just Can't Stop Loving You
And If I Stop
Then Tell Me Just What
Will I Do
Avautuminen, ei ole pakko lukea
3
782
Vastaukset 3
- sun kirjoituksen
ja jäin pohtimaan siinä olevia ristiriitaisuuksia...
Ensin sanot, että tämä hetki on täydellinen sellaisenaan ja seuraavassa lauseessa kaipaat ihmistä, jota et tunne. Ja jota ilman, et koe olevasi onnellinen.
Kaipaat hänen elämäänsä, eikä hän ole sinua edes nähnyt, mutta silti hänen katseensa suuntautuu toiseen suuntaan...
Ehkäpä en pysynyt ajatuksesi perässä, mutta itse kyllä aloittaisin ennen kaikkea tuota pohdintaa siitä, että tervehtisin tuota ihmistä ja katsoisin minne se johtaa. Mutta kyllähän me ihmiset olemme kovin erilaisia.- ----
Tuli kirjoitettua aikalailla yhteen putkeen. Mutta joo, ihminen on siis minut nähnyt, mutta tuntuu siltä kuin ei olisi.
- ken?
---- kirjoitti:
Tuli kirjoitettua aikalailla yhteen putkeen. Mutta joo, ihminen on siis minut nähnyt, mutta tuntuu siltä kuin ei olisi.
hän sinut huomioinnut on ja välittää varmaankin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641750Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15841Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
- 81626
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92585- 45518
- 47505