Arka kysymys

Olen seurannut palstan keskustelua jonkin aikaa, ja tässä käy niin, että minuakin syytetään kohta feikiksi tai provoksi. Uskallan kysyä silti,

Ystäväni väittää, että ns. pillun päreillä on jotain tekemistä synnytyksen kanssa. Tiedättehän sanonnan "tuhansiksi pilluin päreiksi", Ystäväni ei kuitenkaan tarkentanut asiaa tilanteesta johtuen. Koska en ole vielä koskaan synnyttänyt, niin kertonette ystävällisesti mitä asialla oikein tarkoitetaan,

Pahoittelen aiheuttamaani henkistä vaivaa.
81161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. ...

Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin kutsuttiin tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne olivat alussa puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän niitä käytettiin. Ihan pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet.

Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt luonnollisesti siitä, kun miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin käyttötarkoituksiin. Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun päreisiin.

"Tuo mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi", on varmasti ollut tuttu sanonta eri puolilla Suomea.

Äänestä
  • jotenkin sain tästä hyvät naurut :D ei olis tullut mieleenkään että sillekin sanonnalle on joku tarina.

    Äänestä

  • kiitos hyvistä nauruista !!!

    Äänestä

Sellaista sanontaa olen kuullut, että jokin hajoaa tuhannen pillun päreiksi... lieko sitten jotain tekemistä esim synnytyksen aikana tulleiden repeämien kanssa..?

tuli vaan mieleen...

Äänestä
  • Tuo kuka ensiksi vastasi kysymykseen on oikea vastaus ja liity siis mitenkään synnytykseen eikä pillujen repeämiin. Anteeeksi mut etkö lukenut tuota tekstiä ollenkaan?
    Ja Google on olemassa ihan vaan tiedoksi :)

    Äänestä

  • okke kirjoitti:

    Tuo kuka ensiksi vastasi kysymykseen on oikea vastaus ja liity siis mitenkään synnytykseen eikä pillujen repeämiin. Anteeeksi mut etkö lukenut tuota tekstiä ollenkaan?
    Ja Google on olemassa ihan vaan tiedoksi :)

    Tuo "päre meni vai menikö":n juttu on tunnettu vitsi, jollaisia on keksitty useistakin vanhoista sanonnoista.

    Päre on puusta veistetty litteä pala, joita on käytetty mm. askartetu- ja kattomateriaalina sekä poltettu ennen kynttilöitä valaistustarkoituksessa. (Vrt esim. "päreet paloivat" eli valaisustarpeet loppuivat.) Isosta puusta tulee paljon päreitä, eli "mennä päreiksi" viittaa siis pieniksi palasiksi menemistä ja rikkoontumista. Naisen ulkosynnyttimiin viittaava tehostesana tullee tyypillisestä suomalaisesta alkusoinnusta, saman alkukirjaimen toistosta tehokeinona.

    Äänestä

  • Miksi vaivauduin kirjoitti:

    Et voi sanooa noin koska siitä ei ole mitään näyttöä, että ei tällaisia saunakäyttöön olevia päreitä olisi ollut.
    kummankaan teistä ei kannata puhua varmana asioista kun ei sitä teidetä.

    Mutta synnytykseen se ei kyllä liity mitenkään niinkuin aloittaja ehdotti

    Äänestä

  • liian varmaa tietoa kirjoitti:

    Et voi sanooa noin koska siitä ei ole mitään näyttöä, että ei tällaisia saunakäyttöön olevia päreitä olisi ollut.
    kummankaan teistä ei kannata puhua varmana asioista kun ei sitä teidetä.

    Mutta synnytykseen se ei kyllä liity mitenkään niinkuin aloittaja ehdotti

    Niitä käärinliinoja, joita laitetaan naisen häpyraon päälle synnytyksen aikana, on kutsuttu ainakin Kainuussa pilllun päreiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sippeliin kirjoitti:

Olen seurannut palstan keskustelua jonkin aikaa, ja tässä käy niin, että minuakin syytetään kohta feikiksi tai provoksi. Uskallan kysyä silti,

Ystäväni väittää, että ns. pillun päreillä on jotain tekemistä synnytyksen kanssa. Tiedättehän sanonnan "tuhansiksi pilluin päreiksi", Ystäväni ei kuitenkaan tarkentanut asiaa tilanteesta johtuen. Koska en ole vielä koskaan synnyttänyt, niin kertonette ystävällisesti mitä asialla oikein tarkoitetaan,

Pahoittelen aiheuttamaani henkistä vaivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu