Hollolan seurakunta suunnistaa vanhoilla kartoilla

Hollolan evankelis-luterilaisen seurakunnan miljoonia euroa maksaneessa ja maksamaan tulevassa Sovituksen kirkossa on pihalla opastetaulu, jossa on niin vanha kartta, että siinä lukee vielä Hämeenkosken asemesta Koski.

Muistaakseni kuntalaisäänestyksen perusteella Hämeen läänin Kosken muuttuminen Hämeenkoskeksi vahvistettiin 1995 ja oliko niin, että kunnan nimi vaihtui Hämeenkoskeksi 1995.

Olisiko mitään, jos seurakunta edellyttäisi, että informaatiotauluyrittäjä ei antaisi naurettavaa kuvaa Hollolan seurakunnan kyvystä seurata aikaansa ja kiikuttaisi taulun muualle tai laittaisi siihen ajanmukaisen karta, josta ei ilmene kartan antiikkisuus?

Toinenkin ihmeellisyys liittyy Sovituksen kirkkoon. Kirkon kabinetit ovat Aaron ja Mooses? Onko katsottu liikaa "paholaisen lantaluukkua", televisiosta Aarosta ja onko jotenkin kaduttu Jeesuksen ja kumppaneiden tekoja, kun on valittu noin mooseksenuskoiset nimet? Tuo nimivalinta nimitäin sopisi vaikka synagogaan.
0184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Apostoli Tiennäyttäj kirjoitti:

Hollolan evankelis-luterilaisen seurakunnan miljoonia euroa maksaneessa ja maksamaan tulevassa Sovituksen kirkossa on pihalla opastetaulu, jossa on niin vanha kartta, että siinä lukee vielä Hämeenkosken asemesta Koski.

Muistaakseni kuntalaisäänestyksen perusteella Hämeen läänin Kosken muuttuminen Hämeenkoskeksi vahvistettiin 1995 ja oliko niin, että kunnan nimi vaihtui Hämeenkoskeksi 1995.

Olisiko mitään, jos seurakunta edellyttäisi, että informaatiotauluyrittäjä ei antaisi naurettavaa kuvaa Hollolan seurakunnan kyvystä seurata aikaansa ja kiikuttaisi taulun muualle tai laittaisi siihen ajanmukaisen karta, josta ei ilmene kartan antiikkisuus?

Toinenkin ihmeellisyys liittyy Sovituksen kirkkoon. Kirkon kabinetit ovat Aaron ja Mooses? Onko katsottu liikaa "paholaisen lantaluukkua", televisiosta Aarosta ja onko jotenkin kaduttu Jeesuksen ja kumppaneiden tekoja, kun on valittu noin mooseksenuskoiset nimet? Tuo nimivalinta nimitäin sopisi vaikka synagogaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu