Mistähän tämän alottaisin..
Saan koulusta paperit tässä kuussa, valmistun. Työpaikka on valmiina, senkun menisin töihin jos jaksaisin.
Viime vuonna istuin päivittäin koulussa, yritin käydä koulun mahdollisimman hyvin. Saman vuoden aikana ehdin tehdä myös 213 päivää töitä, tein kaikki lomat, viikonloput ja yövuoroja koulupäivien välillä.
Työvuorot tulivat aina yllätten "tuutko huomenna toihin"..jonka vuoksi en uskaltanut katkaista opinto- ja asumistukiani koska olis pitänyt katkasta jo edeltävänä kuukautena ja jouduinkin sitten maksamaan ihan pirusti tukia takasin. No, se siitä.
Nyt olisi aikaa tehdä töitä ja pitäisi olla tyytyväinen että on työtä mitä tehdä, mutta en jaksa tehdä juuri mitään. En muista minä vuonna olen viimeksi ollut lomalla, olen aina jaksanut paahtaa täysillä. Auto hajosi ja remonttiin meni niin että ei ole varaa maksaa laskuja. Ennen autoremppaa katsoin kuitenkin laskuja vanhimmasta päästä, etteivät pääse perintään ja vuorkanantajan kanssa sovin osittaisista maksuista. Onneksi asun kunnan vuokratalossa, niin vuokra-asiat pystyy sovittelemaan hyvin. Asun vaan niin syrjässä, että täällä on pakko olla auto kun ei kulje mitään julkisia. Saattaa kuulostaa siltä että en vaan osaa elää köyhästi, mutta todellisuudessa en ole koskaan mitään kulutusjuhlaakaan viettänyt.
Henkistä taakkaa lisää koirani, jolla todettiin hiljattain vaikea sydämen vajaatoiminta. Koira oma kasvattini, ainutlaatuisin elävä olento joka merkkaa yhtään mitään. Rakastan sitä ihan täysillä, elvytin vaikeasta synnytksestä ja on seurannut perässäni pian sen jälkeen kun sai silmänsä auki. Koira täyttää kesäkuussa 2v, tiedän että sairaus lyhentää elinaikaa mutta en vaan halua uskoa koko asiaa.
Vähän aikaa sitten laitoin myös pitkäaikaistyöttömän alkoholistimieheni ulkoruokintaan, enkä ota takaisin koska on monta muutakin rahanmenoa kun kalja ja viina. Tiedän että mua pidetään turhan raakana tyyppinä, mutta tuskin jaksaisivat itse katsella sitä vetämättömyyttä aamusta iltaan 24/7. Tämän vuoksi on mennyt paljon välejä poikki ihmisten kanssa, joiden olen luullut olevan ystäviäni. Eivät vaan halua ymmärtää miksi olen mieluummin yksin. Anopiltakin tuli aika kasa paskaa niskaan, ihan kuin asia kuuluisi sille jotenkin. Viime loppuvuodesta sain keskenmenon, joka tuntui pahalle silloin..nyt ajatellen en tekisi tähän maailmaan yhtäkään lasta.
Saatan olla itsekäs, itsetuntoni on kuitenkin heikko ja heikkenee edelleen. Olen ollut samassa paikassa töissä jo useamman vuoden, alkuiaikoina tein kaikkia pikkutöitä kun en saanut vielä nostella potilaita jne, myöhemmin hoitoapulaisena ja kohta olen valmis hoitaja. Haluaisin olla eläkepäiviin asti töissä samassa laitoksessa, tuskin saisin muualta töitä koska en tunne enkä arvosta omia vahvuuksiani. Aloitan näillänäkymin työt vasta heinäkuussa, koska en jaksa vielä. Koulu on vienyt mehut enkä kykene nyt heräämään aamuvuoroon 5.30 tai olemaan iltamyöhään ja öisin kiinni töissä.
En koe olevani masentunut, mutta en väitä korvienvälini olevan ihan kunnossa. Itken joka päivä, pelkään jo että tuo sairas koira alkaa suremaan mun puolestani. Ehkä pystyisin ajattelemaan kaikkea järkevämmin jos koira olisi terve, vaikka äitinikin sanoo että se on vaan eläin.
Kiva jos joku jaksoi lukea vuodatuksen loppuun, enkä vehä herneitä jos kehotatte vaikka hankkimaan elämän :D
Saan koulusta paperit tässä kuussa, valmistun. Työpaikka on valmiina, senkun menisin töihin jos jaksaisin.
Viime vuonna istuin päivittäin koulussa, yritin käydä koulun mahdollisimman hyvin. Saman vuoden aikana ehdin tehdä myös 213 päivää töitä, tein kaikki lomat, viikonloput ja yövuoroja koulupäivien välillä.
Työvuorot tulivat aina yllätten "tuutko huomenna toihin"..jonka vuoksi en uskaltanut katkaista opinto- ja asumistukiani koska olis pitänyt katkasta jo edeltävänä kuukautena ja jouduinkin sitten maksamaan ihan pirusti tukia takasin. No, se siitä.
Nyt olisi aikaa tehdä töitä ja pitäisi olla tyytyväinen että on työtä mitä tehdä, mutta en jaksa tehdä juuri mitään. En muista minä vuonna olen viimeksi ollut lomalla, olen aina jaksanut paahtaa täysillä. Auto hajosi ja remonttiin meni niin että ei ole varaa maksaa laskuja. Ennen autoremppaa katsoin kuitenkin laskuja vanhimmasta päästä, etteivät pääse perintään ja vuorkanantajan kanssa sovin osittaisista maksuista. Onneksi asun kunnan vuokratalossa, niin vuokra-asiat pystyy sovittelemaan hyvin. Asun vaan niin syrjässä, että täällä on pakko olla auto kun ei kulje mitään julkisia. Saattaa kuulostaa siltä että en vaan osaa elää köyhästi, mutta todellisuudessa en ole koskaan mitään kulutusjuhlaakaan viettänyt.
Henkistä taakkaa lisää koirani, jolla todettiin hiljattain vaikea sydämen vajaatoiminta. Koira oma kasvattini, ainutlaatuisin elävä olento joka merkkaa yhtään mitään. Rakastan sitä ihan täysillä, elvytin vaikeasta synnytksestä ja on seurannut perässäni pian sen jälkeen kun sai silmänsä auki. Koira täyttää kesäkuussa 2v, tiedän että sairaus lyhentää elinaikaa mutta en vaan halua uskoa koko asiaa.
Vähän aikaa sitten laitoin myös pitkäaikaistyöttömän alkoholistimieheni ulkoruokintaan, enkä ota takaisin koska on monta muutakin rahanmenoa kun kalja ja viina. Tiedän että mua pidetään turhan raakana tyyppinä, mutta tuskin jaksaisivat itse katsella sitä vetämättömyyttä aamusta iltaan 24/7. Tämän vuoksi on mennyt paljon välejä poikki ihmisten kanssa, joiden olen luullut olevan ystäviäni. Eivät vaan halua ymmärtää miksi olen mieluummin yksin. Anopiltakin tuli aika kasa paskaa niskaan, ihan kuin asia kuuluisi sille jotenkin. Viime loppuvuodesta sain keskenmenon, joka tuntui pahalle silloin..nyt ajatellen en tekisi tähän maailmaan yhtäkään lasta.
Saatan olla itsekäs, itsetuntoni on kuitenkin heikko ja heikkenee edelleen. Olen ollut samassa paikassa töissä jo useamman vuoden, alkuiaikoina tein kaikkia pikkutöitä kun en saanut vielä nostella potilaita jne, myöhemmin hoitoapulaisena ja kohta olen valmis hoitaja. Haluaisin olla eläkepäiviin asti töissä samassa laitoksessa, tuskin saisin muualta töitä koska en tunne enkä arvosta omia vahvuuksiani. Aloitan näillänäkymin työt vasta heinäkuussa, koska en jaksa vielä. Koulu on vienyt mehut enkä kykene nyt heräämään aamuvuoroon 5.30 tai olemaan iltamyöhään ja öisin kiinni töissä.
En koe olevani masentunut, mutta en väitä korvienvälini olevan ihan kunnossa. Itken joka päivä, pelkään jo että tuo sairas koira alkaa suremaan mun puolestani. Ehkä pystyisin ajattelemaan kaikkea järkevämmin jos koira olisi terve, vaikka äitinikin sanoo että se on vaan eläin.
Kiva jos joku jaksoi lukea vuodatuksen loppuun, enkä vehä herneitä jos kehotatte vaikka hankkimaan elämän :D
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moni olis jo rusentunut kesken matkaa jonka olet jo tehnyt. Kertoo tosielämän urheudesta. Mut ei leivota susta narsistia, joten asiaan. On juttu jota et saa tällä hetkellä muilta, nimittäin tervettä palautetta. Joten ... Sun täytyy kovata se sillä tavoin, että kun teet parhaasi ja saat sen valmiiksi, niin arvioi se rehellisesti, ja kerro itelles että SE MENI OK, mikäli meni hyvin. Se kuullostaa tyhmältä, mutta oman psyykkees kannalta se ei sitä ole. Ja tää oli vain suuntaa antava esimerkki.
Mulle amerikkalaiset elokuvat ovat voimavara ja katson niitä röntgenkatseella, koska anglopinnan alla on paljon hyödyllistä tavaraa psyykepuolella.