Oletko vielä olemassa?
BlueEyes
masis*
43971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kysymys johon ei kai koskaan saada vastausta. Jos hän keskuudessamme vielä on, en usko että hän vastaa koska oli jo torvet toitottaen lähdössä niin olisi kai kova paikka myöntää olevansa vielä täällä.
tottahan tuo on... ja sen vika viesti ei kyl hirveesti jättäny arvailujen varaan
Ei ole mikään häpeä jos päättäisi vielä elää! Ei väliä kuinka paljon kuolemantoiveitaan on tuonut esiin, ihmisillä on paha olla. Eikö tämä ole masennus-palsta. Kun on jo itsemurhayritys takana ei ole kyse siitä etteikö olisi kanttia tehdä sitä uudelleen, vaan enemmän siitä haluaako sitä taas juuri nyt.
Viesti saattoi olla kirjoitettu vain keskustelun herättäjäksi.
Yritin katsella voisko johonkin ilmoittaa asiasta. Kaikenlaista muuta pystyi ilmoittamaan, muttei itsemurhakanditaateista.
Jotenkin toivon, että näitä valvottaisiin. Toisaalta sitten taas pelkään, ettei sellaiseen ole varoja eikä haluja. Jos joku päättää lähteä, niin tuskin sitä mikään estää. Ja itsemääräämisoikeus tuntuu jotenkin vaan oikeudelta joka kannattaa säilyttää.
Ahdistaa kun tämä on masennuspalstalla. Kukaan ei voi olla täysin varma, olisko seuraavana päivänä toista mieltä...
Ilmoitus aiheuttaa vain viestiketjun poistamisen.
Näitä on ollut ennenkin, joskus olen yrittänyt jonnekin ilmoitella. Ylläpitoon, sairaalaan jne. Niin kai moni muukin. Joku on päätynyt todella omaan ratkaisuunsa, ainakin kaveri myöhemmin kävi kirjoittamassa. Tiedä sitten.
Mitähän tuo poliisinappula auttaisi? He eivät tietenkään toimi ennen kuin jotain on tapahtunut. Mutta kun esim. pakkohoitojutuissa on se pykälä, että jos henkilö on vaaraksi itselleen...
Kansalaisvelvollisuus on mielestäni välittää ja tehdä jotain. Vaikka ihmisen ratkaisun ymmärtäisinkin. Ristiriitaista...
Mietin vielä mikä funktio heidän tänne kirjoittelullaan on? Kuluttavatko lopun aikaansa? Jättävätkö jonkun manifestin jollekulle? Uusi ilmiöhän tämä on. Ja miltä läheisten tuntuu niitä lukea...en tiedä.
Onko paha jos näihinkin tottuu kun muuta ei voi? Huolestuttavaa. Eikö yhteiskunnassa todellakaan ole muuta keinoa?
Mun kaveri lähetti itsemurhaviestin ystävälleen. Tämä ystävä otti yhteyttä poliisiin, jotka sitten soittivan itsemurhaa suunnitelleelle. Poliisit kyselivät oloa ja että vieläkö aikoo itsarin tehdä että pitääkö sinne tulla vahtimaan. Kaverini lupasi ettei tee. Poliisit vielä halusivat tietää onko tämä yksin ja kun alaikäinen oli niin äiti pyydettiin puhelimeen. Tälle kerrottiin aikeista.
Kaverini on vielä elossa. Ei tullut mitään jälkiseuraamuksia.
Joten kyllä ne poliisitkin voi jotain tehdä jo ennen kuin pahin tapahtuu.
Tietenkin anonyymit internetnimimerkit voi olla toinen juttu...
Pahalta tuntuu. Toivoisin, että olisi vielä olemassa.
hiljaiseksi vetää.
En oikein tiedä, onko oikein tänne kirjoitella lähdoistään... paitsi...
Sitäkin joskus miettinyt, että jos joku jättää jälkensä viestin jonka tarkoittanut julkisuuteen, niin miksei niitä julkaista. Jokuhan on saattanut uhrata henkensä jonkun todella tärkeänä pitämänsä asian puolesta.
Minustakin tuntuu kovin pahalta. Kunpa olisit päättänyt, ettei sinun tarvinnut kuolla vielä.
Jeesus Kristus on Jumala ja olet Hänelle niin arvokas ja Hän rakastaa sinua niin paljon että kärsi ja kuoli ristillä syntiesi sovitukseksi.Usko Jeesukseen niin saat elää IKUISESTI !!!
Lue Raamattua!
pyh
No jos se kärsi mun puolesta, niin miksi mun pitää kärsiä ? Hitto, ku te uskomaanikot ootte joka paikassa häsläämässä. Teidän teoriassanne ei ole minkäänlaista logiikkaa.
Se tosin saattaa johtua siitä, että elämää ja kuolemaa ei niitäkään logiikoilla hallita...
Olen itekin miettinyt samoja kysymyksiä kyllä. Ei ne ole ihan vielä ratkenneet.
Olisin halunnut jättää hyvästit, mutta en tiennyt miten.
Niin minäkin.
*huokaus*
*hiljaista*
*tyhjää*
Jollain erikoisella tavalla Blue Eyes oli ainakin hyvä kirjoittamaan. Hän osasi kertoa asiansa rauhallisesti ja ilman sellaista kuoleman tunteistamista, jota useimmilla tänne kirjoittavilla on. Antoi itestään järkevän ja miellytävän vaikutelman. Hän sai ihmiset oikeasti uskomaan olevansa tosissaan. Vaikkei itselläni olekaan masennusta tai itsetuhoisia ajatuksia niin luulen ymmärtäväni sen, mitä kyseinen henkilö tekstillään tarkoitti. Mielelläni olisin kyllä tutustunut tapaukseen.
Samanlainen vaikutelma minullekin tuli, Blue Eyes oli selkeä ja analyyttinen ja osasi perustella näkemyksensä. Jotenkin ontto ja paha olo kun ajattelee, että jos hän on onnistunut... Tuntuu että hänellä olisi ollut niin paljon annettavaa vielä.
Pyydän kaikilta tarinaani seuranneilta anteeksi. Sillä minun ei pitäisi olla täällä, minun ei pitäisi olla tässä kirjoittamassa teille.
Kaikki oli valmiina. Pitkään kirjoittamastani jäähyväiskirjeestä tuli 100-sivuinen. Kokonainen kirja. Asunto oli siisti, tiskit tiskattu, jääkaappi sekä roskikset tyhjennetty. Oli vain minä, lääkkeet ja yö. Mutta oli jotain muutakin.
Olin päätöksestäni varma. Kahden vuoden aktiivinen suunnittelu odotti toteuttamistaan. Rukoilin viimeisen kerran. "Sinä olet luvannut olla minun kanssani AINA, missä sinä nyt olet?!". Silloin minä tunsin sen. Jumala ei ollut kanssani. Kylmä ilmavirta kulki lävitseni ja minä tunsin pimeyden. Voin sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni minä todella pelkäsin. Minä olin aivan yksin. Minä olin askeleen päässä helvetistä.
Seuraavana päivänä minulle läheisin ihminen soitti minulle. Nainen, joka ei ollut synnyttänyt minua, mutta joka on ollut minulle ainoa äiti. Hän sanoi "Aavistin, että jotain on tapahtumassa. Rukoilin puolestasi. Minun ei tarvitse enää olla sinusta huolissani, sillä Jumala on ottanut sinut turvaansa". Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minä itkin. Ja se itku ei ole loppunut tänä päivänäkään. Minä olen itkenyt sen pienen tytön puolesta, joka pahoinpideltiin, aliravittiin, raiskattiin, hyljättiin, unohdettiin, melkein tapettiin. Ja jonain päivänä minulla on edessäni se suurin muuri: Minun täytyy ymmärtää, että tuo pieni tyttö olen MINÄ.
♥ muuta en osaa sanoa ♥
Ompa mukava kuulla, että olet siinä. Olemassa omana itsenäsi. Sellaisena ihmisenä, jolla on oikeus olla olemassa. Itke ja sure sen pienen tytön puolesta. Vihaa niin paljon kuin vaan jaksat sen tytön puolesta. Halaa sitä tyttöä ja ole sille armollinen. Tyttö ei ole mihinkään syyllinen.
mikä sai sinut muuttamaan mielesi? kerro meille kaikille
jotka itsemurhaa pohtivat että miltä tuntuu se kun kuolema on silmien edessä. ja jos olisit kiltti niin voisitko lähettää vaikka s-postilla lääkkeiden nimet ja määrät millä henkesi aijoit riistää(: kiitos että olet vielä olemassa!
- [email protected]
Niinpä. Tässä taas nähdään se, että PÄÄTTÄÄ tehdä itsemurha ei tarkoita vielä sitä että sen varmasti toteuttaisi. Olen itsekin kokenut saman. Päätin vuosia sitten ampua aivoni kattoon. Mutta sitten kun latasin aseen, jotenkin elämä voitti. Olen nykyään myös uskossa Jeesukseen.
"Look at me, I'm an attention whore!"
En koe, että olisin muuttanut mieltäni. En minä ensin suunnitellut tätä pitkään ja sitten vain ajatellut "jaa no voishan sitä vaikka telkkariakin katsoa".
Uskon Jumalaan. Ja uskon, että tilanteessa sattui jonkinlainen väliintulo. Koko maailma ympärilläni meni pimeäksi. Tajusin, että mikä kiire minulla on pimeyteen, minähän olen jo siellä. Sitä on todella vaikea kuvailla. En osaa vieläkään sanoa, jaksanko täällä ns. loppuun asti, sinne asti mihin minut on tarkoitettu jaksavan. Mutta nyt minulla on kiintopiste. Jatkan niin kauan kunnes hajoan.
En kohdannut kuolemaa. Edellisellä kerralla kylläkin. Sitä kuvailin jo LastDays-viestiketjussa. Itsemurhia on kahdenlaisia: nopeita ja hitaita. Nopean tien valitsija ei yleensä halua sitä riskiä, että selviää. Hitaan tien valitsijalla taas on kaksi vaihtoehtoa: ehtii joko pelätä, olla kauhuissaan, itkeä tai sitten menettää kuin huomaamatta tajuntansa.
Millään käsikauppatavaralla kukaan ei pysty itseään tappamaan. Nimiä ja määriä en tietenkään kerro. En halua ladata asetta kenenkään puolesta.
Lainaan nimimerkin myöhässä sanoja: "Kun on jo itsemurhayritys takana ei ole kyse siitä etteikö olisi kanttia tehdä sitä uudelleen, vaan enemmän siitä haluaako sitä taas juuri nyt."
Jos pidät draama queeneista, niin siirrypä vaikka Johanna Tukiaisen blogiin.
This is life.
Voi miten ihanaa että olet vielä olemassa ♥ Oon jotenkin niin todella onnellinen juuri nyt, juuri siitä syystä. Anteeksi kun sanon näin, koska ei tunneta, ja koska sinä et tätä näin suunnitellut.
On niin merkillistä miten ihminen joka vain hetkenkin joillain lailla on läsnä omassa elämässä, niin etäältä kuin netissäkin voi olla, vaikuttaa kuitenkin niin syvästi, vaikka ollaan toisilleen tuntemattomia.
Kamalaa on tuo hiljaisuus… se tekee jotenkin niin onton olon. Ja epätietoisuus. En epäillyt ettetkö olisi voinut tappaa itseäsi ja koko ajan toivoin muuta. En tiedä miksi, ehkä omaa pahaa oloani. Mutta tuntui myös hirveän väärältä, että sinä olisit kuollut. Tuntui, että jotain jää kesken, jotain hyvää elämässäsi vielä antamatta ja vastaanottamatta.
Toivon yhä onnea elämääsi.. pysythän luonamme vielä hetken.
Olipas mahtavaa kuulla, että olet vielä elossa. Täällä päässä nukuttiin sunnuntaina todella huonosti. Onneksi tuli sitten esteitä, ettet tappanut itseäsi. Toivottavasti tämä on käänne kohta elämässäsi!! Aina saa toivoa.
Olen seurannut viestejäsi jonkin aikaa ja olen iloinen, että olet elossa. Toivottavasti jaksat taistella elämän puolesta.
Mulla on ollut 3vuotta vakava masennus ja nyt pahenee vaan.. Tulee itsemurha-ajatuksia yms, mutta en halua antaa pimeydelle valtaa ja luovuttaa.
Kaikkea hyvää sinulle: rauhaa ja valoa.
Koska sinulla on jo osittain aineistokin siihen,se satasivuinen jäähyväiskirje.
Siitä kun sitten jatkat eteenpäin,tulee romaani.Sinulla on siihen kykyä ja
se voisi toimia terapeuttisena asiana kohdallasi.
Ei kun taistellaan masennusta vastaan.Hakeudu ulos ja ystävien pariin.Mene
joukkotapahtumiin niin saat väkisellä uutta ajateltavaa
Täällä myös. Helpottunut olo. Last Days -viestiketju kosketti ja kyseinen sunnuntai yö oli ahdistava.
Olen niin iloinen että olet täällä Blue Eyes. Minuakin meinaa itkettää, kun kerroit pystyväsi viimein itkemään. Anna vaan tunteiden tulla vapaasti. Minusta jotenkin tuntuu, että pato on murtunut ja tästä kulkee tie kohti parempaa. Ihan varmasti on hankaliakin hetkiä vielä, mutta kuten itsekin sanoit: sinulla on kiintopiste nyt. Muistan rukouksessani sinua ja sitä ihmistä, joka otti yhteyttä sinuun. Meillä on varjelus, vaikka emme sitä aina itse näe.
Kyynisyys vie voiton tässä ketjussa.
Kannattaisi tutkituttaa onko sisälläsi narsistisisia piirteitä, ja olen samaa mieltä: varsinainen huomiohoro !
Parempihan se että saa edes sairaalla tavalla ihmiset välittämään kuin että antaa itselleen ja uudelle alulle mahdollisuuden hakeutumalla hoitoon.
Tuttua on, oma sairas narsisti täällä kotona itsemurhalla uhkailemassa.
Suomi24:sen parhaat puolet tulevat taas esiin. Mitä tuntemattomampi ihminen, sitä enemmän hänelle voi päätään aukoa. Tekisi mieleni sanoa sinulle, että "haista kuule paska", mutta tapanani ei ole tuomita minulle tuntemattomia ihmisiä suoralta kädeltä - siis niin kuin sinä teet.
Narsistejahan on nykyään kaikki. Se tuntuu olevan ensimmäinen diagnoosi, kun parisuhteessa tai yleensä elämässä on jokin pielessä. "Varmaan se on narsisti sitten...".
Yhtään narsistien uhreja väheksymättä, sillä kuulun itsekin heihin. Seurustelin reilut 2 vuotta narsistin kanssa. Onneksi siitä on jo aikaa ja olen saanut koottua itseni sirpaleista taas kokonaiseksi. Selvisin suht pienillä arvilla, mitä olen kanssakulkijoiden tarinoita kuunnellut. Vahva luonteeni esti totaalisen hajoamisen. Narsismista ei tuolloin hirveästi puhuttu. Mutta mitä enenevässä määrin asiaa tutkitaan, sitä enemmän yhtymäkohtia löydän. Kaikki oli aina minun vikani. Jos joku ei ollut minun vikani, siitä tehtiin sellainen. Olin eräänä päivänä töissä, kun minulle tuli puhelu, että eräs läheiseni on kuollut. Tulin kotiin ja kerroin itkien tästä kumppanilleni. Hänen vastauksensa "Jaa. No mitäs meillä on ruokana?". Pahinta oli se, että hänellä oli tapana nolata minut muiden edessä ja tuntea vahingoniloa muiden mokista. Onneksi tajusin jättää tuon laivan ennen kuin se kokonaan upposi.
Jos olisit seurannut tarinaani alusta, tietäisit että olen ollut hoidossa, tälläkin hetkellä psykiatrisessa avohoidossa.
Pieni vinkki: Jätä kumppanisi (?), niin ei tarvitse täällä itkeä. Jokaisella on oikeus olla onnellinen.
"saa edes sairaalla tavalla ihmiset välittämään". 90% saamistani vastauksista on ollut negatiivisia tai suoranaista vittuilua. Mutta sitä odotinkin. Koska minun (ja samassa tilanteessa olevien) pitäisi olla hiljaa. Ettei kenellekään vain tulisi paha mieli.
Tuo on niin totta! Pitäisi vaan olla hiljaa ja pitää kaikki paska sisällään, ettei muiden elämä häiriinny! Ihan sairasta! Sitten ihmetellään että "no mikäs se sulla on ku oot niin hiljaa" tai "mitä sä nyt mökötät" tai kaikkein ärsyttävin kun yrittää puolisolle selittää oloaan niin vastaus on "ai haluatsä sit erota niin loppuu se ahdistus?" ...... :(
Ja tullaa vittuilee ku koitata mennä juomaa muitten kaa jonnekki puistoo nii tulaa sanoo suoraa et sä oot hiljanen. jos mulla ois ollu mukana jotai terävää nii ois voinu löytää sen sanoja keuhkoistaan sen hahah ihan oikein sille paskalle ois ollu mokoma kusipää :D
90% Viesteistä muka negatiivisia!!! Itse kyllä saan etsimällä etsiä, että jokin ei niin asiallinen viesti löytyisi. Mielestäni positiivisia viestejä on sadellut sinulle aika tiheää. Tosin sinunlaisia ihmisiä tämä maailma kipeästi kaipaa. Itse hämmästelin vaan miten eritavoin näitä viestejä voi tulkita. Olisiko muuten seurustelu paras lääke? Jos löytäisit sen oikean. Vai oliko siihen nykyään jokin este? Muistaakseni jotain kirjoittelit tästäkin asiasta.
Puhuin saamistani vastauksista, jotka eivät kaikki tältä palstalta (suurin osa livenä). Se jäi siis kertomatta. Itsemurhaa harkitsevan pitäisi pitää turpansa kiinni, jotta kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi me hiljaiset maan.
Seurustelu on ehkä viimeisin asia, mitä nyt kaipaan. Täytyy ensin opetella pitämään huolta itsestään, että jaksaisi kiinnostua toisen hyvinvoinnista. Sitten kun olen ns. kunnossa, niin osaan olla kyllä ihan siedettäväkin tyttöystävä. Pettymykset miesten suhteen on vaan saanut tietyt ennakkoluulot esiin. (Kyllä, jokainen elämäni mies on luvannut olla satuttamatta minua).
Parisuhteen kaikkivoipaisuus on harha läheisriippuvaiselle ihmiselle, mitä minä en siis ole. Haluan että elämäni on minun ja että minä itse teen itsestäni onnellisen. En halua miestä terapeutiksi. Seurusteluhan ei useinkaan ole pelkkää onnea, siihen vaaditaan aikaa ja energiaa ja ennen kaikkea tahtoa. Harva jaksaa masentunutta pitkään katsoa, jos elämä loistaa.
Olin eilen mielettömän onnellinen, kun eräs pieni neiti soitti minulle. Hänellä alkaa olla jo sellaisia juttuja, "salaisuuksia", jotka voi kertoa vain tädille. Tuollaiset pienetkin asiat auttaa jaksamaan ja muistan, että jotkut ihmiset todella tarvitsevat minua vielä.
"Itsemurhaa harkitsevan pitäisi pitää turpansa kiinni, jotta kaikki ovat tyytyväisiä. Paitsi me hiljaiset maan."
Totta... Puhe sanoineen ja puhumaton, sanomaton ovat vallan läpihalkomia. Onni kelluu täällä aina pinnan alle painetun saastan ja vääryyden päällä...
Hyvä blue eyes,
Luin tarinasi ja se kosketti minua suuresti. Vaikka en tunne sinua, niin olen iloinen ettet toteuttanut suunnitelmaasi. Kiitän Jumalaa siitä, että Hän on saanut koskettaa sinua voimallisesti. Jeesus parantakoon kaikki haavasi. Hän on antanut elämänsä meidän puolesta, eikä kukaan voi sitä lahjaa ottaa pois. Paljon voimia ja siunausta tulevaan!
Olen onnellinen, että olet elossa. Sinä olet hyvä ihminen ja kärsinyt liikaa.
Haluaisin auttaa, mutten tiedä miten.
Rukoilen puolestasi iltaisin.
kuulla, että siskontytöllä on vielä luottoystävä tallella. :) Eksyin äskettäin "vahingossa" tälle palstalle ja avasin mielenkiinnosta tuon aloittamasi "last days" ketjun. Noh pakkohan mun oli lukea ne kaikki viestit..
Surullista. Onneksi sunnuntaina "jokin" tuli väliin kun olit saattamassa suunnitelmaasi päätökseen. Koska itsemurhahan on "prosessi" joka alkaa jo ennen tekoa.
Vaikka en sinua tunnekkaan, uskon, että olet aivan erityinen ihminen. Hienoa,että jaksat "lusia" täällä maanpäällä vielä! ;) Siltä tämä elämä välillä tuntuu.. :)