Nuijalle töitä

tämä outoa on

Outoa on opettajien pestuu. Yksikin ope X irtisanoutuu virastaan, vaikka ei ole virkaa Ilomantsissa päivääkään hoitanut. Vuosi sitten kyseinen virka oli haussa ja siihen sopiva, pidetty ja pätevä ilomantsilainen hakija. Tehtävään kuitenkin valittiin, "parempi" hakija muualta, miksiköhän. Hän ei ole tehtäväänsä päivääkään hoitanut vaan siihen haettiin sijainen kuluneeksi lukukaudeksi. Lapset siinä kärsii, kun jatkuvasti opettajat vaihtuu, kyseessä nimittäin on erityislasten pienryhmä. Nyt edessä kesäksi jännitystä kukahan ensi vuonna lapsia opettaa. Eikö näissä pestuu asioissa voitaisi käyttää järkeä, eikä hyväveli ja suosikki järjestelmiä valintaprosessissa. Lasten etu olisi, että opettajat eivät jatkuvasti vaihdu vaan pitkäntähtäimen opetus toteutuisi kuten se pääasiassa toteutuu Pogostan alakoulussa normaali luokissa.

12

2822

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opeliksi ja opel

      Luuletsie asian korjaantuvan kun tänne kirjoitat. Kerätkää luokan huoltajat kimppaan ja menkää koulutoimen pakeille. Kertokaa asia ja esittäkää asianne. Jos ei etene niin kirjallisesti yhteys koulutoimeen ja vaade vastine määräaikaan. Mikäli asia ei korjaannu kantelu sivistystoimentarkastajalle.Yksinkertaista, mikäli tosissaan on lasten opetuksesta huolta. Vai kuis arveletta.

      • Älä sepälle ruppee

        kiänny Demarloihen puolleen. Sieltä löyttyy inkvisiittoreita joilla on ihan oikeuvven antama setifikaatti kyvyistä ohjata pienet ihmiset OIKEALLE tielle.

    • Aho kasta

      Olihan se erikoinen tappaus se opettajan valinta. Kesken kokouksen vaihtui esittelijän ehdotus "paremmaksi". Ehkä koko valinnassa pelattiin vain aikaa. Kaikki on niin salaista että eipä näistä kuntalaiset mitään tiedetä.

      • valittava ope

        eikös se haastettelijalautakunta haastattele ehokkaat ja esittelijä kirjaa ylös ja esittää haastattelulautakunnan esityksen sitten päättävälle lautakunnalle, näin muualla tehhään, ei niitä päätöksiä yks henkilö pysty tekemään ja ikävä tosia asia on että kellä on parhaat paperit se on valittava.
        Jos taasen valittas kyläläisten suosikki ,niin siinä sitten vasta hyväveli meiniki olisi, valittas huonomilla papereilla.
        jos vasta valittu ei ota virkaansa vastaan, sekään ei ole valitsijan vika, työntekijällä on oikeus vailita minne menee töihin jos on valittu virkaansa. pitäs varmaan kristalli pallo hommata kunnantalolle,jolla näkis kaikkien aivoitukset.

        jotenkin sivusta seuranneena päätökset pitäs tehhä kansanäänestyksellä torilla ja silloinkaan ei mene kaikkien mieleen mukaan valinta.

        mitee se kyläläisille kuuluu kuka opettaa ja ketä, jos taasen luokassa jotain omituista tapahtuu,niin siihenkin löytyy sitten toimenpiteet. Kait ne parhaansa tekee että sopivaa ja pätevintä etsitää tulevien veronmaksajien kaitsemiseksi.

        minusta on rikkaus jos opettaja jokavuos vaihtus, ei tulis opiskelijoille traumoja jos sattus menemään sukset ristiin open kanssa ja eihän sitä nykyään olla töissäkään saman työnantajan palveluksessa koko työuraa.

      • yks näkökanta tämäki
        valittava ope kirjoitti:

        eikös sivistyslautakunta tänään 25.5 kokoonnu päättämään opettaja valinnoista ja nyt etukäteen on hirveä meteli asiasta, taitaa viestin aloittajalla olla "omalehmä" ojassa tahi sitten vispilänkauppaa ;-)

      • takavasemmalta
        yks näkökanta tämäki kirjoitti:

        eikös sivistyslautakunta tänään 25.5 kokoonnu päättämään opettaja valinnoista ja nyt etukäteen on hirveä meteli asiasta, taitaa viestin aloittajalla olla "omalehmä" ojassa tahi sitten vispilänkauppaa ;-)

        Olihan se erikoinen tappaus se opettajan valinta. Kesken kokouksen vaihtui esittelijän ehdotus "paremmaksi". Ehkä koko valinnassa pelattiin vain aikaa. Kaikki on niin salaista että eipä näistä kuntalaiset mitään tiedetä

        aika hyvin tuo tiedotus kokouksista näyttäs kylille kuuluvan, siis edustajina aikamoisia lörpötelijöitä, eikös valittaminen ala virallisesti,sitten vasta kun päätös on tehty, työ valitatte jo kun asiaa valmistellaan, ootte työ ihme porukkaa.

      • etuoikeelta
        takavasemmalta kirjoitti:

        Ei kai tämän ketjun alottaja kirjottanut tämän viikon kokouksesta vaan vuosi sitten olleesta kokouksen päätöksestä. Voipihan niihin sanoo kunnan veronmaksajakiin mielipiteensä. Ei tarvitse kunnanviranhaltijan nuijia mielipiteen esittäjiä turpeeseen. Niistä päätöksistä olis pitänyt tosiaankin tehdä valitus. siitä suhmuroinnista

      • Sopivan pätevä
        valittava ope kirjoitti:

        eikös se haastettelijalautakunta haastattele ehokkaat ja esittelijä kirjaa ylös ja esittää haastattelulautakunnan esityksen sitten päättävälle lautakunnalle, näin muualla tehhään, ei niitä päätöksiä yks henkilö pysty tekemään ja ikävä tosia asia on että kellä on parhaat paperit se on valittava.
        Jos taasen valittas kyläläisten suosikki ,niin siinä sitten vasta hyväveli meiniki olisi, valittas huonomilla papereilla.
        jos vasta valittu ei ota virkaansa vastaan, sekään ei ole valitsijan vika, työntekijällä on oikeus vailita minne menee töihin jos on valittu virkaansa. pitäs varmaan kristalli pallo hommata kunnantalolle,jolla näkis kaikkien aivoitukset.

        jotenkin sivusta seuranneena päätökset pitäs tehhä kansanäänestyksellä torilla ja silloinkaan ei mene kaikkien mieleen mukaan valinta.

        mitee se kyläläisille kuuluu kuka opettaa ja ketä, jos taasen luokassa jotain omituista tapahtuu,niin siihenkin löytyy sitten toimenpiteet. Kait ne parhaansa tekee että sopivaa ja pätevintä etsitää tulevien veronmaksajien kaitsemiseksi.

        minusta on rikkaus jos opettaja jokavuos vaihtus, ei tulis opiskelijoille traumoja jos sattus menemään sukset ristiin open kanssa ja eihän sitä nykyään olla töissäkään saman työnantajan palveluksessa koko työuraa.

        Määräaikaan 20.4.2009 klo 15.00 mennessä erityisopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulun pienryhmä, saapui 10 hakemusta. Lisäksi yksi hakemus saapui myöhässä. Hakijoista kahdeksan oli kelpoisia avoinna olleeseen virkaan.

        Haastattelutyöryhmän muodostivat varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Tuula Turunen, lautakunnan varapuheenjohtaja Markku Vasara, yhtenäisen perusopetuksen rehtori Rauni Kolehmainen ja sivistysjohtaja Marjut Ahokas.

        Haastatteluun kutsuttiin KM Eveliina Romppanen, KM Mikael Oresmaa ja KM Anssi Määttänen.

        Asian on valmistellut sivistysjohtaja.

        PÄÄTÖSEHDOTUS: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää valita erityisopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulun pienryhmä, KM Anssi Määttäsen ehdolla että virkaan valittu toimittaa ennen viran vastaanottamista hyväksytyn lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä rikosrekisteriotteen. Virassa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

        Päätöksen perustelu: Hakijoista taitavin ja soveliain.

        Esittelijä on keskustelun aikana tehnyt uuden päätösehdotuksen.

        ESITTELIJÄN UUSI PÄÄTÖSEHDOTUS: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen ja jatkaa hakuaikaa erityisopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulun pienryhmä. Hakuaikaa jatketaan 29.5.2009 klo 15.00 saakka. Virkaan jo hakeneet otetaan valinnassa huomioon.

        PÄÄTÖS: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päätti

        1. siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen ja jatkaa hakuaikaa erityisopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulun pienryhmä. Hakuaikaa jatketaan 29.5.2009 klo 15.00 saakka. Virkaan jo hakeneet otettaan valinnassa huomioon.

        2. Viranhakuilmoitus julkaistaan Ilomantsin kunnan ilmoitustaululla, työvoimahallinnon verkkosivuilla ja sanomalehti Karjalaisessa.
        .
        Päätös syntyi seuraavasti: Keskustelun aikana jäsen Eila Lipsanen esitti, että asia päätetään tässä kokouksessa. Hänen ehdotustaan kannatti jäsen Sirpa Hyttinen. Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja teki seuraavan äänestysesityksen: äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksellä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät "JAA" ja ne jotka kannattavat Eila Lipsasen ehdotusta äänestävät "EI". Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä JAA äänestivät: Vasara Markku, Urjanheimo Hannu, Keinänen Tuula, Kanninen Helena, Laatikainen Aki, Turunen Kari ja Turunen Tuula eli yhteensä seitsemän (7) ääntä. EI äänestivät: Hyttinen Sirpa ja Lipsanen Eila, eli yhteensä kaksi (2) ääntä. Puheenjohtaja totesi esittelijän ehdotuksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

        kasvatus § 65

        Määräaikaan 29.5.2009 klo 15.00 mennessä erityisluokanopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulu, saapui 5 uutta hakemusta. Lisäksi yksi jo ensimmäisessä haussa virkaa hakenut saavutti kelpoisuuden virkaan ja täydensi hakemustaan. Yksi ensimmäisen hakukierroksen hakemus oli saapunut myöhässä. Molempien hakujen jälkeen hakijamäärä on yhteensä 15. Hakijoista kymmenellä on viran edellyttämä kelpoisuus.

        Haastatteluun kutsuttiin KM Marita Hukkala.

        Haastattelutyöryhmän yksimielinen näkemys on, että erityisluokanopettajan virkaan numero 33, sijoituspaikkana Pogostan koulu, tulisi valita KM Marita Hukkala.

        Asian on valmistellut sivistysjohtaja.

        PÄÄTÖSEHDOTUS: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää valita erityisopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulun pienryhmä, KM Marita Hukkalan ehdolla että virkaan valittu toimittaa ennen viran vastaanottamista hyväksytyn lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä rikosrekisteriotteen. Virassa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

        PÄÄTÖS: Hyväksyttiin.

        Päätös syntyi seuraavasti: Keskustelun kuluessa jäsen Eila Lipsanen ehdotti, että virkaan valitaan Mikael Oresmaa.

        Puheenjohtaja totesi, on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava ehdotus, joten asia on ratkaistava vaalilla. Lautakunta päätti yksimielisesti, että vaali suoritetaan suljetuin lipuin.

        Suoritetussa vaalissa Marita Hukkala sai seitsemän (7) ääntä ja Mikael Oresmaa sai kaksi(2) ääntä.

        Puheenjohtaja totesi, että erityisopettajan virkaan numero 33, jonka sijoituspaikka on Pogostan koulun pienryhmä, valitaan KM Marita Hukkala.

      • iänestäjä
        Sopivan pätevä kirjoitti:

        Tämähän oli oikeaa tietoa ja tuolta näkyy henkilöt jotka ovat saattaneet keskeneräistä tietoa jakaa tänne.
        elikkäs äänestäjä elekee ennee lörpöttelijöitä äännestäkö!!

        ei tuossa on kellään mitään nokankoputtamista.

      • Rehtori-X
        iänestäjä kirjoitti:

        Tämähän oli oikeaa tietoa ja tuolta näkyy henkilöt jotka ovat saattaneet keskeneräistä tietoa jakaa tänne.
        elikkäs äänestäjä elekee ennee lörpöttelijöitä äännestäkö!!

        ei tuossa on kellään mitään nokankoputtamista.

        Kolmesta kutsutusta ihan oikein valittiin sopivin ja varmasti pätevin. Turha on katkeran valitsematta jääneen enää valittaa.

        Asia ja valittaja/ketjun aloittaja tiedetään. Asiassa ei mitään kummallista. Epäpätevää/soveltumatonta ei kannata valita missään tapauksessa.

        Pieni kylä, pienet piirit. Tiedämme kuka täälläkin itki ja minkä takia.

        No, muuttaa saa aina. Totuus paljastuu uudessakin paikassa ennen pitkää ja taas itketään kun olisi nuijalle töitä.

        Historia kertoo mitä nämä osasivatt, selkärankaiset uskaltavat päättää oikein, ei metsäläisten urputusten pohjalta.

      • Ulkopuolinen lukija.
        Rehtori-X kirjoitti:

        pöytäkirjoja lukiessa tulee mieleen, että olisiko asian siirtämisellä pelattu jatkoaikaa sillä välin tutkintonsa valmiiksi saaneelle, ja hakemustaan täydentäneelle hakijalle. Toinen vaihtoehto on hakemuksensa eka kierrolla myöhästyttänyt hakija.

        Osataanhan Ilomantsissa junailu.

      • opiskeva
        Ulkopuolinen lukija. kirjoitti:

        pöytäkirjoja lukiessa tulee mieleen, että olisiko asian siirtämisellä pelattu jatkoaikaa sillä välin tutkintonsa valmiiksi saaneelle, ja hakemustaan täydentäneelle hakijalle. Toinen vaihtoehto on hakemuksensa eka kierrolla myöhästyttänyt hakija.

        Osataanhan Ilomantsissa junailu.

        Nyt alkoikin kiinnostaa, oliko nyt valittu Marita Hukkkalan hakemus ensimmäisellä kierroksella mukana lainkaan? Myöhästyikö hän? Vai saavuttiko hän kelpoisuuden virkaan hakuajan pidennettyä? Nopea googlaus kyllä näyttäisi hänen oleen pätevä opettaja jo 2000-luvun alussa. Siis myöhästyikö hänen hakemuksensa? Pätevä ja hyvä opettaja hän varmasti on, sitä en kiistä. Kiinnostaa vaan nää kaikki valintakoukerot, joihin saattaa itsekin tulevana luokanopena törmätä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1817
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      73
      1511
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      266
      1420
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1230
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      978
    9. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      65
      965
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      953
    Aihe