Tämä AS-henkilö selvitti juuri kunnialla ensimmäisen vuotensa yliopistossa parin vuoden eristyneisyyden jälkeen! Vaikeuksia oli ja kaikenlaisia lääkkeitäkin tuli vedettyä niin, että pää sekosi, mutta nyt olen selvinnyt. Ensin oli hankalaa totutella kaikkeen ja se kaikki tuntui kovin epätodelliselta. Meinasinpa jäädä sisälle uudestaan, ja sillä kertaa olisin varmaan jäänyt sinne loppuelämäkseni, mutta näköjään olen sinnikäs. Jos en onnistunut vielä kolmannellakaan kerralla, yritin vain uudestaan. Nyt on onnellinen olo. Kela ei ole niskassa, ja ensi vuosi menee varmasti paremmin, kun olen päässyt tottumaan. Olen ollut jopa töissä ensimmäistä kertaa elämässäni tänä vuonna. Ikää on vähän oli kaksikymmentä. Näin, välillä hyviäkin asioita. Välillä olen muuten menestynyt jopa toisia paremmin, minä kun hahmotan asiat vähän eri tavalla, ja joskus toisesta näkökulmasta on hyötyä. Niin, ja löysin tänä vuonna myös kumppanin itselleni.
Hyvää kesää kaikille! Kyllä ne kuilut on mahdollista ylittää.
Hyvää kesää kaikille! Kyllä ne kuilut on mahdollista ylittää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olkoon! Sinä pärjäät jatkossakin ja jos joskus tulee jossain takapakkia niin se on normaalia ja niin se menee muillakin. Mukavaa kesää:)