Hei!
Meillä on pihalla sähkökaappeja kaksi, sellaisia oliivinvihreitä vähän päälle metrin korkuisia. Saako niiden päälle laittaa kesäksi toisen päälle kesäkukan siistissä ruukussa ja toisen päälle pienen koristeen?
Eivät haittaa mahdollisten asentajien työtä.
Kiitos vastauksesta jo etukäteen!
sähkökaappi pihalla
6
1004
Vastaukset
- asentajat
Asiaa kannattaa tiedustella kaappien omistajilta,Mutta onko kaappien omistaja saanut luvan laittaa ne teidän tontille.
- Piikittelevä kaveri
Nehän saa vaikka peittää jollain kivalla kasvilla.
Esim. meidän tontilla oleva on orapihlaja puskassa ja toinen tienvarressa ruusupuskassa... Siinäpähän asentajat saa tulla kytkentöjään tekemään piikittelevä kaveri vierellään... :)
Eikä ole tullu kehotusta jotta pitäs jotain tehä.
- Vattenfall_asiantuntija
Hei,
kiitos kysymyksestä. Hienoa, että olet miettinyt asiaa ja päätit jopa kysyä asiaa.
Tokko kesäkukasta tai koristeesta nyt mitään haittaakaan on. Tärkeintä on se, etteivät kukat tai koristeet estä tai hankaloitta asentajan työtä.
Sähkökaapithan ovat verkkoyhtiön omaisuutta, joten niitä ei saa vaurioittaa, maalata tai niille pääsyä ei saa estää.
Terveisin Airi Laakkonen,
Vattenfallin energia-asiantuntija- v
meillä ainakin mökillä on ihan oma sähkökaappi. ei todellakaan sähköyhtiön omaisuutta, itse maksanut sen viimeistä senttiä myöten. mittari sen sisällä on verkkoyhtiön omaisuutta.
- JärviSuomenEnergisti
Asiakashan ne kaapit maksaa, ei sähkölaitos niitä ilmaiseksi tuo! Tolpasta mittariin asti ja sinetit on laitoksen omaisuutta. Omatoimi sähkäri ohittaa mittarin aina klapisirkkelin kokopäiväkäytön ajaksi. Ei mullekaan mitään sanonut vaikka sinetit vanhuuttaan irronnut aikapäiviä sitten.
- Vattenfall_asiantuntija
JärviSuomenEnergisti kirjoitti:
Asiakashan ne kaapit maksaa, ei sähkölaitos niitä ilmaiseksi tuo! Tolpasta mittariin asti ja sinetit on laitoksen omaisuutta. Omatoimi sähkäri ohittaa mittarin aina klapisirkkelin kokopäiväkäytön ajaksi. Ei mullekaan mitään sanonut vaikka sinetit vanhuuttaan irronnut aikapäiviä sitten.
Hei,
asiallinen keskustelu on yleensä paras tapa saada asiat kuin asiat hoidetuksi. Ensinnäkin kannattaa selvittää kenen omaisuuttaa sähkökaappi on ja kenellä on lupa tehdä mitäkin toimenpiteitä.
Terveisin Airi Laakkonen,
Vattenfallin energia-asiantuntija
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401380Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981335Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891225- 1091095
- 191031
- 641015
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833